maalaiset pääkaupungissa

Oli kiva olla hetken pois kotoa. Kaipasin todellakin pientä taukoa. Yhtä ihanaa on palata kotiin. Minulle tulee aina hengästynyt ja kiireinen olo Helsingissä, vaikka itsellä ei ole kiire mihinkään. Ihmettelin jälleen miten kukaan voi voida hyvin kivitalojen, autojen, melun ja tuhansien ihmisten keskellä. Heitäkin on, minä en kuulu heihin.

Kävimme mm. Kiasmassa ARS 11 -näyttelyssä, jossa esiteltiin afrikkalaista nykytaidetta. Teemoina on mm. aidsin vaikutus Afrikassa, siirtolaisuus, Ruandan teurastus, Afrikka Euroopan kaatopaikkana ja monet ympäristöongelmat sekä kaupungistuminen. Itseäni näyttely puhutteli valtavasti.

Helsingissä on melkeinpä pakko päästä Akateemiseen kirjakauppaan haistelemaan kirjoja sekä katselemaan, mitä kaikkea onkaan tarjolla. Aika monta kirjaa tarttuikin mukaan (kaikki eivät suinkaan Akateemisesta).

Maanantai-iltana olimme Eric Claptonin konsertissa, mikä oli reissun alkuperäinen tarkoitus. Ennen illan pääesiintyjää lavalle putkahti pitkätukkainen nuorimies kitaransa kanssa. Ihmettelin mikä tuokin muka on, kuinka tuollainen tyyppi on otettu lämmittäjäksi. Toisen kappaleen kohdalla tajusin, että pitkätukka olikin Anssi Kela! Clapton soitti aluksi muutaman tasapaksun kappaleen uudelta levyltään (jota en ole ostanut, koska arvostamani musiikkikriitikko moitti sitä latteaksi). Näiden jälkeen hän soitti akustisesti kappaleita Me and Mr Johnson -levyltään ja loppu meni tuttujen biisien kera sähkökitaralla. Kaiken kaikkiaan esitys kesti vain tunti ja 50 minuuttia. Koko aikana herra ei sanonut muuta kuin 'thank you' kappaleiden välillä ja esitteli urkurin ja pianistin näiden soolojen jälkeen. Odotin enemmän hittibiisejä ja pidempää konserttia. Oli kuitenkin mahtavaa nähdä ihailemani kitaristi lavalla, 20 vuoden odotuksen jälkeen.

Kotimatkalla Peräläinen halusi ajaa muuta kuin 2-tietä pitkin. Poikkesimme Liesjärven kansallispuistossa. Kävelimme hiukan ja minä makailin penkillä ja kuuntelin tuulen suhinaa puissa ja lintujen laulua. Mistään ei kuulunut ihmisen aiheuttamia ääniä. Kokemus oli lähinnä ekstaattinen.

Poikkesimme Nuutajärvellä, missä oli mm. Kaj Franckin 100-vuotissyntymäjuhlan kunniaksi upea näyttely. Ihmeellistä mitä kaikkea taiteilijat osaavat tehdä lasista. Minä sorruin ostamaan kuusi uniikkia lasipalloa - melkoisen kallis heräteostos.

Kun harvoin pääsee täältä töppäreeltä pääkaupunkiin, tulee käytettyä liikaa rahaa. Edessä onkin kukkaron nyörien kiristys. Täällä ei onneksi ole muuta ostettavaa kuin ruoka.

lisää kiviläjiä

Raumalla entisessä Lapin kunnassa on Sammallahdenmäen pronssikautinen asuinpaikka, jossa on useita hiidenkiukaita ja yksi kirkon laattiaksi kutsuttu latomus, jonka merkitystä ei tiedetä ja jollaista ei ole tavattu missään muualla Sknadinaviassa. (Pronssikaudellahan ei ole ollut kirkkoja, vaan nimitys on annettu 1800-luvulla.) Kävimme Peräläisen kanssa tutustumassa paikkaan. Jos liikutte joskus seudulla ja muinaishistoria kiinnostaa, suosittelen käymään.

