tiistai 2. marraskuuta 2010

polttopuut

Aurinkoinen päivä. Pyöräilin kauppaan. Viimeksi olen pyöräillyt joskus heinäkuun alkupuolella.

Naapurin puolelta kaadettiin kesällä iso tuomi, jonka oksia tuli minunkin puolelle. Ne ovat siitä saakka odottaneet, että siivoaisin ne pois. Isäni kanssa pilkoimme tänään niitä polttopuiksi ja risut menevät lämpölaitokselle. Vielä jäi hommaa, se on kuitenkin mieleistä työtä.

Osaako joku neuvoa, koska on hyvä aika kaataa sireeneitä? Pihassa on ylikasvanut sireeniaita, jota ei ole hoidettu vuosikausiin. Siihen tulee lehdet aivan yläoksiin 3-4 metrin korkeuteen, kukkia ei ollenkaan. Ajatuksena olisi uudistaa aita.

Täällä on myös lahoja koivuja ja kuusia. Polttopuita tulee omasta pihasta yllin kyllin. Tosin täksi talveksi ne eivät kerkeä.

5 kommenttia:

  1. Keväällä ennen lehtien puhkeamista kannattaa leikata. Onko syreeneissä juuriversoja? Jos ei ole, ne voi olla hiukan heikossa hapessa. Toivottavasti kannot ei lahoa... vanhimpia oksia ja runkoja pitäs poistella parin vuoden välein, mutta ite en oo raaskinu :)

    VastaaPoista
  2. Jos tahdot uudistaa syreenit ilman, että istutat uusia, ne kannattaa tietääkseni leikata varhain keväällä (ennenkuin lähtevät kasvuun) Melko matalistakin tyngistä (noin 30 cm) olen nähnyt kasvavan komeita uusia aitoja.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Täti! Tulin vastavierailulle ja päätin jäädä. - Muistelen kuulleeni, että keväällä kukkivat syksyllä ja syksyllä kukkivat keväällä. Me teimme sen virheen, että vedimme sireenin lähes maata myöten matalaksi, jolloin se kukki vasta välivuoden jälkeen. Mietimme, että seuraavalla kerralla jätetään muutama oksa, jotka voi kyniä vasta seuraavana vuonna.

    VastaaPoista
  4. Ei kannata leikata kokonaan pois, vaan vain vanhimmat ja lahot varret juuresta poikki ja nuorempien latvoja. Leikkauksen jälkeen menee monta vuotta ennen kuin sireeni kukkii taas. Paras leikkausaika on hankikelien aikaan kevättalvella ennen uusien silmujen puhkeamista.

    VastaaPoista