ekopaasto

Joutessani (!) surffailin erilaisilla sivustoilla ja törmäsin tälläiseen www.ekopaasto.fi. Tämä liittyy kirkolliseen paastoperinteeseen uudella tavalla. En ole koskaan elämässäni paastonnut, heikko luonne kun olen. Sinänsä ei ole ollenkaan huono ajatus tarkastella 40 päivän ajan omia ruokailu- ja kultutustottumuksiaan. Vaikka minulla ei ole kuin 2,5 km:a kauppaan, käyn siellä autolla. Asia mistä soimaan itseäni jatkuvasti. Ehkä tässä voisi olla hyvä paaston aihe minulle. Syön yleensä lähiruokaa, sitä kun saa paikallisesta marketista. Ehkä voisin kokeilla kasvisruokailua paaston ajan.

Haastan sinut mukaan miettimään ekopaastoa.

asennekysymyksiä

Puhuin tänään pitkään puhelimessa ystäväni kanssa siitä, miten erilaiset ajattelutavat vaikuttavat toimintaan ja tunteisiin. Itse olen taipuvainen negatiiviseen ajatteluun sekä murehtimiseen. Kuluneen vuoden aikana olen tietoisesti kouluttanut itseni ajattelemaan, että minulla on vain tämä hetki. Mennyt on jo takana enkä tiedä vielä tulevasta. Murehtimisella pilaan juuri tämän hetken ja teen oloni kovin ikäväksi. Toki ihmisen pitää suunnitella huomista, seuraavaa viikkoa, tulevaisuutta, mutta on turha ajatella, mikä tulevassa voi mennä pieleen. Uskon että ajattelemalla asioista etukäteen negatiivisesti tai positiivisesti, käyttäytyy sen mukaisesti ja lopputulemakin on sen mukainen. Kun olen keskittynyt vain kuhunkin käsillä olevaan hetkeen, näen useimmiten paljon hyviä asioita elämässäni.

Huominen päivä vaikuttaa tänään tarkasteltuna aina erilaiselta kuin se elettynä lopulta on.  Emme mitenkään osaa etukäteen ajatella, mitä kaikkea päivä tuo tullessaan, mitä liittyy kalenterin merkintöihin, ihmisiin joita tapaamme, kauppareissuihin, aivan tavallisiin arkisiin asioihin. Voimme suunnitella vain raamit, mutta eläessä raameihin tulee sisältöä, joka ei useinkaan vastaa sitä, mitä etukäteen kuvittelemme.

Tässä asiassa riittää oppimista loppuelämäksi. Alkusysäys tälle ajattelulle on syntynyt vuosi sitten käymälläni mindfullness-kurssilla.

ikävä

Olimme Peräläisen kanssa päivän Porissa kahdessa paikassa meren rannalla. Minä onneton en älynnyt ottaa uimapukua mukaan, merivesi oli ihanan lämmintä. Kaiken kaikkiaan oli mukava ja leppoisa päivä. Paluumatkalla ajelimme tuttuja maisemia ja ajaessamme kaupungista pois minuun iski suunnaton ikävä Poriin. Kaupunki oli kuitenkin kotini yli 20 vuotta.

Ikävässä ja kaipauksessa on mukana mm. surua siitä, että elämä on vuodessa muuttunut totaalisesti. Tytöt ovat lähteneet omille teilleen, minä olen vaihtanut paikkakuntaa ja elämä on nyt yksinäisen ihmisen elämää. Kamala sanoa, että onneksi on Peräläinen. Ilman häntä en varmaan olisi kestänyt viime talvea täällä. Kamala siksi, että mielestäni ei saisi ripustautua tällä tavalla toiseen ihmiseen. Tosiasia on kuitenkin, että hän on tuonut elämääni paljon hyviä asioita.

