huomioita

• Päätin että tänä vuonna olen sosiaalisempi kuin viime vuonna. Olen ottanut kunnon alkuspurtin, nyt olen hieman väsynyt olemaan sosiaalinen.
• On hyvä että luonani käy ihmisiä. Huomaan, kuinka piintynyt olen omiin tapoihini ja luulen, että on vain yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita (minun). Harmi että jotkut ihmiset joutuvat kokemaan tämän ikävällä tavalla. Ja harmikseni huomaan olevani tässä asiassa samanlainen kuin äitini!
• Lumi on kaunista ja tekee maisemasta kauniin. Mieluummin lunta ja pieni pakkanen kuin musta maa. Lumityöt ovat mukavia, saa liikuntaa ja tulee oltua ulkona.
• Sain kahdelta vieraaltani tuliaiseksi lankoja. Molempien vieraiden kanssa opin uusia asioita. Toiselta opin kutomaan sukat niin, että työ aloitetaan kärjestä. Toisen kanssa opettelimme virkkaamaan isoäidin neliöitä.
• Virkkasin eilen koko päivän hartiahuivia. Tarvitsen huivin, koska huushollissa vetää varsinkin nyt pakkasten tultua ja minun niskani ja selkäni palelevat herkästi. Mummomaista? Olkoon!
• Innostun välillä joistain asioista liikaa niin, että teen sitä täysillä väsymykseen saakka, vaikka vähempikin riittäisi. Niinkuin nyt tällä kertaa tämä sosiaalisuus ja virkkaaminen. 

minkäs teet?

Eläminen sekoittaa ajatuksia. Välillä ahdistaa, toisinaan tuntuu onnelta ja kaikkea noiden väliltä. Onneksi mikään ei ole kiveen hakattua, riittävästi kuitenkin. Luulin elämäni asettuvan rauhallisiin uomiin. En jaksaisi tätä itsensä kanssa hukassa olemista, sitä ollut jo tarpeeksi. Minkäs teet?

asennekysymyksiä

Puhuin tänään pitkään puhelimessa ystäväni kanssa siitä, miten erilaiset ajattelutavat vaikuttavat toimintaan ja tunteisiin. Itse olen taipuvainen negatiiviseen ajatteluun sekä murehtimiseen. Kuluneen vuoden aikana olen tietoisesti kouluttanut itseni ajattelemaan, että minulla on vain tämä hetki. Mennyt on jo takana enkä tiedä vielä tulevasta. Murehtimisella pilaan juuri tämän hetken ja teen oloni kovin ikäväksi. Toki ihmisen pitää suunnitella huomista, seuraavaa viikkoa, tulevaisuutta, mutta on turha ajatella, mikä tulevassa voi mennä pieleen. Uskon että ajattelemalla asioista etukäteen negatiivisesti tai positiivisesti, käyttäytyy sen mukaisesti ja lopputulemakin on sen mukainen. Kun olen keskittynyt vain kuhunkin käsillä olevaan hetkeen, näen useimmiten paljon hyviä asioita elämässäni.

Huominen päivä vaikuttaa tänään tarkasteltuna aina erilaiselta kuin se elettynä lopulta on.  Emme mitenkään osaa etukäteen ajatella, mitä kaikkea päivä tuo tullessaan, mitä liittyy kalenterin merkintöihin, ihmisiin joita tapaamme, kauppareissuihin, aivan tavallisiin arkisiin asioihin. Voimme suunnitella vain raamit, mutta eläessä raameihin tulee sisältöä, joka ei useinkaan vastaa sitä, mitä etukäteen kuvittelemme.

Tässä asiassa riittää oppimista loppuelämäksi. Alkusysäys tälle ajattelulle on syntynyt vuosi sitten käymälläni mindfullness-kurssilla.

