Tiedättekö mikä tämä on?

Tästä jo arvaakin.

Sitä voi käyttää myös syömisen apuvälineenä.

Kun lähtee insinöörin kanssa metsäretkelle suunnitelmissa paistaa laavulla makkaraa, tarvitaan TELESKOOPPIMAKKARATIKKU.

vielä lääkkeistä

Eilisen kirjoitukseni edit-osan nettilinkeistä löytyi mielenkiintoinen Image-lehden artikkeli masennuslääkkeitä koskevasta tutkimuksesta ja tuotekehittelystä. Artikkeli käsittelee masennuslääkkeiden tehoa verrattuna placebovaikutukseen. Artikkelissa myös kerrotaan lääketehtaiden pimittävän tutkimustuloksia, joissa ilmenee lääkkeitä koskevia haitallisia tai epäedullisia tutkimustuloksia.

Samankaltaisesta lääketutkimuksesta koskien kolesterolilääkkeitä kerrottiin  MOT-ohjelmassa lokakuussa 2010. Nykyinen keskustelu sikainfluessaroketteen haittavaikutuksista (narkolepsian lisääntyminen) liittyy samaan aihepiiriin. Sikainfluessaroketteen kohdalla käsittääkseni on kyse siitä, että roketetta ei tutkittu riittävästi ennen sen markkinoille tuloa. Epäilyksiä aiheuttaa myös se, että yksi rokotteen ostamisesta Suomeen päättävä henkilö oli työsuhteessa rokotettava valmistavaan yritykseen.

Itseäni on mietityttänyt paljonkin se, mitä masennuslääkkeen pitkäaikainen syöminen aiheuttaa esim. 20 vuoden ajalla. Olen syönyt vuosikausia Efexoria. Kun aloitin sen syömisen, se oli tullut juuri markkinoille ja oli ensimmäisiä ns. uuden polven masennuslääkkeitä. Koska kyseessä oli uusi lääke, ei ollut olemassa tutkimustuloksia sen pitkäaikaisvaikutuksista, tuskin on vieläkään. Masennuksen tiedetään aiheuttavan muutoksia aivoissa, mutta minkälaisia muutoksia aiheutuu, kun syö aivoihin vaikuttavaa lääkettä vuosikausia?

Olen huomannut lääkäreiden vähättelevän tai olevan tietämättömiä lääkkeiden sivuvaikutuksia. Esim. Image-lehdessä mainittu Seroquel, ja sen Ketipinorina tunnettu halpaversio, on aiheuttanut monella ihmisellä painon lisääntymistä. Toinen lääke jota söin viitisen vuotta, oli Deprakine, joka myös aiheutti painon lisääntymistä. Kun aloin epäillä ko. lääkkeiden hyötyä minulle ja vähensin Ketipinorin minimiannokseen ja lopetin Deprakinen käytön, painoni tippui itsestään yli 20 kiloa. Kaksi psykiatria, jotka tapasin, ihmettelivät kovin painon lisääntymistä ja sitten putoamista, lääkkeiden kun ei pitäisi vaikuttaa painoon mitenkään. Seroguelin kohdalla on sittemmin tullut ilmi, että lääketehdas on nimenomaan pimittänyt sen painoon liittyviä sivuvaikutuksia.

Mitä tässä voi maallikko tehdä? Syön edelleen mielialaan vaikuttavia lääkkeitä, koska monen vähentämis- ja lopettamiskokeilun jälkeen olen havainnut, että oloni huononee ilman niitä.

Jatkona tämän päivän pilleripostaukseen. Kolumnisti, jonka kirjoituksesta kirjoitin vastineen yleisönosastolle, on löytänyt blogini ja hän kommentoi asiaa kommettilootassa minä tein sen. Olen yllättynyt. Mielestäni tätä keskustelua voisi käydä laajemmin jossain muualla kuin minun blogini kommettilootassa, mutta en tiedä sopivaa foorumia. Käy se täälläkin.

Edit. Löysinpä mielenkiintoisen linkin eli maisematutkijan kolumnin ja siihen liittyvän nettikeskustelun.

