maanantai 31. tammikuuta 2011


Maanantaisin teen keramiikkaa kansalaisopistossa. Meitä on viisi naista, hauskoja juttuja ja leppoisa tunnelma. En viihdy suurissa, meluisissa ryhmissä, tämä on sopivan kokoinen minulle.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

pois

Nyt on sellainen olo, että pitäis päästä joksikin aikaa kotoa pois, niin että tulisi sellanen olo, että on kiva olla taas kotona. Enää ei riitä että käyn kavereiden luona kyläilemässä. En tiedä mihin menisin ja toiseksi ei ole rahaa mennä minnekään. Luulen että alan lukea jotain kirjaa, se on halvin ja helpoin tapa päästä pois.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Tunnelmia tältä päivältä.


torstai 27. tammikuuta 2011

tavallisena talvisena torstaina

Aurinko on muutamana päivänä näyttäytynyt pitkästä aikaa täälläkin. Päivä on selkeästi pidempi kuin tammikuun alussa. Olin tänään kävelyllä. Näin ruman talon ja sen sekaisen pihapiirin sekä kauniin vanhan talon, joka näytti olevan autiona.

Mielessä on pyörinyt kaksi hauskaa satakuntalaista sanaa, nöösi ja kölvi. Nöösi tarkoittaa pikkupoikaa ja kölvi ehkä noin murrosikäisestä vanhempaa poikaa. Minun lapsuudenkodissani ei käytetty noita sanoja, koska kumpikaan vanhemmistani ei ole satakuntalainen. Peräläinen sen sijaan puhuu mainiota paikkakuntalaista murretta.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

tänään

Maiju ja Maina muistivat minua tunnustuksilla, joihin liittyy velvoite kertoa itsestään seitsemän asiaa. Kaikenlaista on jo tullut tunnustettuakin, mutta ehkä keksin jotain uutta.

1. Rakastan hitaita aamuja.
2. Olen laiska kuntoilemaan.
3. Välillä toivon, että tässä huushollissa olisi myös sähkösauna, että pääsisin nopeasti saunaan. En viitsi näin talvella lämmittää ulkosaunaa kuin kerran viikossa, koska saunan lämpiäminen kestää kaksi tuntia.
4. Haluaisin matkustaa Kreikkaan huhtikuussa. Haaveeksi se jää, koska rahat menevät pirttiin.
5. Pidän punaisesta.
6. Keittiöni on tällä hetkellä hävityksen tilassa eikä minua huvita pätkääkään tehdä kaaokselle mitään.
7. Nahka kyynärpäissäni on karhea, vaikka olen ahkerasti rasvannut niitä.





Nämä on tarkoitus jakaa edelleen, mutta tunnustan vielä kahdeksanneksi, että olen liian laiska nimeämään mitään blogia. Joten kaikki reippaasti julkaisemaan omia tunnustuksia.

tiistai 25. tammikuuta 2011

postitusta

Päivä on mennyt paikallisen taideseuran jäsenkirjeen monistamiseen ja postittamiseen. Tämmöiset hommat harvemmin sujuvat ongelmitta. Ensin loppuu tulostimesta muste. Täti ajelee kodinkoneliikkeeseen ja ostaa yhden kasetin mustetta. 100 sivun jälkeen muste loppuu uudelleen. Ja jälleen kauppaan, tällä kertaa tuomisina on kaksi mustekasettia. Toinen kaseteista loppuu tarralappujen tulostamisessa, mutta ei hätää, kun on vielä yksi kasetti jäljellä.  Osoitetarrojen kohdistuksessa on ongelmia ja erinäisiä osoitteita jakautuu kahdelle tarralle. Täti asemoi tarroja uudelleen. Saatuaan printtauksen valmiiksi täti levittää keittiön pöydälle pakkaustehtaan. Eikö puolivälissä lopu kirjekuoret kesken. Taas kylälle, tällä kertaa kirjakauppaan.  Viiden tunnin tappelun ja ahertamisen jälkeen jäsenkirjeet ovat kuorissa, postimerkit päällä odottamassa postitusta.