Viikonlopun aktiviteetit taisivat olla hieman liikaa. Nyt väsyttää ja paikkoja särkee. Vaikka minun ei periaatteessa tarvitse tehdä eikä jaksaa juuri mitään, niin siitä huolimatta selittelen ja puolustelen asiaa itselleni. Kun piha ja talo vaativat vielä monenlaista työtä, on vaikea antaa itsensä vain olla. On asioita, jotka olin ajatellut tekeväni tänä kesänä/syksynä, kuitenkaan mikään niistä ei ole pakollista. Miten onkaan niin hankalaa olla ajattelematta tekemättömiä töitä? Ei tämä huusholli eikä piha tule koskaan valmiiksi, se on kuitenkin fakta.

enkeleitä

Joskus saa vieraakseen ihmisen, jonka kanssa kokee olevansa hyvyyden ja rakkauden äärellä. Tulee käsittämättömällä tavalla hoidetuksi. Tuon kokemuksen siivittämänä uskaltaa etsiä portteja aidasta, avata niitä, rasvata saranat  ja kulkea ulos ja sisään toisen kanssa. Löytää uuden, tuntemattoman maailman, jota alkaa tutkia käsikädessä rakkaan kanssa.

Kiitos K ja T.

juhannuksena

Aidat ihmisten välillä
aidat ympärilläni.
Yksinäisyys.
Koitan raoista,
yritän yli.
Kosketammeko?

taas hakkasin päätä seinään

Neljän tunnin yöunet, viiden tunnin unet jne. Eilen olin niin väsynyt, etten lopulta jaksanut tehdä sitä, mitä olin suunnitellut ja itkin kaikenlaisia asioita. Aivan selkeät merkit väsymyksestä. Muutamaksi viikoksi olisi vielä pakollisia hommia tiedossa. Nyt alkaa olla takki tyhjä, kun olen päivittäin tehnyt raskaita töitä huhtikuun puolesta välistä saakka, välillä jopa kuutena päivänä viikossa.

Peräläisen kanssa olemme tänään lähdössä Helsinkiin turisteilemaan ja maanantaina Eric Claptonin konserttiin, jonne ostin liput jo marraskuun alussa. Viimeiset viikot olen jaksanut sen voimin, että on mukava tauko/loma tiedossa. Eilen eräs ihminen arvosteli minua ja sanoi, että kesken remontin ei saa lomailla, varsinkin kun muut tulevat minulle töihin. Tuo sanominen loukkasi. Kysymys oli töistä, joissa minua ei tarvita, olisi vaan täytynyt olla kotona. Yöllisen valvomisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että siirrän hommaa viikolla eteenpäin, koska minulla on muutenkin kaikenlaista menoa ensi viikon aikana. Töiden uudelleen organisoimisella saan itselleni lisää aikaa enkä tarvitse kyseisen ihmisen apua. Harvemmin mikään asia on niin kiireellinen, etteikö se voisi muutaman päivän odottaa. Tästä Peräläinen on sanonut minulle jatkuvasti.

Onneksi sentään edes jossain kohtaa tajuan, että minulla on rajani. Taisin kuitenkin taas mennä liian pitkälle.

yllätyksiä

Oltiin Peräläisen kanssa vappuajelulla pikkuteillä ja vastaan tuli

pronssikautisia hiidenkiukaita. En ole tiennytkään täällä päin olevan tällaisia. Missään matkailuoppaissa tms. ei ole näistä mitään mainintaa. Osuimme paikalle aivan sattumalta.

ilon aiheita tänään 2

• Parvi peippoja hyppeli pihassa. Tähän havaintoon päädyin lintukirjaa tutkimalla. Voiko tähän aikaan vuodesta ylipäätään nähdä peippoja?
• Tein neljä tuntia fyysistä työtä. Käsiin sattui helkutisti. Lupasin mennä huomenna jatkamaan.
• Tekstinkäsittely on mainio asia, sain nimittäin kopiomalla ja pienillä muutoksilla tehtyä esityslistan vanhan pohjan päälle. (Mikä havainto!)
• Insinööri ja humanisti onnistuivat ratkaisemaan akuutin kommunikointiongelman molempia tyydyttävällä tavalla. Kyse saattaa olla myös naisen ja miehen välisestä ajattelu- ja keskustelutapojen erilaisuudesta, joka korostuu etenkin, kun nainen on humanisti ja mies insinööri. 
• Pihan santa-alueelta on melkein kaikki lumi sulanut. Kunhan kerkeän, voin vaihtaa kesäkumit auton alle.

onnellisuudesta

Tänään oli SK:ssa kirjoitus onnellisuuden voimasta. Minua ärsyttää sinänsä termi positiivinen mieliala ja muut samankaltaiset, mutta käytännössä olen huomannut, että kun kiinnittää huomion pääasiassa elämän hyviin puoliin, se antaa voimaa elämään. Huonojen asioiden jatkuva pöyrittely mielessä vie energiaa. Muinoin huomasin tämän käytännössä mm. terapiassa. Jossain vaiheessa negatiivisten asioiden märehtiminen kääntyikin itseäni vastaan. Mennessäni terapiaan elämä tuntui mukavalta eikä ollut pahemmin ongelmia, kun tulin sieltä pois, tunsin taas itseni sairaaksi ja masentuneeksi ja elämäni kurjaksi. Aika pian tämän havainnon jälkeen lopetinkin terapian.

