keskiviikko 15. syyskuuta 2010

sielu hukassa

Tapahtuu liikaa, on liian paljon menoa ja ohjelmaa. Tuntuu kuin jokin minussa ei pysyisi mukana. Kaipaan rauhaa ja itsekseni olemista. En ehdi kuunnella itseäni, enkä pysähtyä kunnolla. Jos tällaista jatkuisi pitkään, alkaisin voida todella huonosti. Onneksi häseltäminen loppuu parin viikon kuluttua. Odotan jo rauhallisia aamuja, hitaita päiviä, jolloin on aikaa ajattelulle, lukemiselle ja harrastuksille.

Tämä talo alkoi jo hiukan tuntua omalta kodilta. Olen ollut kuusi päivää pois ja kodin tunne on hävinnyt sillä aikaa. En kaipaa vanhaa kotiani Porissa, mutta haluaisin tuntea tämän talon kodikseni. Kylpyhuone valmistuu toivon mukaan ensi viikolla, samoin listoitukset. Sitten saan siivota talon ja alkaa sisustaa. Nyt kun en enää voi olla ulkona samalla tavalla kuin kesällä, haluan oman pesän, jossa voin tuntea oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. Täällä on kaikki elementit siihen, kunhan vain saan loputkin tavarani paikoilleen, taulut seinille, matot lattioille ja verhot ikkunoihin.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti onnistut palauttamaan koti-fiiliksen ja sisustamisessa niin, että saat ihka oman "pesän".
    -SatuSanna

    VastaaPoista