              Kirkonlaattia

         Huilu

yllätyksiä

Oltiin Peräläisen kanssa vappuajelulla pikkuteillä ja vastaan tuli

pronssikautisia hiidenkiukaita. En ole tiennytkään täällä päin olevan tällaisia. Missään matkailuoppaissa tms. ei ole näistä mitään mainintaa. Osuimme paikalle aivan sattumalta.

hoh hoijaa

Ei sovi kellon soittoon herääminen edelleenkään tämän tädin elämään. Oli pakko laittaa kello soimaan yhdeksältä, kun oli mentävä aamupäivällä keramiikkaan. Viime viikolla en jaksanut enkä olisi nytkään. Meitä ei ole ryhmässä kuin viisi eikä kukaan saisi olla pois, ettei ryhmää vain lopeteta, siksi on välillä toisten vuoksi mentävä. Kiva siellä on aina käydä, nytkin sain paljon aikaiseksi.

Kello tulee kohta neljä ja minua väsyttää edelleen.

Luin muutamana päivänä Liza Marklundin kirjan Uhatut, joka oli vihdoinkin kirja, joka vei mukanaan. Aihepiiri oli ahdistava ja se tuli minulle jopa uneen. Heräsin toissayönä omaan huutooni, hiestä märkänä kädet tiukasti rinnan päällä. Tämä on erittäin harvinaista minulle. Yhden kerran aiemmin kirja on tullut uniini. Kaikesta huolimatta tykkäsin kirjasta. Yritän lukea Antti Nylénin kirjaa Halun ja epäluulon esseet. Juuri tällä hetkellä kirja tuntuu liian raskaalta minulle. Yritän vielä toista lukua, ensimmäisen harpoin silmäillen läpi muutaman ajatuksella luetun sivun jälkeen.

minä tein sen

Kirjoitin tänään kaksi yleisönosastokirjoitusta. Yhden paikalliseen lehteen kunnan teiden hoidosta sekä energiajätteen keräämisestä. Toisen Satakunnan Kansaan eilisestä kolumnista. Näin kirjoitin:

Maisematutkija Eeva Sinerjoki paljastaa kolumnissaan (SK 10.1.)  kovin vanhanaikaisen käsityksensä mielialalääkkeistä. Hän vertaa niiden vaikutusta alkoholiin ja huumeisiin, jotka saavat aikaan ihmiselle euforisen olon. Huumeista minulla ei ole kokemusta, enkä alkoholistakaan ole saanut koskaan euforista oloa, lähinnä rentoutuneen ja miellyttävän olotilan, joskus jopa huonon olon.  Olen syönyt erilaisia mielialalääkkeitä vuosien ajan enkä ole koskaan saanut niistä Sinerjoen kuvaamaa euforista oloa. Jos niillä olisi sen kaltainen vaikutus, niitä syötäisiin varmaan tuhatkertaisesti nykyiseen verrattuna, mikä sekin on  tilastoiden mukaan paljon. Jos näin olisi luulisin että masennuslääkkeitä liikkuisi laittomassa katukaupassa melkoisesti, nyt ne eivät kiinnosta pillereistä huumaavaa vaikutusta hakevia.

Tutkijankin kannattaa tutustua alan tutkimukseen, jota on tarjolla helposti saatavana myös netissä, ennen kuin kirjoittaa kolumnia lehteen. Mielialalääkkeet toimivat tyystin toisella tavalla kuin Sinerjoki väittää. Masennus ei ole kiinni yksilön asenteista tai henkisestä tilasta. Jos se olisi, tuskin maassamme olisi näin paljon masentuneita. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei halua tieten tahtoen sairastua masennukseen, monet kuitenkin sairastuvat tahtomattaan.

Nyt odottelen mielenkiinnolla, julkaistaanko kirjoitukseni.

blogimaailmasta

Lumikon kirjoitus sai minut miettimään blogimaailmaa. Tunnustan heti kättelyssä, että olen nettiriippuvainen ja vietän koneen äärellä päivittäin useita tunteja. Onneksi en varasta keneltäkään aikaa. Pari päivää sitten julkaistu tutkimus paljasti, että työntekijät käyttävät päivittäisestä työajastaan 40 minuuttia työhön liittymättömään netin selaamiseen.