Ehkä olen ajan kanssa oppinut jotain, sillä elämässä eteen tulevat ikävät asiat eivät enää vaivaa minua pitkiä aikoja vaan pääsen niiden yli melko nopeasti. Niinkuin nyt tämä vesiasia. Sunnuntaina otti pattiin aika rankasti ja teki mieli itkeä. Maanantaiaamuna tartuin toimeen, aloitin soittokierroksen ja lopulta eilen asia tuli kuntoon. Putkimies tulee vielä laittamaan lämpökaapelin vesijohtoon, jotta vastaavaa ei tapahtuisi enää uudelleen ja pääsisin tulevaisuudessa joskus talvellakin lähtemään yöksi pois kotoa. Viimeiset roposet tähän hommaan taas menee, vaikka juuri sain eläkkeen.

Minun elämäni realiteetti pienellä eläkkeellä tuntuu nykyisin olevan rahattomuus. Sekin ottaa aika ajoin rankastikin päähän, joskus iskee kateuskin. Ajattelen kuitenkin, että miksi tuhlaisin voimiani sellaisten asioiden miettimiseen, joille en voi mitään. Parempi keskittyä asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. Kun niitä alkaa miettiä, löytyy paljon iloa ja onnea tuottavia asioita.

Lehtikirjoituksessa kehotettiin kirjoittamaan ylös joka päivä kolme asiaa, jotka ovat sinä päivänä olleet hyvin tai tuottaneet iloa.

- Aurinko paistaa.
- Veli kävi korjaamassa vessanpöntön.
- Menen Peräläisen kanssa Poriin.

Tiedättekö mikä tämä on?

Tästä jo arvaakin.

Sitä voi käyttää myös syömisen apuvälineenä.

Kun lähtee insinöörin kanssa metsäretkelle suunnitelmissa paistaa laavulla makkaraa, tarvitaan TELESKOOPPIMAKKARATIKKU.

erittäin hyvä, täydellinen

Nettimaailmassa mennään linkin kautta toiseen. Löysin uuden, mielenkiintoisen blogin,  Kädellisen päiväkirja, josta en malta olla lainaamatta tekstiä, joka tänään kosketti minua.

Täydellisyyden tavoittelu on sitä, että yrittää epätoivon vimmalla olla sotkematta mitään mitä sitten pitäisi siivota. Mutta sotkusta näkee, että elämää oikeasti eletään. (...) Täydellisyyden tavoittelu on ilkeä, jähmettynyt idealismin muoto, kun taas sotku on taiteilijan tosiystävä. Meidän pitää saada sotkuja aikaan, että saisimme tietää keitä oikein olemme ja miksi olemme täällä - ja siksi toisekseen, että saisimme tietää mistä meidän tulee kirjoittaa. 


Ihmisestä on viime kädessä mahdollista pitää juuri hänen virheittensä takia. 


Jotain tällaista olen tällä viikolla kokenut ja miettinyt, kun olen tuskaillut omien raha-asioideni kanssa. Olen joutunut menemään itsessäni tuolle täydellisyyden tavoittelun alueelle ja huomaamaan, että olen möhlinyt, vaikka olen luullut osaavani hoitaa omat raha-asiani. 


Minuun on jo lapsesta saakka kasvanut sellainen usko, että en kelpaa, jollen ole täydellinen. Olen taipunut milloin kenenkin toiveiden mukaan tullakseni hyväksytyksi ja oma minäni on hukkunut tuohon suohon. Narsistisen äidin tyttärenä oppii erittäin hyvin tällaisia asioita. Terapian avulla olen hitaasti tajunnut, kuka olen sekä sen, että saan olla oma itseni. Edelleen opettelen kelpaamaan itselleni. Siitä voinko tulla rakastetuksi naisena, omana itsenäni, en ole ollenkaan vakuuttunut. Olen niin paljon kuullut ja kokenut elämäni aikana, kuinka vaikea ja mahdoton ihminen olen (kun en ole toiminut toisen tahdon mukaan). Peräläisen kanssa opettelen varovasti ja haparoiden itselleni uudenlaista tapaa olla suhteessa, olla minä, ei-täydellisenä. Jotain erittäin kaunista on tapahtunutkin.