Elämäni Porissa nyt ei olisi sen ihmeempää kuin ennenkään. Oli paljon yksinäisyyttä - yksinäisiä polkupyöräajeluita ja kävelylenkkejä, kahvilassa istumisia, lehtien lukemista kirjastossa, kaupoissa ja kaupungilla vaeltelua sekä yksinäisiä iltoja ja viikonloppuja. Oli toiveita ja haaveita, joista suurimmat koskivat sopivan kumppanin löytymistä. Oli tekemisen puutteesta johtuvaa turhautumista. Monenlaista kipua ja surua liittyi noihin vuosiin. On suruja joista ei luultavasti koskaan pääse eroon, niiden kanssa oppii elämään.

Täällä minulla on tekemistä niin paljon kuin ikinä jaksan ja haluan. Minulla on itseni ikäisiä ystäviä  pitkästä aikaa, olen saanut muutaman uudenkin ystävän.  Saan asua haaveilemallani tavalla. Luonto on joka päivä lähellä omassa pihassani. On toimiva parisuhde, joka tuo minulle onnea joka päivä.

Muutos on ollut niin valtava monella tapaa, että menettäminen ja saaminen ovat päässäni sekaisin.  Porista tullessa mieleen tunki suru - entiseen ei ole paluuta, nykyinen ja tuleva on lopulta kohdattava yksin. Kuitenkin -  kiitos Peräläinen, että olet olemassa.

enkeleitä

Joskus saa vieraakseen ihmisen, jonka kanssa kokee olevansa hyvyyden ja rakkauden äärellä. Tulee käsittämättömällä tavalla hoidetuksi. Tuon kokemuksen siivittämänä uskaltaa etsiä portteja aidasta, avata niitä, rasvata saranat  ja kulkea ulos ja sisään toisen kanssa. Löytää uuden, tuntemattoman maailman, jota alkaa tutkia käsikädessä rakkaan kanssa.

Kiitos K ja T.

kampaajalla

Kävin parturissa tai kampaajalla, hiuksiani siis lyhennettiin. Tämä on jo kolmas kokeilemani parturi täällä. Toki voisin käydä vanhalla kampaajallani Porissa, mutta hän on äitiyslomalla. Sitä paitsi matkasta tulee lisähintaa ja täällä hiusten leikkuu näkyy maksavan 10 €:a vähemmän kuin Porissa.

Tämän päiväinen parturi osasi leikata tukkani haluamallani tavalla. Se saattoi johtua siitä, että pidin hänelle pitkän esitelmän, miten edellinen parturi leikkasi hiukseni liian lyhyiksi ja miten haluan hänen leikkaavan tukkani. Hänkään ei osannut tehdä leikkauksen jälkeen kaunista kampausta, kuten Tiina Porissa. Kaksi aikaisemmin kokeilemaani parturia eivät hekään osanneet föönata hiuksiani kauniisti. Maalla ei vissiin ole niin nökön nuukaa, vaikka tukka menisikin päätä pitkin. Harmi että tämä parturi jää kuukauden päästä äitiyslomalle.

onnellisuudesta

Tänään oli SK:ssa kirjoitus onnellisuuden voimasta. Minua ärsyttää sinänsä termi positiivinen mieliala ja muut samankaltaiset, mutta käytännössä olen huomannut, että kun kiinnittää huomion pääasiassa elämän hyviin puoliin, se antaa voimaa elämään. Huonojen asioiden jatkuva pöyrittely mielessä vie energiaa. Muinoin huomasin tämän käytännössä mm. terapiassa. Jossain vaiheessa negatiivisten asioiden märehtiminen kääntyikin itseäni vastaan. Mennessäni terapiaan elämä tuntui mukavalta eikä ollut pahemmin ongelmia, kun tulin sieltä pois, tunsin taas itseni sairaaksi ja masentuneeksi ja elämäni kurjaksi. Aika pian tämän havainnon jälkeen lopetinkin terapian.

Ehkä olen ajan kanssa oppinut jotain, sillä elämässä eteen tulevat ikävät asiat eivät enää vaivaa minua pitkiä aikoja vaan pääsen niiden yli melko nopeasti. Niinkuin nyt tämä vesiasia. Sunnuntaina otti pattiin aika rankasti ja teki mieli itkeä. Maanantaiaamuna tartuin toimeen, aloitin soittokierroksen ja lopulta eilen asia tuli kuntoon. Putkimies tulee vielä laittamaan lämpökaapelin vesijohtoon, jotta vastaavaa ei tapahtuisi enää uudelleen ja pääsisin tulevaisuudessa joskus talvellakin lähtemään yöksi pois kotoa. Viimeiset roposet tähän hommaan taas menee, vaikka juuri sain eläkkeen.

