huomioita

• Päätin että tänä vuonna olen sosiaalisempi kuin viime vuonna. Olen ottanut kunnon alkuspurtin, nyt olen hieman väsynyt olemaan sosiaalinen.
• On hyvä että luonani käy ihmisiä. Huomaan, kuinka piintynyt olen omiin tapoihini ja luulen, että on vain yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita (minun). Harmi että jotkut ihmiset joutuvat kokemaan tämän ikävällä tavalla. Ja harmikseni huomaan olevani tässä asiassa samanlainen kuin äitini!
• Lumi on kaunista ja tekee maisemasta kauniin. Mieluummin lunta ja pieni pakkanen kuin musta maa. Lumityöt ovat mukavia, saa liikuntaa ja tulee oltua ulkona.
• Sain kahdelta vieraaltani tuliaiseksi lankoja. Molempien vieraiden kanssa opin uusia asioita. Toiselta opin kutomaan sukat niin, että työ aloitetaan kärjestä. Toisen kanssa opettelimme virkkaamaan isoäidin neliöitä.
• Virkkasin eilen koko päivän hartiahuivia. Tarvitsen huivin, koska huushollissa vetää varsinkin nyt pakkasten tultua ja minun niskani ja selkäni palelevat herkästi. Mummomaista? Olkoon!
• Innostun välillä joistain asioista liikaa niin, että teen sitä täysillä väsymykseen saakka, vaikka vähempikin riittäisi. Niinkuin nyt tällä kertaa tämä sosiaalisuus ja virkkaaminen. 

ihana arki

Tätikin heräilee blogimaailmassa. Kesä on mennyt kovin kiireisesti. Raskaita töitä, lisää töitä, lomailua Peräläisen kanssa, ystäviä kylässä, rippijuhlia, kesätapahtumia, helteisiä päiviä, väsymystä, löhöilyä, saunan lämmitystä, klapien pinoamista, pikku retkiä. Paljon on vielä "pitäisi tehdä" -listalla, ainakin klapit pitää saada suojaan ennen lumien tuloa, vanha kukkapenkki odottaa perusteellista siivoamista, sisällä olisi listojen ja portaiden maalausta, ystävältä saadut kirjahyllyn osat kaipaavat maalia. Onhan tuota, vain klapit ovat todella tärkeitä. Onneksi tänään sataa vettä, ei tarvitse tehdä ulkohommia eikä sisälläkään ole pakko tehdä yhtään mitään.

Kun on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, tavallinen arki tuntuu taas hyvältä. Pinosin eilen puita, leikkasin nurmikon ja kitkin kukkapenkkiä. Välillä ja samalla juttelin pitkät puhelut ystävän ja tyttären kanssa. Äitikin poikkesi. Puuhatessa meni iltaan saakka. Itsekseen oleminen ja tekeminen oman tahtiin oli pitkästä aikaa tosi mukavaa.

(Maininnat puiden pinoamisesta saattavat ihmetetyttää, mutta kun niitä riittää enkä ole kovin innokas tekemään hommaa. Alkukesästä ajattelin tekeväni tunnin joka päivä, mutta olen lipsunut siitäkin. Ensi talven puut ovat sisällä, mutta seuraavan talven puut pitää vielä saada pinoon ja peitteen alle. Suuri puumäärä johtuu tästä.)

Tilda kulki koko päivän perässäni ulkona ja oli illalla täysin uuvahtanut.

kesäelämää

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä minulla on nyt tilaisuus istuskella itsekseni rauhassa ulkona tekemättä mitään. Tähän saakka tekemättömät työt ja remontti ovat vaivanneet. Nyt on liian kuuma tehdä muuta kuin istuskella varjossa, juoda jotain, seikkailla netissä, lukea sanomalehtä ja kirjaa. Minulla on menossa jo toinen kirja tänä kesänä!

