Neljä päivää on mennyt pääasiassa puhuessa, mitä kenenkin kanssa, kasvotusten tai puhelimessa. Tänään en jaksa enää puhua yhtään mitään, onneksi saankin olla kotona omissa oloissa yksikseni. (Ehkä nyt sentään puhun rakkaan Peräläisen kanssa puhelimessa.) Taidan laittaa aivot narikkaan ja katsella loppuillan tallennettuja tv-ohjelmia, mm. Downton Abbey on vielä katsomatta.
En ole koskaan ennen tehnyt laastia. En olisi välittänyt tehdä sellaista tätä ekaa kertaakaan, mutta oli pakko. Ja vielä tällätä sitä yhteen reikään. Reikä on nyt ummessa ja voin huomenna laittaa tulen yläkerran pieneen Porin Mattiin. Ei tarvittu miehiä tuon olemattoman homman tekemiseen. Laastia tuli tietenkin liikaa, joten levittelin loput ulkorappusille pariin kohtaan, joihin kertyy sateella vettä ja talvella jäätä. Jälki ei todellakaan ole kovin tyylikäs, mutta mitä väliä.
Laitoin minä vuorivillaakin yhteen ikkunan koloon, kun sieltä tuuli niin hemmetisti. Tuuli ja veti koko viime talvenkin, mutta silloin en kiinnittänyt asiaan erityisemmin huomiota, kun keskityin noin yleisesti ihmettelemään kaikkea vetoa, mikä tässä huushollissa tuntuu. Tänään piti myös liimata papereita ikkunoihin, mutta en jaksanut. Puhumisessa ja laastiasioissa oli riittävästi aktiviteettia tälle päivälle.
"Mitä välii"-asenne on hieno juttu sopivasti käytettynä, mutta sen opettelu voi olla hankalaa. Jotkut käyttää sitä ihan liikaa (tulisi mieleen nuoriso, mutta usein kyllä myös vanhemmatkin ihmiset) ja jokapaikassa. Mutta joskus "mitä välii"-asenne on terveellistä itsensä armahtamista. Pidä toi! :)
VastaaPoista