Minun elämäni realiteetti pienellä eläkkeellä tuntuu nykyisin olevan rahattomuus. Sekin ottaa aika ajoin rankastikin päähän, joskus iskee kateuskin. Ajattelen kuitenkin, että miksi tuhlaisin voimiani sellaisten asioiden miettimiseen, joille en voi mitään. Parempi keskittyä asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. Kun niitä alkaa miettiä, löytyy paljon iloa ja onnea tuottavia asioita.

Lehtikirjoituksessa kehotettiin kirjoittamaan ylös joka päivä kolme asiaa, jotka ovat sinä päivänä olleet hyvin tai tuottaneet iloa.

- Aurinko paistaa.
- Veli kävi korjaamassa vessanpöntön.
- Menen Peräläisen kanssa Poriin.

Tajusin eilen, mikä tässä elämisessä tällä hetkellä tökkii. Minun on ikävä Poriin. Sunnuntaina ajeltiin Peräläisen kanssa Porissa ja minä tunsin olevani kotona. Minun on ikävä vanhoja kuvioita ja vanhoja kulmia. Tähän saakka kaikki on mennyt uuden ihastelussa, myös uudessa ihmissuhteessa. Nyt alkaa puskea pintaan ikävä, joka mielestäni kuuluu asiaan, kun aloittaa uuden ja luopuu vanhasta. Pelkästään jo asian tajuaminen auttoi.

Mietin elämääni Porissa. Ei se sen kummempaa ollut kuin täälläkään. Ulkoilin, tein kotihommia, ruokaa tytöille, tapasin ihmisiä ja kävin harrastuksissa. Vuosi sitten kun mietin muuttoa, ajattelin juuri samalla tavalla, ei elämä uudella paikkakunnalla ole sen kummempaa kuin Porissakaan. Nyt ei ole enää elämän suurinta sisältöä, joka oli ennen, tyttöjä. Jo muutamia vuosia sitten huomasin, että ei minua enää tarvita kuin huoltojoukoissa ja joskus juttuseuraksi. Ehkä tein suurimman surutyön lasten kasvamisesta jo silloin. Ei minulla nytkään pahemmin ole tyttöjä ikävä. Vaikka en olisi muuttanutkaan tänne, elämä olisi muuttunut lasten lähdettyä lopullisesti ja joka tapauksessa olisin vaihtanut asuntoa.

En tunne kuuluvani tälle paikkakunnalle, jatkuvasti hämmästelen että olen täällä. On ikävä vanhoja, tuttuja maisemia, katuja ja rakennuksia. Kaipaan tuttuja kasvoja kaupoissa, kaupungilla, kirjastossa, kahviloissa. Täällä en tunne kuin muutaman ihmisen enkä koskaan törmää heihin sattumalta.

Onneksi aurinko paistaa ja kevät tulee vääjäämättömästi. Mäjentöppäre on aivan ihastuttava paikka keväällä, kesällä ja syksyllä.

erittäin hyvä, täydellinen

Nettimaailmassa mennään linkin kautta toiseen. Löysin uuden, mielenkiintoisen blogin,  Kädellisen päiväkirja, josta en malta olla lainaamatta tekstiä, joka tänään kosketti minua.

Täydellisyyden tavoittelu on sitä, että yrittää epätoivon vimmalla olla sotkematta mitään mitä sitten pitäisi siivota. Mutta sotkusta näkee, että elämää oikeasti eletään. (...) Täydellisyyden tavoittelu on ilkeä, jähmettynyt idealismin muoto, kun taas sotku on taiteilijan tosiystävä. Meidän pitää saada sotkuja aikaan, että saisimme tietää keitä oikein olemme ja miksi olemme täällä - ja siksi toisekseen, että saisimme tietää mistä meidän tulee kirjoittaa. 