Yleensä kesäisin luonani käy paljon ihmisiä. On lomat ja aikaa kyläillä. Parhaan ystäväni piti olla luonani tämä viikko, mutta visiitti peruuntui. Sen sijaan olenkin saanut olla yksin ja nauttia rauhasta, mikä työrupeaman jälkeen tuntuu ylelliseltä. Tänään tulee toinen ystävä luokseni, huomisesta en vielä tiedä. Heinäkuun loppupuolella odotan uusia ihmisiä.

enkeleitä

Joskus saa vieraakseen ihmisen, jonka kanssa kokee olevansa hyvyyden ja rakkauden äärellä. Tulee käsittämättömällä tavalla hoidetuksi. Tuon kokemuksen siivittämänä uskaltaa etsiä portteja aidasta, avata niitä, rasvata saranat  ja kulkea ulos ja sisään toisen kanssa. Löytää uuden, tuntemattoman maailman, jota alkaa tutkia käsikädessä rakkaan kanssa.

Kiitos K ja T.

juhannuksena

Aidat ihmisten välillä
aidat ympärilläni.
Yksinäisyys.
Koitan raoista,
yritän yli.
Kosketammeko?

lyhyesti

Molemmat tyttäret ja väykokelas olivat täällä viettämässä pääsiäistä. Viimeksi tytöt ovat olleet samaan aikaan luonani kaksi vuotta sitten ennen kuin esikoinen muutti omilleen. Pälätystä riitti. Vaikutti että neidit nauttivat myös toistensa seurasta. Huomasin heidän aikuistuneen, kun sain apua ruuanlaittoon ilman rutinoita. Koira nautti rapsuttelusta.

Toukokuu tulee olemaan työntäyteinen. Minulle tulee uusi uuni neljän viikon päästä. Sitä ennen pitää maalata yläkerran huone, jonne muutan nukkumaan remontin ajaksi. Olohuone, jossa uuni sijaitsee, pitää suojata ja tyhjentää. Tietenkin vanha uuni pitää myös purkaa. Aikamoista sotkua on tiedossa. Pihalla odottaa puutyömaa.

Koitan keskittyä elämään kussakin hetkessä ja päivässä välittämättä ulkoapäin tulevista paineista. Olen taas tilanteessa, jossa on luotava suojamuureja itsen ympärille, etteivät muut ihmiset ala sanella, miten minun pitää elää. Välillä tuntuu kuin raatelemaan valmis susilauma pyörisi ympärilläni.

Vihdoinkin kamala talvi on ohi ja kevät on kunnolla tullut.

iloja 3

- Työntekoa.
- Mustarastaan varovaista laulun virittelyä.
- Kuistille krysanteemi ja helmihyasintteja.
- Pyykit ulos kuivumaan.
- Ensimmäisen kerran haravan varressa.
- Tyttäret ja vävy tulevat pääsisäiseksi.
- Kylmä olut.

ilon aiheita tänään 2

• Parvi peippoja hyppeli pihassa. Tähän havaintoon päädyin lintukirjaa tutkimalla. Voiko tähän aikaan vuodesta ylipäätään nähdä peippoja?
• Tein neljä tuntia fyysistä työtä. Käsiin sattui helkutisti. Lupasin mennä huomenna jatkamaan.
• Tekstinkäsittely on mainio asia, sain nimittäin kopiomalla ja pienillä muutoksilla tehtyä esityslistan vanhan pohjan päälle. (Mikä havainto!)
• Insinööri ja humanisti onnistuivat ratkaisemaan akuutin kommunikointiongelman molempia tyydyttävällä tavalla. Kyse saattaa olla myös naisen ja miehen välisestä ajattelu- ja keskustelutapojen erilaisuudesta, joka korostuu etenkin, kun nainen on humanisti ja mies insinööri. 
• Pihan santa-alueelta on melkein kaikki lumi sulanut. Kunhan kerkeän, voin vaihtaa kesäkumit auton alle.

tapahtui

Olipa mukava mennä kahtena aamuna valmiiseen aamiaispöytään. (Peräläinen ei ole yhtä paha unikeko kuin minä.)

