lauantai 28. elokuuta 2010

paljastuksiako?


Sain Nöpöstiinalta tällaisen. Tämä ilahdutti. Saajan pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään.

  • Olen hullaantunut puuhellaan. Sillä saa nopeasti lämpöä, saa keitettyä samaan aikaan monta kattilallista, roskat häviävät kätevästi ja uunikin on käytettävissä.
  • Juuri nyt ei huvittaisi tehdä yhtään mitään. Muutama asia on tänään tehtävä.
  • Olen alkanut tykästyä yhä enemmän talooni ja elämääni täällä.
  • Pukeuduin eilen alkuperäisväestön koodin mukaan ja kävin kaupassa. Sulauduin hyvin joukkoon ja ensimmäisen kerran koko aikana paikkakunta tuntui aavistuksenomaisesti kotoisalta. Sitä en tiedä mistä tunne johtui.
  • Olen kyllästynyt kärpäsiin, joita tuntuu aina vain riittävän.
  • Syyskuun loppupuolella olen menossa Tallinnaan Suurelle Hankintamatkalle.
  • Tänään vietetään venetsialaisia pikku porukalla pellon laidassa.
Näitä tunnustuksia tuntuu liikkuvan blogeissa tällä hetkellä kosolti. Kärrynpyöriä ja käpylehmiä ja Unelmien mummonmökki saavat minulta tämän merkin.

4 kommenttia:

  1. Oi, voin ihan tuntea nokassani sen puuhellan ihanan tuoksun. Täällä meillä ei enää semmoista ole..Mukavaa, että ympäristö oman pihan ulkopuolellakin tuntuu sinusta jo vähän kodilta :)

    VastaaPoista
  2. Kiva että olet kotiutunut! Mikähän se alkuperäisväestön pukukoodi on ? :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Niina :-D. Puuhella on kyllä paras.

    VastaaPoista
  4. Sesse. Ihan mitä vaan rönttävaatetta päälle ja menoks. Pääasia että pysyy päällä, puhtaudella, kauneudella tms. ei ole merkitystä.

    VastaaPoista