perjantai 16. huhtikuuta 2010

onnellinen


Tämä kaikki tuonne viimeiseen kuusen latvaan on mun! :) Saapastelin pihalla ja olin onnellinen.

Olen hakannut vesieristettä pois kylppärin lattiasta. Päivän, kahden homma vielä, sitten on raskain työ tehty. Kun sain hakkaamisesta tarpeekseni, kuljin ympäri huushollia akkuporakoneen kanssa ja irrotin kaikki mahdolliset ruuvit olo- ja makuuhuoneesta. Purin myös makuuhuoneesta kummallisen kaappiviritelmän. Enpä ole koskaan ennen tehnyt tällaistakaan. Haravoin vielä pihaa, kun halusin olla ulkona jonkun aikaa. Mietin että olisi mukava lämmittää saunaa ja tehdä pihahommia.

Remonttivaihe on hyvä, koska saan sen aikana hitaasti ottaa talon haltuuni ja kuvitella elämääni siellä.

3 kommenttia:

  1. Olet sinä vaan rohkea ja taitava, kun tartut kaksin käsin ihan uudenlaisiin hommiin. Se minustakin oli kauan sitten, terveinä vuosina, maalla asumisessa parasta, että aina oli kotona ja omalla pihalla mielekästä tekemistä. Ei tarvinnut välttämättä lähteä kauas harrastamaan :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ajatus tuo "ottaa talo hitaasti haltuun"!

    VastaaPoista
  3. Olen kaivannut jo muutaman vuoden tekemistä. Nyt mulla on sitä, sisällä ja ulkona.

    VastaaPoista