Seuraan useita blogeja päivittäin. On blogeja, jotka eivät liity erityisesti henkilön omaan elämään, vaan niissä käsitellään joitain aihepiirejä. Toiset ihmiset kertovat hyvinkin tarkasti omasta elämästään, toiset ajatuksistaan ja huomioistaan. Jokainen blogi omalla tyylillään paljastaa kirjoittajastaan jotain persoonallista ja erityistä. Kun avaan blogilista, olen joka kerta iloinen, kun näen lukemistani blogeista uusia päivityksiä.

Luulen että tässä on kyse ihmiselle tyypillisestä uteliaisuudesta toisten ihmisten elämää kohtaan. Ihmissuhteet ovat harventuneet, kyläilykulttuuri kadonnut, elämä pyörii omien asioiden ympärillä eikä viitsitä nähdä vaivaa ihmissuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä. Blogit iskevät tähän saumaan. Minä elän yksin, ilman työpaikan ihmissuhteita eikä harrastuksiakaan ole pahemmin, en välttämättä tapaa päivittäin ketään. (Nykyisin onneksi Peräläistä, joka tuo tuulahduksen elämästä suuressa maailmassa.) Blogit tarjoavat minulle liittymäkohdan toisiin ihmisiin. Täällä saan jonkinlaisen kontaktin ihmisiin, luen elämästä muualla Suomessa ja ulkomaillakin, seuraan itselleni mielenkiintoisten ihmisten elämää, saan myös uutta tietoa ja vinkkejä. Ilman blogeja elämäni olisi paljon kapeampaa.

Aikoinaan kuljetin oman blogini sivupalkissa listaa seuraamistani blogeista. Luovuin siitä tämän uuden blogini myötä, koska en halua paljastaa kellekään, mitä blogeja luen. Joku lukijani saattaisi pahoittaa mielensä, jos ei löytäisikään omaa blogiaan minun listaltani.

viikon alku

kulttuuria

Käväisin Hlesingissä katsomassa kummityttöni ja muutaman muun irkkutanssiesitystä. Ihmetyttää kuinka voi ihmisen jalat toimia noin nopeasti ja monipuolisesti. Upea esitys!

Matkalla poikettiin mm. Humppilassa, jossa on kirjojen poistomyymälä. Enhän minä pääse tuollaisesta kaupasta ilman, että mukaan tarttuu jotain.

ruma sana

Aamulla tuli yhtäkkiä kova kiire, kun katselin ikkunasta ulos lumista maisemaa. Hoksasin että lippu pitää vetää salkoon. Minulla on kaksi pakollista liputuspäivää, juhannus ja itsenäisyyspäivä. Ekaa kertaa koskaan minulla oli isänmaallinen olo kiskoessani lippua lumisateessa. Ajattelin että on hienoa, kun on oma lippu ja vapaa maa, vaihtoehtohan olisi ryssän lippu. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta kahden evakon ja sotaorvon lapsena käytän tätä sanaa tänään.

Toki olen katsonut telkasta rahvaan pakollista ohjelmaa. Soiton alettua alkoi tympiä ihmisten kekkuloiminen ja pistin telkun kiinni.  Nautin pirtin kuumuudesta, kun tuli laitettua liikaa puita uuniin. Syön suklaata. Ah, elämää.

antenni

Radioni antenni meni hukkaan muutossa ja olen ollut radiopimennossa kesäkuusta saakka. Antenni on siis pieni pätkä sähköjohtoa. Taas oli Peräläinen avuksi ja toi työpaikaltaan minulle uuden pätkän sähköjohtoa. Olen välillä kaivannut radiota, vaikka pääasiassa en pidä taustamelusta ja viihdyn hyvin hiljaisuudessa.

Tänään innostuin  virittämään antennin paikalleen ja kiipeilemään sohvan käsinojilla, että sain johdon kirjahyllyn päälle ja asemat kuuluviin. Ystäväni pääkaupunkiseudulla on muutamana adventinaikana kertonut kuuntelevansa jouluradiota. Se ei ole aiemmin kuulunut täällä päin,  mikä on harmittanut minua. Nyt tässäkin pirtissä kaikuvat joululaulut tuomassa joulutunnelmaa.

mielenvaihteluita

Joskus on päiviä, että aamusta alkaen on nuttu nurinpäin. Eilen oli sellainen päivä. Otti pattiin, että aamulla oli kylmä ja oli heti alettava lämmittämään. Asia mistä olen nauttinut, mutta en eilen. Suikussa oli kylmä ja kalseaa.

