keskiviikko 23. helmikuuta 2011

onnellisuudesta

Tänään oli SK:ssa kirjoitus onnellisuuden voimasta. Minua ärsyttää sinänsä termi positiivinen mieliala ja muut samankaltaiset, mutta käytännössä olen huomannut, että kun kiinnittää huomion pääasiassa elämän hyviin puoliin, se antaa voimaa elämään. Huonojen asioiden jatkuva pöyrittely mielessä vie energiaa. Muinoin huomasin tämän käytännössä mm. terapiassa. Jossain vaiheessa negatiivisten asioiden märehtiminen kääntyikin itseäni vastaan. Mennessäni terapiaan elämä tuntui mukavalta eikä ollut pahemmin ongelmia, kun tulin sieltä pois, tunsin taas itseni sairaaksi ja masentuneeksi ja elämäni kurjaksi. Aika pian tämän havainnon jälkeen lopetinkin terapian.

Ehkä olen ajan kanssa oppinut jotain, sillä elämässä eteen tulevat ikävät asiat eivät enää vaivaa minua pitkiä aikoja vaan pääsen niiden yli melko nopeasti. Niinkuin nyt tämä vesiasia. Sunnuntaina otti pattiin aika rankasti ja teki mieli itkeä. Maanantaiaamuna tartuin toimeen, aloitin soittokierroksen ja lopulta eilen asia tuli kuntoon. Putkimies tulee vielä laittamaan lämpökaapelin vesijohtoon, jotta vastaavaa ei tapahtuisi enää uudelleen ja pääsisin tulevaisuudessa joskus talvellakin lähtemään yöksi pois kotoa. Viimeiset roposet tähän hommaan taas menee, vaikka juuri sain eläkkeen.

Minun elämäni realiteetti pienellä eläkkeellä tuntuu nykyisin olevan rahattomuus. Sekin ottaa aika ajoin rankastikin päähän, joskus iskee kateuskin. Ajattelen kuitenkin, että miksi tuhlaisin voimiani sellaisten asioiden miettimiseen, joille en voi mitään. Parempi keskittyä asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. Kun niitä alkaa miettiä, löytyy paljon iloa ja onnea tuottavia asioita.

Lehtikirjoituksessa kehotettiin kirjoittamaan ylös joka päivä kolme asiaa, jotka ovat sinä päivänä olleet hyvin tai tuottaneet iloa.

- Aurinko paistaa.
- Veli kävi korjaamassa vessanpöntön.
- Menen Peräläisen kanssa Poriin.

5 kommenttia:

  1. Näin se menee, eikä tuo ole "pakkopositiivisuutta", kun ne hyvät asiat ovat oikeasti olemassa, eikä niiden huonojenkaan olemassaoloa kiellä tai pakene (vaikkei niitä aktiivisesti vatvokkaan). Tärkeätä on myös se, ettei tuputa sitä oivallustaan ainoana oikeana kaikille muille, eikä sinun tekstistäsi totisesti tule sellainen fiilis. Hyvä sinä :)

    VastaaPoista
  2. Oon sanonnu ihmisille jotka murehtii asioit tällee: Jos muistat tarkkaa, mitä just vuos sitte murehit, asia on murehtimisen arvone. Mun ei tartte murehtii mitää, ku en pal mitää muistakkaa.

    VastaaPoista
  3. Viime kesän kurssi kantaa hedelmää :) Juu siis en mä sen ansioksi nyt kaikkea ajattele, mutta hyväksyvässä tietoisessa läsnäolossa on oma jujunsa.

    VastaaPoista
  4. Voipi olla että viiem kesän kurssilla on merkityksensä.

    VastaaPoista
  5. Totta tämä asennekysymys.

    Terapioita on niin monenlaisia. MIelestäni perinteinen psykoterapia/psykoanalyysi on vanhentunutta tiedettä ja saattaa olla hyvin vahingollistakin. Siinä nimenomaan jauhetaan sanoilla ja järjellä niitä vanhoja juttuja, ikään kuin "joskus vielä" tulee joku iso oivallus, joka vapauttaa ja helpottaa. Yleensä se jauhaminen on loputonta eikä koskaan tuo "rauhaa". Sen sijaan nykyaikaiset kognitiiviset käyttäytymisterapiat keskittyvät tähän hetkeen ja käytännön keinoihin voida paremmin (pohditaan siis miten voida paremmin eikä märehditä menneissä ikävissä asioissa) juuri nyt. Psykoterapiassa puuttuu toivo ja usko, tämä ja tuleva hetki.

    Suosittelen blogissani mainostamaani kirjaa Irti mielen vallasta. Se on tätä uutta positiivista psykologiaa ja mielestäni ihan klassikkoteos, jonka soisi kaikkien lukevan, vaikka jo koulussa.

    Rahattomuuden kanssa minäkin painin enemmän ja vähemmän. Se on oikeastaan aika mielenkiintoistakin, silloin tällöin :).

    VastaaPoista