Ihmisestä on viime kädessä mahdollista pitää juuri hänen virheittensä takia. 


Jotain tällaista olen tällä viikolla kokenut ja miettinyt, kun olen tuskaillut omien raha-asioideni kanssa. Olen joutunut menemään itsessäni tuolle täydellisyyden tavoittelun alueelle ja huomaamaan, että olen möhlinyt, vaikka olen luullut osaavani hoitaa omat raha-asiani. 


Minuun on jo lapsesta saakka kasvanut sellainen usko, että en kelpaa, jollen ole täydellinen. Olen taipunut milloin kenenkin toiveiden mukaan tullakseni hyväksytyksi ja oma minäni on hukkunut tuohon suohon. Narsistisen äidin tyttärenä oppii erittäin hyvin tällaisia asioita. Terapian avulla olen hitaasti tajunnut, kuka olen sekä sen, että saan olla oma itseni. Edelleen opettelen kelpaamaan itselleni. Siitä voinko tulla rakastetuksi naisena, omana itsenäni, en ole ollenkaan vakuuttunut. Olen niin paljon kuullut ja kokenut elämäni aikana, kuinka vaikea ja mahdoton ihminen olen (kun en ole toiminut toisen tahdon mukaan). Peräläisen kanssa opettelen varovasti ja haparoiden itselleni uudenlaista tapaa olla suhteessa, olla minä, ei-täydellisenä. Jotain erittäin kaunista on tapahtunutkin.

vieras

Kahtena viime päivänä olen käynyt Porissa. Tänään ajelin ex:n luo hakemaan tytärtä. Tuntui oudolta käydä tutussa kaupassa, ajaa tavallista reittiä kohti vanhaa kotia, eikä kuitenkaan mennä sinne. (Asuimme ennen kilometrin päässä toisistamme.) Samalla tavalla kummalliselta minusta tuntuu tällä paikkakunnalla, en tunne kuuluvani tännekään. Porissa ja täällä on tutut maisemat ja talot, mutta silti vieraat. Onneksi taloni tuntuu jo kodilta.

Seinät alkavat kaatua päälle. Olen ollut kotona riittävän ajan. Talossa ei ole juuri nyt erityistä hommaa, varsinkaan kun ei huvita maalata.

Olen pohtinut paljon viimeisen parin vuoden aikana, missä minua tarvittaisiin. Lapset ovat maailmalla eivätkä enää tarvitse minua päivittäin. Haluaisin tehdä jotain hyödyllistä enkä vain puuhastella itsekseni. Mietin myös rakkautta, jota koen Peräläisen kanssa. Saan häneltä paljon hyvää elämääni, enkä osaa antaa hänelle enempää rakkautta kuin mitä nyt teen. Sen sijaan voisin jakaa kokemaani rakkautta muille ihmisille.

Heräsin viime viikolla uneen, joka muistutti jo viime keväänä pyörittämästäni ajatuksesta, jota olin pohtinut kesän lopulla ja jonka olin siirtänyt mielessäni tälle keväälle ja lopulta unohtanut. Kyse on masentuneiden vertaistukiryhmän perustamisesta perustaa tälle paikkakunnalle. 

Samana päivänä sattui kummallisia asioita. 

Olin saanut ystävältäni joululahjaksi Owe Wikströmin kirjan Hyvyys ja myötätunto. Aloitin kirjan lukemisen ja huomasin, että kirjassa puhuttiin samasta asiasta. Pyörimme oman napamme ympärillä emmekä huomaa kärsimystä ja ystävyyden tarvetta lähellämme. Asioita, joita voimme omassa ympäristössämme lieventää pienillä teoilla.  Wikströmin mukaan oma-apukirjallisuus tukee keskittymistä itseen. Juuri tätä minä olen tehnyt vuosikausia! Lopulta omat kuvioni ja pääni ovat käyneet tosi pieniksi.

Kesken lukemisen ystäväni soitti ja sanoi ensimmäisiksi sanoikseen, että on kamalan ahdistunut. Keskustelimme jonkin aikaa hänen asioistaan. 