Palovaroitin alkoi huutaa, kun paistoin pippuripihvejä. Keittiössä on liesituuletin, joka ei toimi. Olen löytänyt itsestäni lihansyöjän. En ole oikein koskaan pitänyt kokolihasta. Viime viikonloppuna jopa tilasin ravintolassa lihaa yli 20 vuoden tauon jälkeen ja se maistui himskutin hyvältä.

Toscakakku paloi uunissa, mutta maistui kävelylenkin jälkeen hyvältä. Tarkoittaako tämä, että huomennakin pitää käydä ensin kävelyllä, jotta palanut toscakakku maistuu?

Koti tuntuu hiljaiselta, kun olen jälleen yksin Peräläisen mentyä kotiinsa. Ei sillä että Peräläinen olisi erityisesti melunnut.

kampaajalla

Kävin parturissa tai kampaajalla, hiuksiani siis lyhennettiin. Tämä on jo kolmas kokeilemani parturi täällä. Toki voisin käydä vanhalla kampaajallani Porissa, mutta hän on äitiyslomalla. Sitä paitsi matkasta tulee lisähintaa ja täällä hiusten leikkuu näkyy maksavan 10 €:a vähemmän kuin Porissa.

Tämän päiväinen parturi osasi leikata tukkani haluamallani tavalla. Se saattoi johtua siitä, että pidin hänelle pitkän esitelmän, miten edellinen parturi leikkasi hiukseni liian lyhyiksi ja miten haluan hänen leikkaavan tukkani. Hänkään ei osannut tehdä leikkauksen jälkeen kaunista kampausta, kuten Tiina Porissa. Kaksi aikaisemmin kokeilemaani parturia eivät hekään osanneet föönata hiuksiani kauniisti. Maalla ei vissiin ole niin nökön nuukaa, vaikka tukka menisikin päätä pitkin. Harmi että tämä parturi jää kuukauden päästä äitiyslomalle.

sortteja

Kyllä on keramiikkaryhmässä mainiot tädit. Tänään jokainen (paitsi minä) oli tuonut herkkuja, pöydässä oli neljää sorttia itsetekoisia leivonnaisia. Oli oikein satakuntalainen meininki tarjoilujen kanssa. Täällä päin varsinkin vanhemmat ihmiset laittavat sen seitsemää sorttia kahvin kanssa. Minä otin aikoinaan mallia anopistani, joka rikkoi perinteitä ja tarjosi vain yhtä sorttia kahvileipää, vaikka olikin ruustinna. Vieläkin kolme tuntia syömisen jälkeen, on hiukan ällö olo. Yksi rouvista oli jopa tehnyt kaikille pienet ystävänpäivälahjat. Alkaa tulla paineita, että mun tarttee joku kerta viedä sinne jotain syötävää kahvin kanssa.

sananen kuluneesta viikosta

Oikeastaan on ollut mukava viikko. Ihmisiä on poikennut käymään monena päivänä, mikä on aina piristävää. Olen myös jutellut Tuutikin kanssa puhelimessa useampaan kertaan tällä viikolla.

Vaikka olen viettänyt aikaani paljon sisällä ulkolämpötilasta johtuen, auringonpaiste näkyy sisällekin. Kylmä ilma tuntuu inhottavalta, nurkistakin vetää. Sormet kontassa tätä kirjoittelen. Tällä säällä iloitsen suihkun lämpiämästä lattiasta. Minulla ei ole koskaan ennen ollut suihkussa lattialämmitystä, miten se onkaan ihanan tuntuinen jalan alla. Suihku on muuten hienoin tila tässä huushollissa, koska se ainoa täysin uusittu tila.

Sain kirjastosta 663 sivuisen Jo Nesbön dekkarin Panssarisydän. Mukava viikonloppukin tiedossa.

Tajusin eilen, mikä tässä elämisessä tällä hetkellä tökkii. Minun on ikävä Poriin. Sunnuntaina ajeltiin Peräläisen kanssa Porissa ja minä tunsin olevani kotona. Minun on ikävä vanhoja kuvioita ja vanhoja kulmia. Tähän saakka kaikki on mennyt uuden ihastelussa, myös uudessa ihmissuhteessa. Nyt alkaa puskea pintaan ikävä, joka mielestäni kuuluu asiaan, kun aloittaa uuden ja luopuu vanhasta. Pelkästään jo asian tajuaminen auttoi.

