perjantai 23. heinäkuuta 2010

kuljeskelun iloja

Täti kävi Porissa ihmettelemässä Suomi-areenan tapahtumia. Seurasin keskustelua, miten taitelijat myyvät itseään. Ei  mitään uutta, mutta silti mielenkiintoista. Näin Jorma Uotisen ja Miina Äkkijyrkän ihan läheltä. Porissa voi Suomi-areenan ja jazzien aikaan bongata melkoisen määrän julkkiksia. :D

Owe Wikström puhuu kirjassaan Läsnäolon taito kuljeskelusta. Asia palautui mieleeni, kun päämäärättömästi kuljin kaupungilla ja katselin ihmisiä. Päädyin ulkoilmakonserttiin, jossa porilaiset näyttelijät Teemu Niemelä ja Vesa Haltsonen sekä Mari Rantasila lauloivat Hectorin kappaleita. Ihastuin Mari Rantasilan tulkintoihin, en tiennytkään hänen olevan niin hyvä laulaja.

5 kommenttia:

  1. Minäkin kuljeskelin, tänään täällä Utössä ja eilen ja toissapäivänä! Voin lämpimästi suositella kesäretkeä tänne: Turusta bussilla Pärnäisiin ja sieltä ilmaisella yhteysaluksella saariston halki tänne, täällä saa majoittua hotellin matkustajakotiin omilla lakanoilla vain 25e/yö. Todella kaunis saari.

    VastaaPoista
  2. Kuljeskelu aikataulutta onkin matkoilla parasta.
    Minäkin pidän Rantasilasta, hänellä on mukavan persoonalllinen ääni.

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidän Rantasilan Marin lauluista. Sen ääni on jotenkin...koskettava.
    Sinun blogistasi pidän myös. Itse täytin keväällä 40 ja odotan kovasti että Kuopuskin kasvaa ja pääsen toteuttamaan unelmiani itsenäisesti -> maallemuutto. Kun luen blogiasi uskon, että se on oikeasti mahdollista, vielä 10 vuodenkin päästä :) Remppaatkin itse, se ei siis ole mahdotonta (niinkuin Epäilijät minulle aina sanovat).

    VastaaPoista
  4. Tyttism. Kiitos vinkistä. Minulla on jälleen auto, joten matkanteko on vielä helpompaa.

    Nöpöstiina. Tervetuloa blogini lukijaksi. Minä odotin niin kauan että lapset kasvoivat ja nyt voin tehdä asioita vain itselleni ja oman pääni mukaan. Katselin blogiasi ja havaitsin, että lapsesi ovat syntyneet samoina vuonna kuin omani - 90 ja -92. Eihän sinulla enää ole kovin montaa vuotta.

    Ei tämä maallemuutto ihan autuuttakaan ole. Tunnen itseni aika vieraaksi täällä, vaikka paikkakunta on periaatteessa tuttu. Annan itselleni aikaa asettua ja tunteiden tulla ja mennä.

    VastaaPoista
  5. Sääkin auttoi tuota vaeltelua. Julkkista piisasi...

    VastaaPoista