Paikallinen taideseura järjestää erään sivukylän koulun kanssa projektin, jonka puitteissa olin tänään kirjastossa tutustuttamassa lapsia taideseuran syysnäyttelyyn. Katselimme myös lastenkirjojen kuvituksia. Lapset olivat innolla mukana. Ensi viikolla menemme kouluun ja pidämme siellä pajapäivän.
Jäin miettimään omaa ammatinvalintaani. En koskaan ajatellut, että voisin opettaa pieniä lapsia. Ne ovat aina tuntuneet liian rasittavilta. Vielä opettaja-aikoinakin ajattelin näin. Tänään minun silmäni aukenivat näiden lasten kanssa. Minun olisi voinut olla paljon helpompi olla ala-asteella opettajana kuin yläasteella ja lukiossa. Minua rasittivat aikoinaan tiedolliset vaatimukset, joita lukiolaisten piti täyttää kirjoituksiin mennessä. Ala-asteella vaatimukset ovat erilaisia. Jäi vaivaamaan, olisinko välttänyt loppuunpalamisen toisenlaisessa työssä. Työ ei ollut masennukseni takana, vaan se kumpusi lapsuuden traumoista. Olisinko siitä huolimatta jaksanut pienempien lasten kanssa? Kaikki on jo taaksejäänyttä elämää eikä asioita voi muuttaa, mutta joskus tulee kiusallisia ajatuksia.
Elä liikaa mieti olleita ja menneitä. Nauti siitä, että nyt on hyvä ja kiva pienten kanssa. Sulla voi olla niille vaikka mitä annettavaa (ja iloa saatavana). Ongelmat olis vaan erilaisia, jos olisit tehnyt toisia valintoja. Heh, sanoo tämä, joka pohtii joutavia joka välissä :)
VastaaPoistaKyllä noiden nykypäivän ala-asteelaisten kanssa on varmaan aika ihmeissään.
VastaaPoistaJuuri eilen keskustelin Tuula Pukkalan(googleta)kanssa kampaajalla aiheesta ja hän oli sitä mieltä, että nyky lapsille, siis jo tarhaikäisille annetaan liiaksi päätäntävaltaa perheessä. Kysytään lapsen mielipidettää lähes asiasta kuin asiasta.
Auta armias millaisia aikuisia heistä kasvaa...
-SatuSanna