Kummallista ja hienoa. Eletään talven pimeimpiä päiviä, maassa on lunta ja on pakkasta. Kaikkea mitä kammosin pari kuukautta sitten. Tuntui että en kestä marraskuuta enkä joulukuuta. On yllätys itsellenikin, että minä viihdyn täällä ja tässä talossa lumen keskellä. Juuri tällaista elämää olen vuosia kaivannut, mutta tyttöjen muuttohaluttomuuden tähden pysyimme Porissa. Toisaalta en halunnut repiä heitä tutuista kuvioista, kun heidän elämänsä muuten oli kahden kodin ja minun sairasteluiden tähden välillä melko repaleista.
Kasasin tänään lunta kivijalkaan, jotta se eristäisi kylmää eivätkä lattiat tuntuisi ihan niin vilpoisilta kuin aiemmin. Ihmettelen kuinka paljon enemmän koivuklapeista lähtee lämpöä verrattuna sekapuuhun. Enää ei tarvitse polttaa kuin pesällinen puita ja uuni lämpiää. Puuhellaan ei auta latoa puita koko päivää, riittää kun polttaa puita ruuan laittoa varten.
Hyvä olo huokuu tekstistäsi, ilo lukea!
VastaaPoistaKiitos sinulle siitä, että kuvaat elämänmuutosta ja maallemuuttoa positiivisesti mutta silti realistisesti. Olen viime aikoina törmännyt niin yksisilmäiseen maallemuuttokritiikkiin, että siitä vähän kiukustuneenakin kirjoitin uusimman blogikirjoitukseni.
VastaaPoistaMukavia talvipäiviä sinne lumen keskelle!
Lumikko. Luin kirjoituksesi enkä osannut sanoa siihen mitään. Olisi kai pitänyt edes laittaa tykkään tästä. Kiitos kommentistasi.
VastaaPoistaIhan samoja ajatuksia. Ja koivun ja sekapuun ero on todella hämmästyttävä!
VastaaPoista