Oppisipa hiljalleen hyväksymään sen, että talviaikana on luonnollista elää hitaammin. Energiatasoni ei ole samanlainen kuin valoisaan aikaan. Vaikka olenkin oravanpyörän ulkopuolella, pään sisäiset äänet eivät suostu vaikenemaan. Taaskaan en saanut mitään aikaiseksi tai sain vain tuon - liian vähän. Nyt tiedän että väsymys ei ainakaan johdu masennuksesta. Mieltä lämmittää rakastuminen.
Tuulen tuivertaessa nurkissa sisällä vetää. Aika yleistä vanhoissa taloissa käsittääkseni. Huomaan uusia paikkoja, joista tuuli pääsee pirttiin. En kuitenkaan jaksa tai viitsi tehdä asialle mitään. En myöskään laita pattereita päälle vaan lämmitän edelleen puilla. Aamuisin on viileää, kun astun ulos lämpimän peiton alta. Askossa näyttäisi olevan untuvapeitot ja -tyynyt hyvässä tarjouksessa. Pitäisiköhän ajaa niiden vuoksi Poriin? Katson nyt ensin millainen keli on huomenna. Vaihdoin eilen talvirenkaat autoon, olen tässä asiassa viime tipan -ihminen.
Aiemmin valitin marraskuun kamaluutta. Luin tänään Muistaako kukaan -blogia, jossa oli ilahduttava kirjoitus marraskuusta.
Kilpirauhasen liikatoiminta aiheuttaa mm. väsymystä ja unihäiriöitä. Olen syönyt muutaman vuoden Tyroksiinia kilpirauhasen vajaatoimintaan. Nyt labrakokeet paljastivat, että annos on liian suuri eli vastaa liikatoimintaa. Kun sain vaihtoehtoisen selityksen väsymykselleni masennuksen sijaan, olokin on ihan toisenlainen. En enää pelkää, että masennun lisää ja mitä tästä pimeydestä tulee. Aion selättää pimeyden kaikin mahdollisin keinoin.
Kokonaan toinen luku on tapaamani eläkevaarilääkärin ammattitaito.
T.H. Peräläinen vei mut eilen Seitsemisen kansallispuistoon. Hän kun harrastaa luontokuvausta ja ruukaa käydä siellä muutaman kerran vuodessa. Lainasi mulle järkkärikameraansa ja mää kuvasin niin innokkaana, että T.H. Peräläistä nauratti mun touhut. Sainpahan hienoja kuvia ja samalla järkkärihinku kasvoi entisestään. Päivä oli erittäin onnistunut.
Vähän olen ylpeä itsestäni. Pilkoin sähkösahalla pienen läjän rankoja polttopuiksi. En ole ennen moista vehjettä käyttänyt. Kaikenlaista uutta täällä mäjentöppäreellä tulee vastaan.
Aurinkoinen päivä. Pyöräilin kauppaan. Viimeksi olen pyöräillyt joskus heinäkuun alkupuolella.
Naapurin puolelta kaadettiin kesällä iso tuomi, jonka oksia tuli minunkin puolelle. Ne ovat siitä saakka odottaneet, että siivoaisin ne pois. Isäni kanssa pilkoimme tänään niitä polttopuiksi ja risut menevät lämpölaitokselle. Vielä jäi hommaa, se on kuitenkin mieleistä työtä.
Osaako joku neuvoa, koska on hyvä aika kaataa sireeneitä? Pihassa on ylikasvanut sireeniaita, jota ei ole hoidettu vuosikausiin. Siihen tulee lehdet aivan yläoksiin 3-4 metrin korkeuteen, kukkia ei ollenkaan. Ajatuksena olisi uudistaa aita.
Täällä on myös lahoja koivuja ja kuusia. Polttopuita tulee omasta pihasta yllin kyllin. Tosin täksi talveksi ne eivät kerkeä.
Nyt se on sitten - marraskuu. Vuosikausia olen pelännyt ja inhonnut marraskuuta. En pidä lisääntyvästä pimeästä, lehdettömistä puista, märästä kylmästä asvaltista, suhruisesta sateesta, harmaista päivistä.
Viimeisen 15 vuoden aikana on ollut vain muutama marraskuu, jolloin masennus ei ole tullut, viime vuosi oli yksi niistä. Tunnen jo sen kolkuttelun sisälläni. Se ei tunnu kunnioittavan onneani ja elämän iloja, vaan haluaa sotkea kaiken ja kaataa minut alleen. Tänään en jaksanut mennä keramiikkaan, ehkä jaksa ajaa illalla opiskelemaan. Kuulen masennuksen inhottavan kolkutuksen. Haluaisin karkoittaa sen, mutta en edelleenkään osaa.
Tiedän että pitäisi ajatella iloisia asioita ja tehdä kaikkea mukavaa. Niin pitäisi. Ja minä inhoan tuota sanaa pitäisi. Minä en nyt vaan pysty ajattelemaan iloisia asioita enkä tekemään mitään. Hyvä kun saan vaatteet päälleni ja tukan järjestykseen.