Tuntui kuin minulle olisi sinä päivänä sormella osoitettu, että tarvitaan kuuntelijaa, tarvitaan lähimmäisiä jakamaan arkea, tarvitaan ystävyyttä. 

Tänään olen soittanut muutaman puhelun ja ryhmäasia on lähtenyt liikkeelle. 

rauha järkkyy

Täällä maalla tasaisen rauhallinen elämä järkkyy välillä yllättävän kovalla tohinalla. Lintulaudalle ja sen alle pölähti parvi tiklejä. Piti tutkailla lintukirjaa, kun en ollut moisia töpöttejä ennen nähnyt. Istuin alas tuolille seuraamaan lintujen ruokailua. Oli kiukkuisia lintulaudan valtaajia, jotka ajoivat parhaille apajille yrittäjät pois. Suurin osa tyytyi maahan tippuneisiin tähteisiin. Ainoastaan punatulkut ja pari hömötiaista uskalsivat hakea ruokaa samaan aikaan. Kun parvi häipyi, paikalle tulivat sinitiaiset. Oravia ei ole näkynyt pariin päivään.

Kun elämässä ei ole isompia ongelmia, voi kehitellä niitä. Minä kärsin nykyisin aamuvetkuilusta. Aamun pitkittäminen sinänsä on mielestäni hyvä asia ja sopii minun elämäntilanteeseeni oikein hyvin. Nyt vaan on niin, että olen jostain syystä kehittänyt paineita pukeutumisen suhteen. Vaatteet pitäisi olla muka päällä ainakin kahteen mennessä. Eilen isäni sattui tulemaan savuevakkoon luokseni iltapäivällä puoli kolmen aikaan ja täällä minä olin yövaatteissa ja huusholli hyrskyn myrskyn. Olin kyllä ajatellut pukeutua, mutta sitten tuli kaikenlaista muuta mielenkiintoista, mm. kaksi pitkää puhelua. Kyllähän tuollaiset yllätyskäynnit luovat paineita, mutta lopulta kyse on kuitenkin minun pään sisäisestä ongelmasta. Ikäänkuin siellä asuisi joku, joka vaatisi minua elämään tietyllä tavalla. Olen yrittänyt häätää tuota kyylää, mutta se tuntuu olevan kovin vaikeaa. Olen kirjoittanut tästä asiasta ennenkin. No, nyt kello ei ole kuin vasta 12.30, joten en ole vielä kovin pahassa jamassa.

ihmetystä

Kummallista ja hienoa. Eletään talven pimeimpiä päiviä, maassa on lunta ja on pakkasta. Kaikkea mitä kammosin pari kuukautta sitten. Tuntui että en kestä marraskuuta enkä joulukuuta. On yllätys itsellenikin, että minä viihdyn täällä ja tässä talossa lumen keskellä.  Juuri tällaista elämää olen vuosia kaivannut, mutta tyttöjen muuttohaluttomuuden tähden pysyimme Porissa. Toisaalta en halunnut repiä heitä tutuista kuvioista, kun heidän elämänsä muuten oli kahden kodin ja minun sairasteluiden tähden välillä melko repaleista.

Kasasin tänään lunta kivijalkaan, jotta se eristäisi kylmää eivätkä lattiat tuntuisi ihan niin vilpoisilta kuin aiemmin. Ihmettelen kuinka paljon enemmän koivuklapeista lähtee lämpöä verrattuna sekapuuhun. Enää ei tarvitse polttaa kuin pesällinen puita ja uuni lämpiää. Puuhellaan ei auta latoa puita koko päivää, riittää kun polttaa puita ruuan laittoa varten.

klapei

Niinko erellisen postauksen kommentis Enkunalma totes, ny on si raktorin peräkärrylline klapei liiteris ja täti voi lämmittää pirttiään miälinmäärin eikä tartte heti pelät, et puut loppuu. Peräläisen kans huhkittii kovast muutama tunti ja kui ollakkaa valmist tuli, vaik itte ensteks luulin, et puusouvis mennee koko pyhäseutu. Kovasti kiitos Peräläisel avust. Mulla olis yksi menny kaks tai kolme päivää siin hommas.