Mietin elämääni Porissa. Ei se sen kummempaa ollut kuin täälläkään. Ulkoilin, tein kotihommia, ruokaa tytöille, tapasin ihmisiä ja kävin harrastuksissa. Vuosi sitten kun mietin muuttoa, ajattelin juuri samalla tavalla, ei elämä uudella paikkakunnalla ole sen kummempaa kuin Porissakaan. Nyt ei ole enää elämän suurinta sisältöä, joka oli ennen, tyttöjä. Jo muutamia vuosia sitten huomasin, että ei minua enää tarvita kuin huoltojoukoissa ja joskus juttuseuraksi. Ehkä tein suurimman surutyön lasten kasvamisesta jo silloin. Ei minulla nytkään pahemmin ole tyttöjä ikävä. Vaikka en olisi muuttanutkaan tänne, elämä olisi muuttunut lasten lähdettyä lopullisesti ja joka tapauksessa olisin vaihtanut asuntoa.

En tunne kuuluvani tälle paikkakunnalle, jatkuvasti hämmästelen että olen täällä. On ikävä vanhoja, tuttuja maisemia, katuja ja rakennuksia. Kaipaan tuttuja kasvoja kaupoissa, kaupungilla, kirjastossa, kahviloissa. Täällä en tunne kuin muutaman ihmisen enkä koskaan törmää heihin sattumalta.

Onneksi aurinko paistaa ja kevät tulee vääjäämättömästi. Mäjentöppäre on aivan ihastuttava paikka keväällä, kesällä ja syksyllä.

Maanantaisin teen keramiikkaa kansalaisopistossa. Meitä on viisi naista, hauskoja juttuja ja leppoisa tunnelma. En viihdy suurissa, meluisissa ryhmissä, tämä on sopivan kokoinen minulle.

tavallisena talvisena torstaina

Aurinko on muutamana päivänä näyttäytynyt pitkästä aikaa täälläkin. Päivä on selkeästi pidempi kuin tammikuun alussa. Olin tänään kävelyllä. Näin ruman talon ja sen sekaisen pihapiirin sekä kauniin vanhan talon, joka näytti olevan autiona.

Mielessä on pyörinyt kaksi hauskaa satakuntalaista sanaa, nöösi ja kölvi. Nöösi tarkoittaa pikkupoikaa ja kölvi ehkä noin murrosikäisestä vanhempaa poikaa. Minun lapsuudenkodissani ei käytetty noita sanoja, koska kumpikaan vanhemmistani ei ole satakuntalainen. Peräläinen sen sijaan puhuu mainiota paikkakuntalaista murretta.

erittäin hyvä, täydellinen

Nettimaailmassa mennään linkin kautta toiseen. Löysin uuden, mielenkiintoisen blogin,  Kädellisen päiväkirja, josta en malta olla lainaamatta tekstiä, joka tänään kosketti minua.

Täydellisyyden tavoittelu on sitä, että yrittää epätoivon vimmalla olla sotkematta mitään mitä sitten pitäisi siivota. Mutta sotkusta näkee, että elämää oikeasti eletään. (...) Täydellisyyden tavoittelu on ilkeä, jähmettynyt idealismin muoto, kun taas sotku on taiteilijan tosiystävä. Meidän pitää saada sotkuja aikaan, että saisimme tietää keitä oikein olemme ja miksi olemme täällä - ja siksi toisekseen, että saisimme tietää mistä meidän tulee kirjoittaa. 


Ihmisestä on viime kädessä mahdollista pitää juuri hänen virheittensä takia. 


Jotain tällaista olen tällä viikolla kokenut ja miettinyt, kun olen tuskaillut omien raha-asioideni kanssa. Olen joutunut menemään itsessäni tuolle täydellisyyden tavoittelun alueelle ja huomaamaan, että olen möhlinyt, vaikka olen luullut osaavani hoitaa omat raha-asiani. 