kirjoittaja

Kaksi päivää olen pää höyryten kirjoittanut viimeistä luovan kirjoittamisen opintotehtävää, kaunokirjallista esseetä. Jonkinlaisen kirjoitelman olen saanut aikaiseksi aiheesta Hidastamisesta läsnäoloon. En ole varma, onko kirjoitelmani essee, mutta toivon kovasti sen olevan. Minulle on sama minkä arvosanan siitä saan, pääasia on että saan merkinnän opintokokonaisuudesta.

Kuvittelin luovan kirjoittamisen opiskelusta olevan apua ja innoitusta omaan kirjoittamiseen. On kuitenkin käynyt päinvastoin. Ei yliopisto-opinnot valmista ihmistä kirjoittamaan. (Mahtavatko valmentaa mihinkään muuhunkaan konkreettiseen?)  Minulle ei ole ollut mitään hyötyä siitä, että selkeä asia on pilkottu monimutkaisiin osiin, joista luennoitsija on sitten kuivasti puhunut. Minä olen ehkä ollut valveutuneempi (hhe heh, ironiaa) näissä asioissa kuin juuri lukiosta päässeet, jotka ovat olleet mukana kursseilla.  Minua on kirjoittamisessa eniten auttanut tutustuminen Natalie Goldbergin ajatteluun. Hänellä on runsaasti harjoituksia, jotka auttavat kirjoittajaa eteenpäin. Luovan kirjoittamisen opiskelu on jopa tukkinut kirjoittamistani. Toki pakolliset, arvosteltavat tehtävät ovat kehittäneet omaa ilmaisua. Samaan olisi varmaan päästy mielekkäämmälläkin tavalla kuin torkkumalla Porin työväenopiston luokassa vajaa kolme tuntia joka maanantai noin vuoden ajan.

kasan syvin olemus

Tiedättehän kun eri paikkohin alkaa ilmestyä kasoja, joita ei saa siivotuksi pois. Tänään havahduin siihen, miksi stressaan kasoista. Yhtä hyvin voin ajatella, että olen ihminen, jolla tavarat kasaantuu ja joskus ne siirtyvät jonnekin, kunnes taas tulee uusia kasoja. Kasat ovat osa minun elämääni.

retkellä

T.H. Peräläinen vei mut eilen Seitsemisen kansallispuistoon. Hän kun harrastaa luontokuvausta ja ruukaa käydä siellä muutaman kerran vuodessa. Lainasi mulle järkkärikameraansa ja mää kuvasin niin innokkaana, että T.H. Peräläistä nauratti mun touhut. Sainpahan hienoja kuvia ja samalla järkkärihinku kasvoi entisestään. Päivä oli erittäin onnistunut.

sahailua

Vähän olen ylpeä itsestäni. Pilkoin sähkösahalla pienen läjän rankoja polttopuiksi. En ole ennen moista vehjettä käyttänyt. Kaikenlaista uutta täällä mäjentöppäreellä tulee vastaan.

mielenvaihteluita

Joskus on päiviä, että aamusta alkaen on nuttu nurinpäin. Eilen oli sellainen päivä. Otti pattiin, että aamulla oli kylmä ja oli heti alettava lämmittämään. Asia mistä olen nauttinut, mutta en eilen. Suikussa oli kylmä ja kalseaa.

Yritin laittaa tauluja seinille, mutta ensimmäiset asettelut eivät miellyttäneet ja homma jäöi kesken. Koska melkein kaikki seinät ovat cyprocia, on mietittävä tarkkaan taulujen paikka, ettei tule turhia reikiä. Nyt niitä tuli hirsiseinään.

Olin unohtanut torstaina hammaslääkärin. Siitä tulee turha lasku.

Tarkastelin rahatilannettani, joka on surkea. Sähkö- ja putkimiehen jälkeen remonttirahat ovat loppu. Kaikki olennainen on onneksi tehty ja minulla on paljon maaleja, joilla jatkaa, jopa ensi kesän katon maalausta varten on maalit. Jos olisin ajatellut asioita riittävästi etukäteen, olisin jättänyt Tallinnan reissun tekemättä. Laskuja on niin, että eläkkeen tullessa ei jää paljon mitään. Pitää elää kuukausi niin, että ei osta muuta kuin ruuan, senkin tarkkaan miettien.