Yritin laittaa tauluja seinille, mutta ensimmäiset asettelut eivät miellyttäneet ja homma jäöi kesken. Koska melkein kaikki seinät ovat cyprocia, on mietittävä tarkkaan taulujen paikka, ettei tule turhia reikiä. Nyt niitä tuli hirsiseinään.

Olin unohtanut torstaina hammaslääkärin. Siitä tulee turha lasku.

Tarkastelin rahatilannettani, joka on surkea. Sähkö- ja putkimiehen jälkeen remonttirahat ovat loppu. Kaikki olennainen on onneksi tehty ja minulla on paljon maaleja, joilla jatkaa, jopa ensi kesän katon maalausta varten on maalit. Jos olisin ajatellut asioita riittävästi etukäteen, olisin jättänyt Tallinnan reissun tekemättä. Laskuja on niin, että eläkkeen tullessa ei jää paljon mitään. Pitää elää kuukausi niin, että ei osta muuta kuin ruuan, senkin tarkkaan miettien.

Kuitenkin kiitos Tallinnan reissun, tänään oli laadukasta paperia, kun menin kansalaisopiston akvarellimaalauskurssille. Sain siellä tehdä, mitä halusin eli leikkiä väreillä. Opettajana oli loistava Tello Anttila, joka löysi aloittelijankin työstä kehuttavaa. En ymmärrä mitään sommittelusta ja muista hienouksista, mutta ehkä tulevan talven aikana opin jotain.

Remonttimiehet  siirsivät saunan pataa ja laittoivat siihen uuden savuputken. Olin erittäin iloinen, kun pata syttyi muutamalla kalikalla eikä savuttanut lainkaan. Vesi kiehui jo ennen kuin sauna oli lämmin. Aikaisemmin jouduin lämmittämään veden ennen kiukaan sytytystä, koska pata savutti turkasesti.  Oli aivan uusi kokemus saunoa, kun ulkona oli pimeää ja pikkupakkanen viilensi, kun tulin saunasta sisälle.

Onneksi päivät eivät ole toistensa sisaria.

suolla

Näin elämässäni ensimmäistä kertaa karpalon omassa ympäristössään.
Suon reunassa oli vanha hiekkamonttu, joka toi mieleen elokuvan The Blair witch project.

onnea

Kylppäri aiheutti valmistuttuaan Suuren huolen. Viemäri nimittäin meni tukkoon saman tien. Vessanpöntön vesikin laski huolestuttavan hitaasti. Neljä tuntia viemäriä yrittettiin aukaista mitä erilaisimmilla konsteilla. Viimein isäni haki kaupungin varastolta sinne 40 vuotta sitten ostamansa vehkeen, jolla rassasin hänen kanssaaan viemäriä tunnin verran, kunnes se vihdoin alkoi vetää. Kerkesin jo pelätä pahinta, mikä olisi tietänyt ulkohuussissa käymistä, peseytymisongelmia sekä erittäin kallista viemäriremonttia. Tuntui mahtavalta saada laittaa ensimmäinen pyykkikoneellinen pyörimään omassa koneessa. Aamuinen suihku tuntui ylelliseltä.

Eilen olin pikkukoululla oppilaiden taidenäyttelyn avajaisissa. Eskarilaiset esittivät kaksi näytelmää.

1-3 -luokkalaisten savityöt pääsivät vitriiniin.

4-6 -luokkalaiset maalasivat akryyliväreillä monenlaisia juttuja.

Viikolla julkaistiin myös uusi antologia, jossa on myös minun novellini.

Nuorempi tytär tuli luokseni viikonlopuksi.

entäpä jos

Paikallinen taideseura järjestää erään sivukylän koulun kanssa projektin, jonka puitteissa olin tänään kirjastossa tutustuttamassa lapsia taideseuran syysnäyttelyyn. Katselimme myös lastenkirjojen kuvituksia. Lapset olivat innolla mukana. Ensi viikolla menemme kouluun ja pidämme siellä pajapäivän.