Minuun on jo lapsesta saakka kasvanut sellainen usko, että en kelpaa, jollen ole täydellinen. Olen taipunut milloin kenenkin toiveiden mukaan tullakseni hyväksytyksi ja oma minäni on hukkunut tuohon suohon. Narsistisen äidin tyttärenä oppii erittäin hyvin tällaisia asioita. Terapian avulla olen hitaasti tajunnut, kuka olen sekä sen, että saan olla oma itseni. Edelleen opettelen kelpaamaan itselleni. Siitä voinko tulla rakastetuksi naisena, omana itsenäni, en ole ollenkaan vakuuttunut. Olen niin paljon kuullut ja kokenut elämäni aikana, kuinka vaikea ja mahdoton ihminen olen (kun en ole toiminut toisen tahdon mukaan). Peräläisen kanssa opettelen varovasti ja haparoiden itselleni uudenlaista tapaa olla suhteessa, olla minä, ei-täydellisenä. Jotain erittäin kaunista on tapahtunutkin.

jäteasiaa

Eipä ole koskaan ennen kunnan virkamies tullut kotiin yleisönosastokirjoituksen vuoksi. Ko. miestä oli jurppinut kirjoitukseni siinä määrin, että hän halusi selvittää asian henkilökohtaisesti kanssani. Koska minulla on salainen puhelinnumero, hän tuli käymään.

Kyse oli siis siitä, että kaipaan kuntaan yleistä energiajätteenkeräysastiaa. Minusta kunta voisi järjestää tuollaisen lootan, johon yksityisistä talouksista voisi viedä energiajätteensä. Myönnän että olisin voinut selvittää kierrätysasiaa jostain kunnan yksiköstä, ei vain tullut mieleeni. Mies oli tuohtunut siitä, etten ottanut asiasta selvää ennen kuin kirjoitin siitä lehteen.

Joka tapauksessa minulle selvisi, että minun on hankittava itse astia, johon lajittelen energiajätteen, jonka jäteyhtiö sitten tyhjentää. Ollessani keväällä yhteydessä jätefirmaan ei sieltä kerrottu mitään tällaisesta mahdollisuudesta. No, hoidan asian huomenna. Taidanpa myös kirjoittaa vielä yleisönosastolle ja kiittää miestä siellä. Harvoin saa näin hyvää palvelua.

Mielialalääkkeitä koskevasta kirjoituksestani ei ole kuulunut muuta kuin yksi kiittävä nimetön tekstiviestikommentti lehdessä.

blogimaailmasta

Lumikon kirjoitus sai minut miettimään blogimaailmaa. Tunnustan heti kättelyssä, että olen nettiriippuvainen ja vietän koneen äärellä päivittäin useita tunteja. Onneksi en varasta keneltäkään aikaa. Pari päivää sitten julkaistu tutkimus paljasti, että työntekijät käyttävät päivittäisestä työajastaan 40 minuuttia työhön liittymättömään netin selaamiseen.

Seuraan useita blogeja päivittäin. On blogeja, jotka eivät liity erityisesti henkilön omaan elämään, vaan niissä käsitellään joitain aihepiirejä. Toiset ihmiset kertovat hyvinkin tarkasti omasta elämästään, toiset ajatuksistaan ja huomioistaan. Jokainen blogi omalla tyylillään paljastaa kirjoittajastaan jotain persoonallista ja erityistä. Kun avaan blogilista, olen joka kerta iloinen, kun näen lukemistani blogeista uusia päivityksiä.

Luulen että tässä on kyse ihmiselle tyypillisestä uteliaisuudesta toisten ihmisten elämää kohtaan. Ihmissuhteet ovat harventuneet, kyläilykulttuuri kadonnut, elämä pyörii omien asioiden ympärillä eikä viitsitä nähdä vaivaa ihmissuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä. Blogit iskevät tähän saumaan. Minä elän yksin, ilman työpaikan ihmissuhteita eikä harrastuksiakaan ole pahemmin, en välttämättä tapaa päivittäin ketään. (Nykyisin onneksi Peräläistä, joka tuo tuulahduksen elämästä suuressa maailmassa.) Blogit tarjoavat minulle liittymäkohdan toisiin ihmisiin. Täällä saan jonkinlaisen kontaktin ihmisiin, luen elämästä muualla Suomessa ja ulkomaillakin, seuraan itselleni mielenkiintoisten ihmisten elämää, saan myös uutta tietoa ja vinkkejä. Ilman blogeja elämäni olisi paljon kapeampaa.