Rahast viälä. Enkunalma on siinki oikees, et kyl raha riittää kaikkee tarpeellissee. Oon miättiny viime aikaissii ostoksii ja torennu, et vallan hyvin olis pärjänny ilmanki. Et ihan turhaan rahojas laittaa. Paitsi ne tohvelit kyl tarttin. On sitä tarttunu mukkaa muutama joululahjaki. Hyvin tulen toimeen ilman rahhaa pari viikkoa, ko o pakko. Voi täs miättii samal ommii kulutustottumuksiaanki. Paljo olis parantamisen varraa. Tääl maal ei kulu rahhaa ko ruakaa, mut auta armias ko mennee Porrii. Siäl sitä rahhaa vast menneeki. Nyt ei si tehrä Porin reissuja, pittää säästää pensaaki.

äh ja ravistus

Olen tänään tuntenut itseni käsittämättömän onnelliseksi. Olen asettunut tähän taloon, talvikaan ei tunnu kamalalta, iloitsen tästä paikasta, olen löytänyt ihanan miehen, asiat ovat kaikinpuolin hyvin, tietääkseni lapsillakin. Tänne muutto oli oikea ratkaisu.

Mistä pirusta hiipiikään mieleen ajatus, että onni ei kestä kauaa, kohta multa otetaan jotain pois. Onko niin että kun on aiemmin elämässä tullut eteen tulvimalla vaikeuksia ja raskaita asioita, ei uskalla luottaa siihen, että minulla olisi oikeasti kääntymässä uusi lehti? Tiedän että minullakin oikeus hyvään oloon ja onneen enkä halua pilata sitä pelkäämällä turhia.

kasan syvin olemus

Tiedättehän kun eri paikkohin alkaa ilmestyä kasoja, joita ei saa siivotuksi pois. Tänään havahduin siihen, miksi stressaan kasoista. Yhtä hyvin voin ajatella, että olen ihminen, jolla tavarat kasaantuu ja joskus ne siirtyvät jonnekin, kunnes taas tulee uusia kasoja. Kasat ovat osa minun elämääni.

kuvaviikonloppu

Viikonlopun olin katselemassa luontokuvia, erityisesti perhosten kuvia. T.H. Peräläinen on tuonut ihan uuden ulottuvuuden elämääni (itsensä lisäksi). Olen minä kuvannut ennenkin, mutta nyt olen saanut oppia kuvaamisessa ja kuvien käsittelyssä. Huomasin jälleen kerran, kuinka kamalan itsekriittinen olen. Ikinä ei olisi tullut mieleen näyttää omia kuvia tuollaisessa harrastajaporukassa, mutta katsellessani eräiden kuvia, ajattelin että ei mun kuvissani mitään hävettävää ole. Täällä blogissa kuvien julkaisemiseen on onneksi tosi matala kynnys.

Katselin satakuntalaista maisemaa avoimin silmin ja näin kaikkea rumaa. Ihmisten takapihoilla on vaikka mitä kamalaa roinaa. On eri tavoin rumia taloja. Puhumattakaan teollisuusrakennuksista ja muista julkisista rakennuksista. Tämä kaikki rumuus olisi osaltaan myös mielenkiintoinen kuvauksen kohde.

möllöttääkö vai ei?

Oppisipa hiljalleen hyväksymään sen, että talviaikana on luonnollista elää hitaammin. Energiatasoni ei ole samanlainen kuin valoisaan aikaan. Vaikka olenkin oravanpyörän ulkopuolella, pään sisäiset äänet eivät suostu vaikenemaan. Taaskaan en saanut mitään aikaiseksi tai sain vain tuon - liian vähän. Nyt tiedän että väsymys ei ainakaan johdu masennuksesta. Mieltä lämmittää rakastuminen.