Miten tämmöistä kerkeäisi tehdä, jos kävisi työssä?

maanantai 24. tammikuuta 2011

nuppi

Kun huushollin vesi tulee omasta kaivosta, tulee välillä mietittyä veden riittävyyttä. Syksyllä tarkistin veden korkeutta kaivossa muutamaan otteeseen. Jossain vaiheessa säästin vettä niin, etten vetänyt wc-pönttöä joka pissin jälkeen. Olen miettinyt tiiliskiven laittamista vesisäiliöön veden säästämiseksi.

Satuin viikonloppuna kuulemaan, kun Peräläinen veti vessanpöntön. Jäin ihmettelemään, miten hän sai vedettyä vessan niin, että vettä meni huomattavasti vähemmän kuin minulla. Hän kertoi painavansa vedensäästönapista. Minä olin ihan. että  : O.  Olen koko ajan luullut sitä koristeeksi. 


perjantai 21. tammikuuta 2011

erittäin hyvä, täydellinen

Nettimaailmassa mennään linkin kautta toiseen. Löysin uuden, mielenkiintoisen blogin,  Kädellisen päiväkirja, josta en malta olla lainaamatta tekstiä, joka tänään kosketti minua.

Täydellisyyden tavoittelu on sitä, että yrittää epätoivon vimmalla olla sotkematta mitään mitä sitten pitäisi siivota. Mutta sotkusta näkee, että elämää oikeasti eletään. (...) Täydellisyyden tavoittelu on ilkeä, jähmettynyt idealismin muoto, kun taas sotku on taiteilijan tosiystävä. Meidän pitää saada sotkuja aikaan, että saisimme tietää keitä oikein olemme ja miksi olemme täällä - ja siksi toisekseen, että saisimme tietää mistä meidän tulee kirjoittaa. 


Ihmisestä on viime kädessä mahdollista pitää juuri hänen virheittensä takia. 


Jotain tällaista olen tällä viikolla kokenut ja miettinyt, kun olen tuskaillut omien raha-asioideni kanssa. Olen joutunut menemään itsessäni tuolle täydellisyyden tavoittelun alueelle ja huomaamaan, että olen möhlinyt, vaikka olen luullut osaavani hoitaa omat raha-asiani. 


Minuun on jo lapsesta saakka kasvanut sellainen usko, että en kelpaa, jollen ole täydellinen. Olen taipunut milloin kenenkin toiveiden mukaan tullakseni hyväksytyksi ja oma minäni on hukkunut tuohon suohon. Narsistisen äidin tyttärenä oppii erittäin hyvin tällaisia asioita. Terapian avulla olen hitaasti tajunnut, kuka olen sekä sen, että saan olla oma itseni. Edelleen opettelen kelpaamaan itselleni. Siitä voinko tulla rakastetuksi naisena, omana itsenäni, en ole ollenkaan vakuuttunut. Olen niin paljon kuullut ja kokenut elämäni aikana, kuinka vaikea ja mahdoton ihminen olen (kun en ole toiminut toisen tahdon mukaan). Peräläisen kanssa opettelen varovasti ja haparoiden itselleni uudenlaista tapaa olla suhteessa, olla minä, ei-täydellisenä. Jotain erittäin kaunista on tapahtunutkin.



tiistai 18. tammikuuta 2011

jäteasiaa

Eipä ole koskaan ennen kunnan virkamies tullut kotiin yleisönosastokirjoituksen vuoksi. Ko. miestä oli jurppinut kirjoitukseni siinä määrin, että hän halusi selvittää asian henkilökohtaisesti kanssani. Koska minulla on salainen puhelinnumero, hän tuli käymään.

Kyse oli siis siitä, että kaipaan kuntaan yleistä energiajätteenkeräysastiaa. Minusta kunta voisi järjestää tuollaisen lootan, johon yksityisistä talouksista voisi viedä energiajätteensä. Myönnän että olisin voinut selvittää kierrätysasiaa jostain kunnan yksiköstä, ei vain tullut mieleeni. Mies oli tuohtunut siitä, etten ottanut asiasta selvää ennen kuin kirjoitin siitä lehteen.

Joka tapauksessa minulle selvisi, että minun on hankittava itse astia, johon lajittelen energiajätteen, jonka jäteyhtiö sitten tyhjentää. Ollessani keväällä yhteydessä jätefirmaan ei sieltä kerrottu mitään tällaisesta mahdollisuudesta. No, hoidan asian huomenna. Taidanpa myös kirjoittaa vielä yleisönosastolle ja kiittää miestä siellä. Harvoin saa näin hyvää palvelua.