Aikoinaan kuljetin oman blogini sivupalkissa listaa seuraamistani blogeista. Luovuin siitä tämän uuden blogini myötä, koska en halua paljastaa kellekään, mitä blogeja luen. Joku lukijani saattaisi pahoittaa mielensä, jos ei löytäisikään omaa blogiaan minun listaltani.

Seinät alkavat kaatua päälle. Olen ollut kotona riittävän ajan. Talossa ei ole juuri nyt erityistä hommaa, varsinkaan kun ei huvita maalata.

Olen pohtinut paljon viimeisen parin vuoden aikana, missä minua tarvittaisiin. Lapset ovat maailmalla eivätkä enää tarvitse minua päivittäin. Haluaisin tehdä jotain hyödyllistä enkä vain puuhastella itsekseni. Mietin myös rakkautta, jota koen Peräläisen kanssa. Saan häneltä paljon hyvää elämääni, enkä osaa antaa hänelle enempää rakkautta kuin mitä nyt teen. Sen sijaan voisin jakaa kokemaani rakkautta muille ihmisille.

Heräsin viime viikolla uneen, joka muistutti jo viime keväänä pyörittämästäni ajatuksesta, jota olin pohtinut kesän lopulla ja jonka olin siirtänyt mielessäni tälle keväälle ja lopulta unohtanut. Kyse on masentuneiden vertaistukiryhmän perustamisesta perustaa tälle paikkakunnalle. 

Samana päivänä sattui kummallisia asioita. 

Olin saanut ystävältäni joululahjaksi Owe Wikströmin kirjan Hyvyys ja myötätunto. Aloitin kirjan lukemisen ja huomasin, että kirjassa puhuttiin samasta asiasta. Pyörimme oman napamme ympärillä emmekä huomaa kärsimystä ja ystävyyden tarvetta lähellämme. Asioita, joita voimme omassa ympäristössämme lieventää pienillä teoilla.  Wikströmin mukaan oma-apukirjallisuus tukee keskittymistä itseen. Juuri tätä minä olen tehnyt vuosikausia! Lopulta omat kuvioni ja pääni ovat käyneet tosi pieniksi.

Kesken lukemisen ystäväni soitti ja sanoi ensimmäisiksi sanoikseen, että on kamalan ahdistunut. Keskustelimme jonkin aikaa hänen asioistaan. 

Tuntui kuin minulle olisi sinä päivänä sormella osoitettu, että tarvitaan kuuntelijaa, tarvitaan lähimmäisiä jakamaan arkea, tarvitaan ystävyyttä. 

Tänään olen soittanut muutaman puhelun ja ryhmäasia on lähtenyt liikkeelle. 

Vuosi vaihtui rakkaiden ystävien seurassa. Toivottavasti toisilleen vieraat ystäväni eivät kovasti kärsineet tilanteesta. Viikonloppu jatkuu sen rakkaimman ystävän kanssa. Syötiin hyvin, yksi ampui raketteja, kaksi ihasteli ja kolmas ? Tytärkin poikkesi yllättäen äitiään tervehtimään. Oli ihan kuulla nuoren ihmisen asioita ja innostusta elämästä.

Puolisen vuotta mäjentöppäreellä on ollut rikasta aikaa. Viihdyn täällä ja tunnen olevani kotona. Uusia asioita, uusia ihmisiä, vanhoja ystäviä uudelleen, sukulaiset ja perhe, rauha ja elämän ihmettely. Peräläinen ja rakkaus. Kaikki hyvä jatkukoon tänä vuonna 2011. Samaa toivon teille lukijani.