Yöllä klo 1.30 annoin periksi ja otin unilääkkeen, nukuin 7.30 saakka. Pyöriessäni yöllä sängyssä muistin, että viime kerralla, pari vuotta sitten, valvoin koko yön eikä päivälläkään nukuttanut, seuraavana yönäkään ei nukuttanut. Tiesin että unettomuus voi jatkua päiväkausia ja se on vaarallista. Hain silloin lopulta pillerin kaapista. Nyt taidan yhden yön kokeilun jälkeen uskoa asian. Minä en saa unta ilman lääkkeitä. Hyvä kun nyt muistin tuonkin asian. Mieluummin nukun pillerin kanssa kuin valvon yökausia ja olen kroonisen väsynyt.

Tämä asia yhdistyy mielessäni jotenkin "kunnollisena ihmisenä" elämiseen. Kunnollinen ihminen mm. tekee töitä ja nukkuu yönsä sikeästi ilman lääkkeitä. Minäkin haluaisin olla sellainen ihminen, mutta peeveli soikoon en ole! Kuinkahan paljon lopulta on ihmisiä, jotka nukkuvat yönsä lääkkeiden avulla, haluaisin vaan tietää. Mikä ihme vika minun mielessäni on, että tuo asia tekee minusta omissa silmissäni huonon ihmisen? Niinpä niin, tuttu täydellisyyden tavoittelija taas puhuu. Argh! Psykiatrini* sanoi joskus minulle, että sinun masennukseesi liittyy univaikeudet ja että se on joillekin ihmisille tyypillistä. Enkö jo vihdoin voisi hyväksyä asian?

* Tulee aina mieleen Woody Allenin elokuvat, kun puhun minun psykiatristani. Olen vuosia sitten löytänyt hyvän psykiatrin ja käynyt hänellä yli 10 vuotta.

Tajusin eilen, mikä tässä elämisessä tällä hetkellä tökkii. Minun on ikävä Poriin. Sunnuntaina ajeltiin Peräläisen kanssa Porissa ja minä tunsin olevani kotona. Minun on ikävä vanhoja kuvioita ja vanhoja kulmia. Tähän saakka kaikki on mennyt uuden ihastelussa, myös uudessa ihmissuhteessa. Nyt alkaa puskea pintaan ikävä, joka mielestäni kuuluu asiaan, kun aloittaa uuden ja luopuu vanhasta. Pelkästään jo asian tajuaminen auttoi.

Mietin elämääni Porissa. Ei se sen kummempaa ollut kuin täälläkään. Ulkoilin, tein kotihommia, ruokaa tytöille, tapasin ihmisiä ja kävin harrastuksissa. Vuosi sitten kun mietin muuttoa, ajattelin juuri samalla tavalla, ei elämä uudella paikkakunnalla ole sen kummempaa kuin Porissakaan. Nyt ei ole enää elämän suurinta sisältöä, joka oli ennen, tyttöjä. Jo muutamia vuosia sitten huomasin, että ei minua enää tarvita kuin huoltojoukoissa ja joskus juttuseuraksi. Ehkä tein suurimman surutyön lasten kasvamisesta jo silloin. Ei minulla nytkään pahemmin ole tyttöjä ikävä. Vaikka en olisi muuttanutkaan tänne, elämä olisi muuttunut lasten lähdettyä lopullisesti ja joka tapauksessa olisin vaihtanut asuntoa.

En tunne kuuluvani tälle paikkakunnalle, jatkuvasti hämmästelen että olen täällä. On ikävä vanhoja, tuttuja maisemia, katuja ja rakennuksia. Kaipaan tuttuja kasvoja kaupoissa, kaupungilla, kirjastossa, kahviloissa. Täällä en tunne kuin muutaman ihmisen enkä koskaan törmää heihin sattumalta.

Onneksi aurinko paistaa ja kevät tulee vääjäämättömästi. Mäjentöppäre on aivan ihastuttava paikka keväällä, kesällä ja syksyllä.

 Kevään ensimmäiset.