Jospa vaan olisin, vaikka tämän marraskuun.

kiitos

Minua ovat kovasti lämmittäneet teiltä saamani kannustavat kommentit edelliseen kirjoitukseeni. Mietin pitkään kerronko asiasta. Olen täällä kirjoittanut monista elämäni tärkeistä asioista, siksi halusin jakaa tämän itseäni järkyttäneen kokemuksen kanssanne. Jonkinlainen reaktio minussa on meneillään, koska minua ahdistaa ja tietyt asiat pelottavat. Mieleen nousi epämiellyttäviä asioita menneisyydestä. Joudun taas uudelleen kamppailemaan samojen, vaikeiden traumaattisten asioiden kanssa.

Kaiken keskellä olen saanut kokea sellaista huolehtimista ja ystävällisyyttä, jota en ole kovin paljon elämässäni kohdannut. Olen aina joutunut ja tottunutkin hoitamaan omat ja lasteni asiat itsekseni ilman tukea. Herra Peräläinen jätti kauan odottamansa Helsingin reissun väliin ja jäi minun tuekseni sunnuntaina. Maanantaina hän tuli kesken työpäivänsä luokseni, kun oli huolissaan jaksamisestani. Olen onnellinen, että elämä on saattanut kohdalleni näin upean miehen.

mielenvaihteluita

Joskus on päiviä, että aamusta alkaen on nuttu nurinpäin. Eilen oli sellainen päivä. Otti pattiin, että aamulla oli kylmä ja oli heti alettava lämmittämään. Asia mistä olen nauttinut, mutta en eilen. Suikussa oli kylmä ja kalseaa.

Yritin laittaa tauluja seinille, mutta ensimmäiset asettelut eivät miellyttäneet ja homma jäöi kesken. Koska melkein kaikki seinät ovat cyprocia, on mietittävä tarkkaan taulujen paikka, ettei tule turhia reikiä. Nyt niitä tuli hirsiseinään.

Olin unohtanut torstaina hammaslääkärin. Siitä tulee turha lasku.

Tarkastelin rahatilannettani, joka on surkea. Sähkö- ja putkimiehen jälkeen remonttirahat ovat loppu. Kaikki olennainen on onneksi tehty ja minulla on paljon maaleja, joilla jatkaa, jopa ensi kesän katon maalausta varten on maalit. Jos olisin ajatellut asioita riittävästi etukäteen, olisin jättänyt Tallinnan reissun tekemättä. Laskuja on niin, että eläkkeen tullessa ei jää paljon mitään. Pitää elää kuukausi niin, että ei osta muuta kuin ruuan, senkin tarkkaan miettien.

Kuitenkin kiitos Tallinnan reissun, tänään oli laadukasta paperia, kun menin kansalaisopiston akvarellimaalauskurssille. Sain siellä tehdä, mitä halusin eli leikkiä väreillä. Opettajana oli loistava Tello Anttila, joka löysi aloittelijankin työstä kehuttavaa. En ymmärrä mitään sommittelusta ja muista hienouksista, mutta ehkä tulevan talven aikana opin jotain.

Remonttimiehet  siirsivät saunan pataa ja laittoivat siihen uuden savuputken. Olin erittäin iloinen, kun pata syttyi muutamalla kalikalla eikä savuttanut lainkaan. Vesi kiehui jo ennen kuin sauna oli lämmin. Aikaisemmin jouduin lämmittämään veden ennen kiukaan sytytystä, koska pata savutti turkasesti.  Oli aivan uusi kokemus saunoa, kun ulkona oli pimeää ja pikkupakkanen viilensi, kun tulin saunasta sisälle.

Onneksi päivät eivät ole toistensa sisaria.

pikkutarkkaa

Kun oikein ruvetaan nipottamaan, maalataan 60 verhoripustinta juuri halutun värisiksi.

Molemmat tyttäreni pääsivät opiskelemaan sinne, minne halusivatkin. Toinen aloitti opinnot Turun ja toinen Helsingin yliopistossa. Minua ilahduttaa jutella tyttöjen kanssa puhelimessa ja kuulla, miten he aloittavat akateemista taivaltaan. Mieleen nousee oma opiskeluaika Helsingissä. Miten vuodet ovat menneetkin niin nopeaan, aloitin opinnot 29 vuotta sitten ja muistan kaiken oikein hyvin.