Mielialalääkkeitä koskevasta kirjoituksestani ei ole kuulunut muuta kuin yksi kiittävä nimetön tekstiviestikommentti lehdessä.

maanantai 17. tammikuuta 2011

hoh hoijaa

Ei sovi kellon soittoon herääminen edelleenkään tämän tädin elämään. Oli pakko laittaa kello soimaan yhdeksältä, kun oli mentävä aamupäivällä keramiikkaan. Viime viikolla en jaksanut enkä olisi nytkään. Meitä ei ole ryhmässä kuin viisi eikä kukaan saisi olla pois, ettei ryhmää vain lopeteta, siksi on välillä toisten vuoksi mentävä. Kiva siellä on aina käydä, nytkin sain paljon aikaiseksi.

Kello tulee kohta neljä ja minua väsyttää edelleen.

Luin muutamana päivänä Liza Marklundin kirjan Uhatut, joka oli vihdoinkin kirja, joka vei mukanaan. Aihepiiri oli ahdistava ja se tuli minulle jopa uneen. Heräsin toissayönä omaan huutooni, hiestä märkänä kädet tiukasti rinnan päällä. Tämä on erittäin harvinaista minulle. Yhden kerran aiemmin kirja on tullut uniini. Kaikesta huolimatta tykkäsin kirjasta. Yritän lukea Antti Nylénin kirjaa Halun ja epäluulon esseet. Juuri tällä hetkellä kirja tuntuu liian raskaalta minulle. Yritän vielä toista lukua, ensimmäisen harpoin silmäillen läpi muutaman ajatuksella luetun sivun jälkeen.

lauantai 15. tammikuuta 2011

pakkaslauantaina

Kun raotin aamulla peittoa, tuntui kylmältä. Mittari oli sisällä +16°, ulkona -25°. Ei mikään ihme, että oli viileää. Meni kahteen saakka ennen kuin väsymys ja tokkura päästäni kaikkosi. Ihmettelen oloani. Kyllä ihmisen pitäisi kymmentuntisten unien jälkeen olla pirteä, mutta en muista koska olisin herännyt pirteänä. Yölääkevähennys on menossa.

Luin netistä kaiken mahdollisen kilpirauhasen toiminnasta. Minulla todettiin vajaatoiminta kuusi vuotta sitten. Yhtäkkiä viime syksynä lääkettä olikin liikaa. Onko tämä nyt liikatoimintaa vai mitä? Mistään en  löytänyt tekstiä, mikä sopisi mun tilanteeseeni. Jos tämä on tuttua jollekin lukijalleni, kertoisitko omista kokemuksistani. Ilmeisesti tämä tilanne osaltaan myös väsyttää. Joka tapauksessa arvojen tasaantuminen vie aikaa.

Tänään tulee teemalta dokumenttielokuva pölynimurikauppiaista. Juuri kuluneella viikolla puhuimme Peräläisen kanssa aiheesta ja hän viittasi kyseiseen ohjelmaan.

perjantai 14. tammikuuta 2011

vahti

Muutama Tildan kuva tylsänä perjantaina.





torstai 13. tammikuuta 2011

aikaisin ylhäällä

Molemmat yleisönosastotekstini julkaistiin! Satakunnassa niistä ei yleensä seuraa mitään.

Sain tänään kammettua itseni ylös jo 7.30, mikä on minulle t o d e l l a harvinaista. Syynä oli se että nukuin huonosti koko yön ja kyllästyin pyörimään sängyssä. Niin olin sitten laboratoriossa verikokeissa kahdeksan jälkeen. Lääkäri määräsi minut taannoin kaksi viikkoa lääkemuutoksen jälkeen (Thyroxin) labrakokeisiin. Eihän siinä vaiheessa näe yhtään mitään, koska muutos on hidas. Niinpä olen venyttänyt labraan menoa parilla kuukaudella. Porissa minulta otettiin aina kolme arvoa, nyt tämä vaari oli määrännyt otettavaksi vain yhden arvon. Toivottavasti en sairastu mihinkään flunssaa vakavampaan, koska täällä on lääkäritilanne todella huono.