Jäin miettimään omaa ammatinvalintaani. En koskaan ajatellut, että voisin opettaa pieniä lapsia. Ne ovat aina tuntuneet liian rasittavilta. Vielä opettaja-aikoinakin ajattelin näin. Tänään minun silmäni aukenivat näiden lasten kanssa. Minun olisi voinut olla paljon helpompi olla ala-asteella opettajana kuin yläasteella ja lukiossa. Minua rasittivat aikoinaan tiedolliset vaatimukset, joita lukiolaisten piti täyttää kirjoituksiin mennessä. Ala-asteella vaatimukset ovat erilaisia. Jäi vaivaamaan, olisinko välttänyt loppuunpalamisen toisenlaisessa työssä. Työ ei ollut masennukseni takana, vaan se kumpusi lapsuuden traumoista. Olisinko siitä huolimatta jaksanut pienempien lasten kanssa? Kaikki on jo taaksejäänyttä elämää eikä asioita voi muuttaa, mutta joskus tulee kiusallisia ajatuksia.

toimiihan se

En pidä crocseista, mutta nämä löytyivät paikallisesta agrimarketista, 4,90 €. Sopivat hyvin tallusteluun märällä nurmikolla.

Tätä kannua olen himoinnut muutaman vuoden. Humppilan remonttialessa se oli 40%:n alennuksessa ja raskin vihdoin ostaa sen. Nyt on vaniljakastikkeelle sopiva kannu. Ostin sen tulomatkalla U2:n konsertista.

kurkistus

Maalaus taiteen alana ei taida olla minua varten. Akvarellikurssi oli kuitenkin antoisa. Tutustuin uusiin lahjakkaisiin ihmisiin ja näin millä eri tavoin voi maalata. Opin miten monella tavalla taidetta voi katsella. Maalaaminen ei ole pelkkää kuvien tekemistä vaan hyvät taiteilijat miettivät monenlaisia asioita ennen kuin alkavat maalata. Kunpa muistaisin jotain oppimastani, kun seuraavaksi menen taidenäyttelyyn. Kurssi oli myös kurkistus itseeni ja sellaisena tervetullut.

opissa

Akvarellimaalaus tökki pahasti eilen ja päätin, etten mene sinne tänään, haen vain kamani pois hiljaa enkä puhu kellekään mitään. En ole koskaan ennen maalannut akvarelleilla ja ylipäätään maalaaminen on minulle uutta, akryyliväreillä olen joskus leikkinyt. Keramiikka on enemmän minun alaani.

Minulle tuli aamulla mieleen ajatus, että on välillä hyvä mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja tutkia siellä itseään. Ajattelin että otan akvarellikurssin tällaisena haasteena. Sain tänään aikaiseksi yhden työn, johon olen jotenkin tyytyväinen.

Minä vertaan itseäni hyvin helposti muihin ihmisiin, varsinkin niihin joiden koen olevan itseäni parempia, tässä tapauksessa maalaamisessa. Minunkin pitäisi osata jotain. Minun haasteeni on keskittyä ajattelemaan olevani ihan tavallinen minä, hyvä ihminen omana itsenäni.

kuljeskelun iloja

Täti kävi Porissa ihmettelemässä Suomi-areenan tapahtumia. Seurasin keskustelua, miten taitelijat myyvät itseään. Ei  mitään uutta, mutta silti mielenkiintoista. Näin Jorma Uotisen ja Miina Äkkijyrkän ihan läheltä. Porissa voi Suomi-areenan ja jazzien aikaan bongata melkoisen määrän julkkiksia. :D

Owe Wikström puhuu kirjassaan Läsnäolon taito kuljeskelusta. Asia palautui mieleeni, kun päämäärättömästi kuljin kaupungilla ja katselin ihmisiä. Päädyin ulkoilmakonserttiin, jossa porilaiset näyttelijät Teemu Niemelä ja Vesa Haltsonen sekä Mari Rantasila lauloivat Hectorin kappaleita. Ihastuin Mari Rantasilan tulkintoihin, en tiennytkään hänen olevan niin hyvä laulaja.

pks-loma 4

pks-loma 3