Lapset ovat olleet syntymästään saakka elämässäni numero ykkönen. He ovat olleet toivottuja ja haluttuja. Olen iloinnut heistä. Olen ollut väsynyt heihin. Olen pahoittanut mieleni aika ajoin. Olen toivottanut heidät hevon kuuseen. Olen ollut heille vihainen ja huutanut heille. Olen pyytänyt heiltä anteeksi. Olen kertonut heille rakastavani heitä. Olen pitänyt heitä sylissä. Olen lukenut satoja iltasatuja ja laulanut hyvänyönlauluja. Olen tanssinut heidän kanssaan. Olen tehnyt paljon ruokaa heille. Olen pessyt heidän vaatteitaan. Olen kuskannut heitä harrastuksiin kyllästymiseen saakka. Olen peitellyt heitä. Olen lohduttanut. Olen voidellut heidän suksiaan ja letittänyt lettejä. Olen nauttinut heidän kanssaan rauhallisista aamuista viikonloppuisin. Olen katsellut telkkaria heidän kanssaan. Olen odottanut heidän lähtöään kotoa.
Mielestäni olen onnistunut äitinä melko hyvin. Tytöistäni on tullut hienoja nuoria neitejä. Heillä on mielipiteitä, he uskaltavat olla sellaisia kuin ovat. He osaavat rakastaa. He uskaltavat opetella itsenäistä elämää. Iloiten olen lähettänyt heidät kulkemaan omia teitään.
Iloiten otan heidät vastaan, kun he tulevat luokseni. Olen kuluneella viikolla saanut nauttia vuorotellen kummankin seurasta. Kumpikin tytöistäni on minulle rakas ja olen edelleenkin onnellinen ja kiitollinen heistä.
Kauniisti kirjoitettu. Tällaista lukiessa koskettaa pieni haikeus, että ei ole lapsia. Kaikkea hyvää sinulle ja tytöillesi.
VastaaPoistaSe lienee sitä elämän suurinta rikkautta. Siis välittäminen, hoivaaminen ja läheisten seurasta nauttiminen :)
VastaaPoistaHienosti kirjoitettu.
VastaaPoistaLiisa
Niin totta! Niin hirveästi kun niitä omiaan rakastaakin, niin joskus välimatka tekee vain hyvää. Innolla ja osittaisella pelolla odotan ensi kesää, kun Kuopuskin lähtee, tosin vain armeijaan, mutta silti.
VastaaPoistaHe uskaltavat olla sellaisia kuin ovat - voiko paremmin kasvatuksessa onnistua!
VastaaPoistaIhanan lämpöinen postaus.
Kiitos teille kommenteista.
VastaaPoista