Katsoin aamupäivän eilen tallentamiani ohjelmia, Greyn anatomiaa ja dokumenttia Markku Koivistosta. En yleensä katso tv:tä päivällä, varsinkaan aamupäivällä. Tuntui ihan hölmöltä istua tv:n ääressä siihen aikaan, mutta eipä huvittanut tehdä muutakaan - kuten kolata jälleen kerran pihaa.

Kunpa jotenkin saisin nukkumisen ruotuun, että heräisin aamulla aikaisemmin. Jos otan illalla vähemmän lääkkeitä, nukun todella huonosti. Jos otan normiannoksen, nukun hyvin 10 tuntia tai enemmän. Jatkan kokeilujani. Nyt sentään tajuan tallentaa tv ohjelmia, etten valvo niidne vuoksi.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

ajelulla

Kyllä ihmisillä on sitten kummallisia töitä. Vaihteeksi taas kolasin pihaa ja vieressä kulkevaa pikkutietä ajoi hitaasti uuden karhea Volvo. Yleensä tässä ei ole pahemmin liikennettä eikä kukaan tuntematon poikkea pihaani. No, tämäpä kääntyikin pihaan, ilmeisesti kun näki mun olevan siinä. Autosta tuli ulos nelikymppinen mies, joka alkoi myydä minulle uusia kattopeltejä, ikkunoita ja seinälautoja. Selitin hänelle, että kattomaalit on jo, en aio vaihtaa katon materiaalia, ikkunat aion itse kunnostaa, en vaihtaa ja seinille en tee mitään. Ihme kyllä, hän uskoi ilman sen kummempia jankkaamisia ja jatkoi matkaansa.

On tuokin työ, ajella maaseudulla pikkuteitä ja kytätä, missä olisi oikein huonokuntoisen näköinen talo ja kun löytää sellaisen, mennä sinne sitten tyrkyttämään peruskorjaustarpeita. Toisaalta, ajelen minäkin välillä huvikseni pikkuteitä ja kyttään ihmisten taloja ja pihoja. Voisihan siitä ottaa rahaa ja selittää sitten työnantajalle, että ei ollut kiinnostuneita ostajia.

tiistai 11. tammikuuta 2011

minä tein sen

Kirjoitin tänään kaksi yleisönosastokirjoitusta. Yhden paikalliseen lehteen kunnan teiden hoidosta sekä energiajätteen keräämisestä. Toisen Satakunnan Kansaan eilisestä kolumnista. Näin kirjoitin:


Maisematutkija Eeva Sinerjoki paljastaa kolumnissaan (SK 10.1.)  kovin vanhanaikaisen käsityksensä mielialalääkkeistä. Hän vertaa niiden vaikutusta alkoholiin ja huumeisiin, jotka saavat aikaan ihmiselle euforisen olon. Huumeista minulla ei ole kokemusta, enkä alkoholistakaan ole saanut koskaan euforista oloa, lähinnä rentoutuneen ja miellyttävän olotilan, joskus jopa huonon olon.  Olen syönyt erilaisia mielialalääkkeitä vuosien ajan enkä ole koskaan saanut niistä Sinerjoen kuvaamaa euforista oloa. Jos niillä olisi sen kaltainen vaikutus, niitä syötäisiin varmaan tuhatkertaisesti nykyiseen verrattuna, mikä sekin on  tilastoiden mukaan paljon. Jos näin olisi luulisin että masennuslääkkeitä liikkuisi laittomassa katukaupassa melkoisesti, nyt ne eivät kiinnosta pillereistä huumaavaa vaikutusta hakevia.

Tutkijankin kannattaa tutustua alan tutkimukseen, jota on tarjolla helposti saatavana myös netissä, ennen kuin kirjoittaa kolumnia lehteen. Mielialalääkkeet toimivat tyystin toisella tavalla kuin Sinerjoki väittää. Masennus ei ole kiinni yksilön asenteista tai henkisestä tilasta. Jos se olisi, tuskin maassamme olisi näin paljon masentuneita. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei halua tieten tahtoen sairastua masennukseen, monet kuitenkin sairastuvat tahtomattaan.