Kuitenkin kiitos Tallinnan reissun, tänään oli laadukasta paperia, kun menin kansalaisopiston akvarellimaalauskurssille. Sain siellä tehdä, mitä halusin eli leikkiä väreillä. Opettajana oli loistava Tello Anttila, joka löysi aloittelijankin työstä kehuttavaa. En ymmärrä mitään sommittelusta ja muista hienouksista, mutta ehkä tulevan talven aikana opin jotain.

Remonttimiehet  siirsivät saunan pataa ja laittoivat siihen uuden savuputken. Olin erittäin iloinen, kun pata syttyi muutamalla kalikalla eikä savuttanut lainkaan. Vesi kiehui jo ennen kuin sauna oli lämmin. Aikaisemmin jouduin lämmittämään veden ennen kiukaan sytytystä, koska pata savutti turkasesti.  Oli aivan uusi kokemus saunoa, kun ulkona oli pimeää ja pikkupakkanen viilensi, kun tulin saunasta sisälle.

Onneksi päivät eivät ole toistensa sisaria.

entäpä jos

Paikallinen taideseura järjestää erään sivukylän koulun kanssa projektin, jonka puitteissa olin tänään kirjastossa tutustuttamassa lapsia taideseuran syysnäyttelyyn. Katselimme myös lastenkirjojen kuvituksia. Lapset olivat innolla mukana. Ensi viikolla menemme kouluun ja pidämme siellä pajapäivän.

Jäin miettimään omaa ammatinvalintaani. En koskaan ajatellut, että voisin opettaa pieniä lapsia. Ne ovat aina tuntuneet liian rasittavilta. Vielä opettaja-aikoinakin ajattelin näin. Tänään minun silmäni aukenivat näiden lasten kanssa. Minun olisi voinut olla paljon helpompi olla ala-asteella opettajana kuin yläasteella ja lukiossa. Minua rasittivat aikoinaan tiedolliset vaatimukset, joita lukiolaisten piti täyttää kirjoituksiin mennessä. Ala-asteella vaatimukset ovat erilaisia. Jäi vaivaamaan, olisinko välttänyt loppuunpalamisen toisenlaisessa työssä. Työ ei ollut masennukseni takana, vaan se kumpusi lapsuuden traumoista. Olisinko siitä huolimatta jaksanut pienempien lasten kanssa? Kaikki on jo taaksejäänyttä elämää eikä asioita voi muuttaa, mutta joskus tulee kiusallisia ajatuksia.

kurkistus

Maalaus taiteen alana ei taida olla minua varten. Akvarellikurssi oli kuitenkin antoisa. Tutustuin uusiin lahjakkaisiin ihmisiin ja näin millä eri tavoin voi maalata. Opin miten monella tavalla taidetta voi katsella. Maalaaminen ei ole pelkkää kuvien tekemistä vaan hyvät taiteilijat miettivät monenlaisia asioita ennen kuin alkavat maalata. Kunpa muistaisin jotain oppimastani, kun seuraavaksi menen taidenäyttelyyn. Kurssi oli myös kurkistus itseeni ja sellaisena tervetullut.

opissa

Akvarellimaalaus tökki pahasti eilen ja päätin, etten mene sinne tänään, haen vain kamani pois hiljaa enkä puhu kellekään mitään. En ole koskaan ennen maalannut akvarelleilla ja ylipäätään maalaaminen on minulle uutta, akryyliväreillä olen joskus leikkinyt. Keramiikka on enemmän minun alaani.

Minulle tuli aamulla mieleen ajatus, että on välillä hyvä mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja tutkia siellä itseään. Ajattelin että otan akvarellikurssin tällaisena haasteena. Sain tänään aikaiseksi yhden työn, johon olen jotenkin tyytyväinen.

Minä vertaan itseäni hyvin helposti muihin ihmisiin, varsinkin niihin joiden koen olevan itseäni parempia, tässä tapauksessa maalaamisessa. Minunkin pitäisi osata jotain. Minun haasteeni on keskittyä ajattelemaan olevani ihan tavallinen minä, hyvä ihminen omana itsenäni.