tiistai 26. lokakuuta 2010
kahdet miesten sukat
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
lauantai 23. lokakuuta 2010
sisäkissa
En ole täällä asuessani käynyt kertaakaan lenkillä. Tähän saakka on riittänyt monenlaisia pihahommia, joissa saan liikuntaa riittävästi. Tänään meni kolme tuntia, kun siirsin peräkärryllisen puita isäni luota pihavarastooni. Kesällä kaadetun tuomen oksat odottavat edelleen siirtämistä ja pilkkomista. Kaikenlaista risukkoa riittää siistittäväksi, kunhan vain viitsisin. On niin mukava, kun saa olla rauhassa sisällä lämpimässä ja vaikka kutoa sukkaa. Kai sekin päivä tulee, jolloin menen lenkille.
perjantai 22. lokakuuta 2010
tv
Luontotelkkari tarjoaa mielenkiintoista ohjelmaa. Laitoin lintulaudan keittiön ikkunan eteen. Kova suhina alkoi samantien. Päivän jälkeen jouduin jo lisäämään ruokaa. Asuessani Porissa lintuja kävi silloin tällöin, lähinnä vihervarpusia ja talitinttejä. Täällä maalla lintuja on enemmän ja useampia lajeja. Tähän mennessä olen nähnyt em. lisäksi viherpeippoja, punatulkkuja ja hömötiaisia. Istuskelen pitkiä aikoja ikkunan vieressä seuraamassa lintujen touhuja. Miten näin pienistä asioista saakaan ison ilon.
Nyt on remontit tehty ja saan nauttia kiireettömistä aamuista. Ensimmäiseksi herättyäni laitan tulet uuniin ja hellaan ja alan keittää puuroa. Kun se on valmis, käymme Tildan kanssa hekemassa päivän lehdet tien varresta. Syön aamiaisen ja luen lehden kaikessa rauhassa tulen humistessa taustalla. En voi pitää kiirettä mihinkään, koska minun on oltava kotona, kunnes liekeit ovat sammuneet. Tämä kiireettömyys on ehdottomasti parasta eläkkeellä olossa!
Eilen siivosin pihalta kukkaruukut, puutarhakalusteet ja muut kesävärkit pois. Ajattelin jo ensi kevättä. Ei ole tiedossa rasittavaa remonttihässäkkää. Saan rauhassa seurata kevään tuloa. Onneksi tulevaisuus tuntuu helpommalta kuin mennyt kevät ja kesä.
Nyt on remontit tehty ja saan nauttia kiireettömistä aamuista. Ensimmäiseksi herättyäni laitan tulet uuniin ja hellaan ja alan keittää puuroa. Kun se on valmis, käymme Tildan kanssa hekemassa päivän lehdet tien varresta. Syön aamiaisen ja luen lehden kaikessa rauhassa tulen humistessa taustalla. En voi pitää kiirettä mihinkään, koska minun on oltava kotona, kunnes liekeit ovat sammuneet. Tämä kiireettömyys on ehdottomasti parasta eläkkeellä olossa!
Eilen siivosin pihalta kukkaruukut, puutarhakalusteet ja muut kesävärkit pois. Ajattelin jo ensi kevättä. Ei ole tiedossa rasittavaa remonttihässäkkää. Saan rauhassa seurata kevään tuloa. Onneksi tulevaisuus tuntuu helpommalta kuin mennyt kevät ja kesä.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
paluu 70-luvulle
Tässä uudessa elämässäni joudun jatkuvasti eri tavoin tekemisiin menneisyyden kanssa. Välillä tuntuu kuin olisin henkisesti palannut takaisin 70-luvulle. Minulla on menneeseen uusi näkökulma, mutta se ei tee kipua yhtään sen helpommaksi, nyt vain ymmärrän paremmin, mistä kaikesta on kysymys.
En ole koskaan saanut olla oma itseni. Minua on aina peilattu joihinkin vanhempieni odotuksiin ja toiveisiin. Aina on täytynyt olla toisten mieliksi ja välillä olen ollut aivan hukassa, mitä pitäisi käyttäytyä. Minulle on huudettu käsittämättömistä asioista, naurettu ja pilkattu. Olin sisäistänyt tuon kaiken niin hyvin, että tunsin olevani täysin paha ja huono ihminen. Ensimmäinen henkilö, joka sanoi minulle, että olen kiltti ihminen, oli terapeuttini. Olin aivan hämmästynyt, niin hyvin olin sisäistänyt jatkuvan negatiivisen palautteen itsestäni. Minulle on lapsesta saakka kasvanut pitkät tuntosarvet, joilla arvioin ympäristön odotuksia itseni suhteen, jotta voisin mukauttaa käyttäytymistäni niin, että kelpaisin. Siitä huolimatta en kelvannut vanhemmilleni.
Nyt jälleen olen tekemisissä samojen asioiden kanssa. Isäni mielestä käyttäydyn välillä kuin äitini ja päinvastoin. Joka tapauksessa minussa on useimmiten jotain vikaa. Kumpikin katsoo oikeudekseen kommentoida ja jopa arvostella minun elämääni ja valintojani. Eiköhän minulla, kohta 50-vuotiaalla ihmisellä ole oikeus elää ja ajatella asioista omalla tavallani. Vanhempani eivät tunnu tätä tajuavan. On raastavaa joutua yhä uudelleen käymään sisäistä kamppailua tämän asian kanssa. Tuntuu kuin välillä hukkaisin oman minuuteni ja palaisin takaisin epävarmuuteen itsestäni. Minusta on tullut allerginen vanhempieni arvostelulle ja saan siitä erikokoisia henkisiä nyppyjä.
Väkisinkin välillä mietin, miksi minun pitikään muuttaa tänne ja altistaa itseni kaikelle ikävälle. Haluaisin ajatella, että tällä on jokin tarkoitus. On raskasta aika ajoin painua veden alle ja yrittää yhä uudelleen räpiköidä pinnalle. Haluaisin että tämä henkinen lyttääminen loppuisi eikä minun haavojani revittäisi yhä uudelleen ja uudelleen auki. Näiden ihmisten kanssa en saa olla haavoittunut, kärsivä ihminen, mitä tällä hetkellä oikeasti olen. Pelkään kestääkö Peräläinenkään kanssani, niin vahvoja hylkäämiskokemuksia minulla on menneisyydessäni.
En ole koskaan saanut olla oma itseni. Minua on aina peilattu joihinkin vanhempieni odotuksiin ja toiveisiin. Aina on täytynyt olla toisten mieliksi ja välillä olen ollut aivan hukassa, mitä pitäisi käyttäytyä. Minulle on huudettu käsittämättömistä asioista, naurettu ja pilkattu. Olin sisäistänyt tuon kaiken niin hyvin, että tunsin olevani täysin paha ja huono ihminen. Ensimmäinen henkilö, joka sanoi minulle, että olen kiltti ihminen, oli terapeuttini. Olin aivan hämmästynyt, niin hyvin olin sisäistänyt jatkuvan negatiivisen palautteen itsestäni. Minulle on lapsesta saakka kasvanut pitkät tuntosarvet, joilla arvioin ympäristön odotuksia itseni suhteen, jotta voisin mukauttaa käyttäytymistäni niin, että kelpaisin. Siitä huolimatta en kelvannut vanhemmilleni.
Nyt jälleen olen tekemisissä samojen asioiden kanssa. Isäni mielestä käyttäydyn välillä kuin äitini ja päinvastoin. Joka tapauksessa minussa on useimmiten jotain vikaa. Kumpikin katsoo oikeudekseen kommentoida ja jopa arvostella minun elämääni ja valintojani. Eiköhän minulla, kohta 50-vuotiaalla ihmisellä ole oikeus elää ja ajatella asioista omalla tavallani. Vanhempani eivät tunnu tätä tajuavan. On raastavaa joutua yhä uudelleen käymään sisäistä kamppailua tämän asian kanssa. Tuntuu kuin välillä hukkaisin oman minuuteni ja palaisin takaisin epävarmuuteen itsestäni. Minusta on tullut allerginen vanhempieni arvostelulle ja saan siitä erikokoisia henkisiä nyppyjä.
Väkisinkin välillä mietin, miksi minun pitikään muuttaa tänne ja altistaa itseni kaikelle ikävälle. Haluaisin ajatella, että tällä on jokin tarkoitus. On raskasta aika ajoin painua veden alle ja yrittää yhä uudelleen räpiköidä pinnalle. Haluaisin että tämä henkinen lyttääminen loppuisi eikä minun haavojani revittäisi yhä uudelleen ja uudelleen auki. Näiden ihmisten kanssa en saa olla haavoittunut, kärsivä ihminen, mitä tällä hetkellä oikeasti olen. Pelkään kestääkö Peräläinenkään kanssani, niin vahvoja hylkäämiskokemuksia minulla on menneisyydessäni.
tiistai 19. lokakuuta 2010
kiitos
Minua ovat kovasti lämmittäneet teiltä saamani kannustavat kommentit edelliseen kirjoitukseeni. Mietin pitkään kerronko asiasta. Olen täällä kirjoittanut monista elämäni tärkeistä asioista, siksi halusin jakaa tämän itseäni järkyttäneen kokemuksen kanssanne. Jonkinlainen reaktio minussa on meneillään, koska minua ahdistaa ja tietyt asiat pelottavat. Mieleen nousi epämiellyttäviä asioita menneisyydestä. Joudun taas uudelleen kamppailemaan samojen, vaikeiden traumaattisten asioiden kanssa.
Kaiken keskellä olen saanut kokea sellaista huolehtimista ja ystävällisyyttä, jota en ole kovin paljon elämässäni kohdannut. Olen aina joutunut ja tottunutkin hoitamaan omat ja lasteni asiat itsekseni ilman tukea. Herra Peräläinen jätti kauan odottamansa Helsingin reissun väliin ja jäi minun tuekseni sunnuntaina. Maanantaina hän tuli kesken työpäivänsä luokseni, kun oli huolissaan jaksamisestani. Olen onnellinen, että elämä on saattanut kohdalleni näin upean miehen.
Kaiken keskellä olen saanut kokea sellaista huolehtimista ja ystävällisyyttä, jota en ole kovin paljon elämässäni kohdannut. Olen aina joutunut ja tottunutkin hoitamaan omat ja lasteni asiat itsekseni ilman tukea. Herra Peräläinen jätti kauan odottamansa Helsingin reissun väliin ja jäi minun tuekseni sunnuntaina. Maanantaina hän tuli kesken työpäivänsä luokseni, kun oli huolissaan jaksamisestani. Olen onnellinen, että elämä on saattanut kohdalleni näin upean miehen.
maanantai 18. lokakuuta 2010
muutos suunnitelmaan
Eilen aamulla olin lähdössä Helsinkiin Vuoden luontokuvanäyttelyyn ja vuoden 2010 luontokuvan julkistamistilaisuuteen. Pari asiaa piti vielä tehdä ennen lähtöä ennen kuin T tulisi hakemaan minua. Sisällä lensi kohmeinen ampiainen, joka ilmeisesti viehättyi hajuveteni tuoksusta ja tuli kaulalleni. En huomannut sitä ennen kuin se pisti, kun hätistin sitä sen liikkuessa. Kerkesin ottamaan antihistamiinin ja laittaa aloe veraa pistoskohtaan, kun sydän alkoi hakata miljoonaa ja hengitys kävi työlääksi. Hain kännykän keittiöstä ja sitten lysähdin. Sain soitettua hätäkeskukseen ja sieltä lähettiin ambulanssi. Makasin eteisen lattialla ja huohotin. Kerkesin ajatella, että kuolenko tähän, kun sydämestä alkoi puristaa. Sitten tulikin jo ambulanssi. T tuli kaiken hässäkän keskelle. Sain hoitoa ja minut vietiin terveyskeskukseen.
Tiikeri ei pääse pilkuistaan vai miten sanonta menikään, en minäkään tavoistani. Luin illalla netistä anafylaktisesta sokista. Jos en olisi älynnyt soittaa nopeasti apua ja jos ambulanssilla olisi ollut enemmän matkaa, olisin voinut kuolla. Jouduin illansuussa käymään vielä uudelleen päivystyksessä, kun sydän alkoi hakata ja tuli kylmä hiki.
Väsyttää. Pelkään. Monenlaisia asioita.
Tiikeri ei pääse pilkuistaan vai miten sanonta menikään, en minäkään tavoistani. Luin illalla netistä anafylaktisesta sokista. Jos en olisi älynnyt soittaa nopeasti apua ja jos ambulanssilla olisi ollut enemmän matkaa, olisin voinut kuolla. Jouduin illansuussa käymään vielä uudelleen päivystyksessä, kun sydän alkoi hakata ja tuli kylmä hiki.
Väsyttää. Pelkään. Monenlaisia asioita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)