Nyt odottelen mielenkiinnolla, julkaistaanko kirjoitukseni.

blogimaailmasta

Lumikon kirjoitus sai minut miettimään blogimaailmaa. Tunnustan heti kättelyssä, että olen nettiriippuvainen ja vietän koneen äärellä päivittäin useita tunteja. Onneksi en varasta keneltäkään aikaa. Pari päivää sitten julkaistu tutkimus paljasti, että työntekijät käyttävät päivittäisestä työajastaan 40 minuuttia työhön liittymättömään netin selaamiseen.

Seuraan useita blogeja päivittäin. On blogeja, jotka eivät liity erityisesti henkilön omaan elämään, vaan niissä käsitellään joitain aihepiirejä. Toiset ihmiset kertovat hyvinkin tarkasti omasta elämästään, toiset ajatuksistaan ja huomioistaan. Jokainen blogi omalla tyylillään paljastaa kirjoittajastaan jotain persoonallista ja erityistä. Kun avaan blogilista, olen joka kerta iloinen, kun näen lukemistani blogeista uusia päivityksiä.

Luulen että tässä on kyse ihmiselle tyypillisestä uteliaisuudesta toisten ihmisten elämää kohtaan. Ihmissuhteet ovat harventuneet, kyläilykulttuuri kadonnut, elämä pyörii omien asioiden ympärillä eikä viitsitä nähdä vaivaa ihmissuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä. Blogit iskevät tähän saumaan. Minä elän yksin, ilman työpaikan ihmissuhteita eikä harrastuksiakaan ole pahemmin, en välttämättä tapaa päivittäin ketään. (Nykyisin onneksi Peräläistä, joka tuo tuulahduksen elämästä suuressa maailmassa.) Blogit tarjoavat minulle liittymäkohdan toisiin ihmisiin. Täällä saan jonkinlaisen kontaktin ihmisiin, luen elämästä muualla Suomessa ja ulkomaillakin, seuraan itselleni mielenkiintoisten ihmisten elämää, saan myös uutta tietoa ja vinkkejä. Ilman blogeja elämäni olisi paljon kapeampaa.

Aikoinaan kuljetin oman blogini sivupalkissa listaa seuraamistani blogeista. Luovuin siitä tämän uuden blogini myötä, koska en halua paljastaa kellekään, mitä blogeja luen. Joku lukijani saattaisi pahoittaa mielensä, jos ei löytäisikään omaa blogiaan minun listaltani.

maanantai 10. tammikuuta 2011

jopas on tyhmä tutkija

Satakunnan Kansan kolumnisti maisematutkija Eeva Sinerjoki kirjoittaa otsikolla "Sairausalalla pyyhkii hyvin" mm. seuraavasti:

"Psyykkisiin ahdistutiloihin tarkoitetut mielialalääkkeet ovat tulleet jäädäkseen. En onnekseni ole koskaan joutunut syömään tällaisia lääkkeitä, vaikka elämässä on toki ollut runsaasti murhetta ja vaikeuksia. Toiset pakenevat tuskaista oloaan alkoholiin, mutta vaikutusaika on rajallinen. Mielialalääke toimii nähdäkseni samalla tavalla. Pilleri tehoaa elimistössä jonkin aikaa ja sitten on otettava uusi annos. En tiedä koheneeko kenenkään mieliala pillereistä vai onko niiden teho enemmänkin uskon asia. Mieliala on henkinen tila ja siihen vaikuttaa ihmisen elämäntilanne ja asennoituminen. Näennäisestä hyvinvoinnista huolimatta suomalaiset tuntuvat tarvitsevan henkisen tilansa parantamiseen rutkasti kemiallisia apuaineita. Voidaanko tällöin puhua todellisesta hyvinvoinnista? Pillerien luoma hyvä olo on yhtä keinotekoinen euforia kuin alkoholilla tai muilla päihteillä aikaansaatu."

arrrghhh! Kannattaisi ehkä perehtyä aiheeseen paremmin ennen kuin alkaa kirjoittaa asiattomuuksia lehteen. Satakuntalaiseen saamattomuuteen kuuluu, että tuskinpa kukaan vaivautuu kommentoimaan tätä lehden yleisönosastolla. En minäkään, vaikka kiukuttaakin helkutisti moinen tietämättömyys.

jospa

Kuvittelinko minä keväällä, kesällä, syksyllä että elämä muuttuisi jotenkin helpommaksi täällä? Että ongelmat olisivat ohi ja voisin elää mukavaa ja huoletonta elämää maalla? Olihan se niin.

