keskiviikko 26. tammikuuta 2011

tänään

Maiju ja Maina muistivat minua tunnustuksilla, joihin liittyy velvoite kertoa itsestään seitsemän asiaa. Kaikenlaista on jo tullut tunnustettuakin, mutta ehkä keksin jotain uutta.

1. Rakastan hitaita aamuja.
2. Olen laiska kuntoilemaan.
3. Välillä toivon, että tässä huushollissa olisi myös sähkösauna, että pääsisin nopeasti saunaan. En viitsi näin talvella lämmittää ulkosaunaa kuin kerran viikossa, koska saunan lämpiäminen kestää kaksi tuntia.
4. Haluaisin matkustaa Kreikkaan huhtikuussa. Haaveeksi se jää, koska rahat menevät pirttiin.
5. Pidän punaisesta.
6. Keittiöni on tällä hetkellä hävityksen tilassa eikä minua huvita pätkääkään tehdä kaaokselle mitään.
7. Nahka kyynärpäissäni on karhea, vaikka olen ahkerasti rasvannut niitä.





Nämä on tarkoitus jakaa edelleen, mutta tunnustan vielä kahdeksanneksi, että olen liian laiska nimeämään mitään blogia. Joten kaikki reippaasti julkaisemaan omia tunnustuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti