Tällaisessa mielentilassa ei pitäisi kirjoittaa mitään, mutta kirjoitan kuitenkin. Kiukku on voimaa, mutta joskus se syö ihmistä valtavasti. Olen ollut muutaman tunnin vihainen eikä olo mene ohi, vaikka olen maalannut lautoja ja raahannut tavaroita pitkin ja poikin. Fyysinen tekeminen, joka tavallisesti auttaa, ei tehoa. En enää jaksa tehdä mitään. Olen soittanut parille ystävälle ja puhissut oloani, sekään ei auta. En tiedä mitä tekisin.
Kenelläkään ei ole oikeutta loukata toista ihmistä 48 vuotta ja kuitenkin sama jatkuu edelleen. Välillä en tapaa häntä, mutta viime aikoina olosuhteiden pakosta olen ollut hänen kanssaan tekemisissä. Joka ainut kerta saan henkisesti turpiini - useimmiten pystyn ohittamaan asian, joskus isku uppoaa syvään niinkuin tänään. Tämän elämänpituisen henkisen väkivallan vuoksi olen sairastunut. Terapeuttini kysyi joskus, että olenko ajatellut itseäni koskaan voittajana. Hän tarkoitti sitä että olen hankkinut itselleni ammatin, kasvattanut kaksi lasta ja selviän elämästä. En osaa oikein vieläkään ajatella itseäni tuosta näkökulmasta. Ajattelen että olen joutunut maksamaan liian kovan hinnan tästä helvetistä.
Hei!
VastaaPoistaOlen luultavasti joutunut kokemaan saman helvetin kuin sinäkin elämässäni. Pystyin siitä lopulta irrottautumaan, mutta myös minua tämä suhde seuraa varmaan loppuelämäni. On kyllä tosiaan ihme miten toinen voi kerran toisensa jälkeen loukata ja haavoittaa. Vaikka kuinka tietää ettei ole niin huono ja mitätön kuin miltä toinen saa tuntemaan. En voi muuta kuin toivoa voimia sulle ja muista voittajia olemme me, jotka sen elämän taaksemme jätimme.
t. Sanna
Minä siivoan kiukkuisena :) Kyökkipsykologina väitän, että mummollani on ikävästi narsistisia piirteitä, ja on kipeää katsella kuinka kuusikymppinen äitini kärsii ja kestää samaa pompotusta ja väheksyntää edelleen. Vaikka uskon äitini tietävän, että hän on hyvä ihminen ja selviytyjä, niin aina se tulee haavoittuneena kotiin vierailuilta, ja kärsii puhelujen jälkeen. Minä en juuri pidä yhteyttä mummooni, haluan suojella sieluparkaani.
VastaaPoistaOli tuo sinun "sielusi" kiusaaja kuka tahansa, niin toivon sinulle jaksamista. Pelasta itsesi, kukaan muu ei sitä tee (ei pysty vaikka haluaisikin).
Tulin juuri myös terapeutilta. Olen joutunut
VastaaPoistaelämässäni kokemaan samanlaista. Koko elämäni olen tuntenut olevani huono, avioliitossani ollessani olin aina taka-alalla, hivuttauduin sinne. Äitini ja entinen mieheni olivat ne jotka osasivat kaiken elämästä. Olen ollut paljon loukattu ja paljon on kestetty. Ero oli raskas jonka päätin ottaa, tunnekuohuja sain paljon. Elän nyt avoliitossa, olen kipuherkkä, haavoittuva, haen apua, käyn juttelemassa, syön mielenterv.lääkkeitä.
Nyt tämän päivän olo on vähän varmempi, on ollut keksäloman ajan.... jospa tulevaisuudessa olisin vahvempi.
Pistetään vastaan, elämme täällä kerran. Ollaan vahvoja, kirjoitellaan jos haluat ! Voimia, et ole yksin !
Tee 'tikkataulu' kiusaajastasi ja heitä kohdettasi kohti vasten kasvoja jollain likaisella ja sotkuisella töhnällä.
VastaaPoista