En minä täälläkään pääse karkuun itseäni enkä sitä että olen taipuvainen masentumaan, että tietyt asiat aiheuttavat ahdistusta ja tuntuvat vievän ilon elämästä. Tällä hetkellä en voi asioille mitään, joten miksi annan niiden vaikuttaa näin paljon? Siksi että ahdistus ja masennus ovat minun tapani reagoida raskaisiin asioihin. Kerkesin jo kuukausia kuvitella elämän olevan kevyempää kuin ennen. En minä ole niin paljon muuttunut, etteikö selkärankaan piintyneet tunnekaavat puskisi pintaan jossain vaiheessa.

Sateinen loskapäivä tuntuu raskaalta.

Toisina öinä nukun hyvin, toisina olen hereillä vähän väliä. Jospa tänä yönä nukkuisin paremmin.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

loskaa

Synkeä päivä tulossa. Heräsin siihen, kun lumi tulla ryski katolta alas. Lehteä hakiessa vihmoi vettä. En viitsi kolata yöllä satanutta loskaa pois, koska sen jälkeen piha olisi liukas kuin luistinrata eikä minulla ole sopivaa hiekkaa liukkautta torjumaan. Liivian kuvat Venetsiasta lietsovat kaipuuta jonnekin muualle, pois loskaisesta maisemasta. Näemmä viehättyäkseen Venetsiasta ei tarvita kesää.

En ole koskaan lukenut vaateblogeja, koska ne ovat minulle sangen turhanaikaisia. Tätä on kuitenkin pakko seurata vastedes.

Eräässä fb-päivityksessä on kuva koiranpennusta, joka olisi myytävänä. Minut pelastaa ainoastaan se, ettei minulla ole rahaa. Hiukan asiaan vaikuttaa myös vanhaneiti Tilda, jonka rauhallista elämää jack russelin pentu häiritsisi liikaa.

lauantai 8. tammikuuta 2011

härkäviikkojen aluksi

Kannoin joulukuusen pois ja siivosin kämpän. Kummasti tulee pölyä ja muuta sotkua, kun käy paljon vieraita muutamien päivien aikana.


Kummallinen väsymys on iskenyt minuun. Nukun 10-tuntisia öitä, enkä silti ole aamulla virkeä. Väsyttää ja kaikki tekeminen tuntuu raskaalta. Onneksi on pakkoja, kuten tänään tuo siivoaminen ja lumen kolaaminen. Päivittäin täytyy kantaa puita ja lämmittää. Ilman pakkoja en saisi varmaan mitään aikaiseksi. Remontti ei kiinnosta ollenkaan. Odotan lisääntyvän valon mukanaan tuomaa virkeyttä. Ehkä pitäisi vain hyväksyä tämä väsymys eikä tuskailla sitä. Nyt alkavat härkäviikot. En ole ollenkaan innostunut tästä ajasta. Onneksi valoisa aika pitenee muutamalla minuutilla päivittäin. Odotan kevättä.


Viime vuoden aikana en lukenut kuin pari kirjaa. Rakas harrastukseni jäi remontin, muuton ja elämänmuutoksen jalkoihin. Nyt olen jo lukenut yhden kirjan. Nämä talvikuukaudet ovat erinomaista aikaa käyttää lukemiseen. Pyrin nyt lukemaan kirjoja omasta hyllystäni ja välttelen kirjastoa toistaiseksi. Toisaalta eilisessä Voimala-ohjelmassa mukana ollut Antti Nylen herätti kiinnostukseni, hänen kirjansa pitää lainata. Tykkäsin muutenkin tuosta ohjelmasta, jossa keskusteltiin viisaasti uskonnosta.

torstai 6. tammikuuta 2011

ostoksia

Ostin kalenterin, sellaisen mukanakuljetettavan. Olin ajatellut pärjätä pelkällä seinäkalenterilla, mutta en näköjään pärjääkään. Kummasti hissuttelijallakin on muistettavaa.

Suklaakonvehdit olivat tarjouksessa puoleen hintaan. Oli siis pakko ostaa ja mättää koko loota samana päivänä suuhun. Sain eilen Tuutikilta rasiallisen Fazerin sinisiä, nekin oli syötävä heti pois. Onneksi tytär avusti. Painoni on noussut syksyn aikana kuusi kiloa. Asialle on tehtävä jotain.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

vieras

Kahtena viime päivänä olen käynyt Porissa. Tänään ajelin ex:n luo hakemaan tytärtä. Tuntui oudolta käydä tutussa kaupassa, ajaa tavallista reittiä kohti vanhaa kotia, eikä kuitenkaan mennä sinne. (Asuimme ennen kilometrin päässä toisistamme.) Samalla tavalla kummalliselta minusta tuntuu tällä paikkakunnalla, en tunne kuuluvani tännekään. Porissa ja täällä on tutut maisemat ja talot, mutta silti vieraat. Onneksi taloni tuntuu jo kodilta.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Seinät alkavat kaatua päälle. Olen ollut kotona riittävän ajan. Talossa ei ole juuri nyt erityistä hommaa, varsinkaan kun ei huvita maalata.

Olen pohtinut paljon viimeisen parin vuoden aikana, missä minua tarvittaisiin. Lapset ovat maailmalla eivätkä enää tarvitse minua päivittäin. Haluaisin tehdä jotain hyödyllistä enkä vain puuhastella itsekseni. Mietin myös rakkautta, jota koen Peräläisen kanssa. Saan häneltä paljon hyvää elämääni, enkä osaa antaa hänelle enempää rakkautta kuin mitä nyt teen. Sen sijaan voisin jakaa kokemaani rakkautta muille ihmisille.

Heräsin viime viikolla uneen, joka muistutti jo viime keväänä pyörittämästäni ajatuksesta, jota olin pohtinut kesän lopulla ja jonka olin siirtänyt mielessäni tälle keväälle ja lopulta unohtanut. Kyse on masentuneiden vertaistukiryhmän perustamisesta perustaa tälle paikkakunnalle. 

Samana päivänä sattui kummallisia asioita. 

Olin saanut ystävältäni joululahjaksi Owe Wikströmin kirjan Hyvyys ja myötätunto. Aloitin kirjan lukemisen ja huomasin, että kirjassa puhuttiin samasta asiasta. Pyörimme oman napamme ympärillä emmekä huomaa kärsimystä ja ystävyyden tarvetta lähellämme. Asioita, joita voimme omassa ympäristössämme lieventää pienillä teoilla.  Wikströmin mukaan oma-apukirjallisuus tukee keskittymistä itseen. Juuri tätä minä olen tehnyt vuosikausia! Lopulta omat kuvioni ja pääni ovat käyneet tosi pieniksi.

Kesken lukemisen ystäväni soitti ja sanoi ensimmäisiksi sanoikseen, että on kamalan ahdistunut. Keskustelimme jonkin aikaa hänen asioistaan. 

Tuntui kuin minulle olisi sinä päivänä sormella osoitettu, että tarvitaan kuuntelijaa, tarvitaan lähimmäisiä jakamaan arkea, tarvitaan ystävyyttä. 

Tänään olen soittanut muutaman puhelun ja ryhmäasia on lähtenyt liikkeelle. 

lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuosi vaihtui rakkaiden ystävien seurassa. Toivottavasti toisilleen vieraat ystäväni eivät kovasti kärsineet tilanteesta. Viikonloppu jatkuu sen rakkaimman ystävän kanssa. Syötiin hyvin, yksi ampui raketteja, kaksi ihasteli ja kolmas ? Tytärkin poikkesi yllättäen äitiään tervehtimään. Oli ihan kuulla nuoren ihmisen asioita ja innostusta elämästä.

Puolisen vuotta mäjentöppäreellä on ollut rikasta aikaa. Viihdyn täällä ja tunnen olevani kotona. Uusia asioita, uusia ihmisiä, vanhoja ystäviä uudelleen, sukulaiset ja perhe, rauha ja elämän ihmettely. Peräläinen ja rakkaus. Kaikki hyvä jatkukoon tänä vuonna 2011. Samaa toivon teille lukijani.