valossa

Yhtähyvin kuin pimeys tunkeutuu sieluun, myös valo tekee saman. Kolmena päivänä on paistanut aurinko ja olen heti paljon virkeämpi ja hyvällä mielellä. Olen jopa käynyt kävelemässä.

Kun otin ylläolevan kuvan heinäkuun lopulla, ihanan lämpimänä päivänä, ajattelin että katselen tätä kuvaa talvella ja muistan auringon, lämmön ja kesän. Toki muistankin, mutta samaan tunnelmaan on vaikea päästä.

myrskyn jälkeen

Viime vuonna Tapaninpäivänä satoi reippaasti lunta sekä yöllä että päivällä. Peräläinen oli kotonaan lumen vankina, samoin kuin minä täällä.

Viime yönä kuulostelin tuulta ja pelkäsin puiden kaatuvan talon päälle. Koiraa pelotti ja otin sen viereeni. Ehkä se kuuli minua paremmin, mitä ulkona tapahtui. Kun aamulla avasin verhoja, oli naapurin isäntä traktorin kanssa raivaamassa pihatielle kaatuneita puita. Yhden ison kuusen latva oli katkennut ja pudonnut tielle, kaksi isoa mäntyä oli niin ikään kaatunut tielle. Piha oli täynnä risuja, joita iltapäivällä tuulen laannuttua haravoin pois. Olen onnekas, kun minulla noin avulias naapuri, joka ilman pyyntöjä huolehtii minunkin kulkemisista.

Peräläisen talon päälle kaatui koivu ja tänään hän on muidenkin kaatuneiden puiden vankina. Niiden raivaaminen syrjäkylillä  vie aikansa. Lisäksi sähköt ovat olleet tuntikausia poikki, siis Peräläisellä, ei minulla.

valoisaa joulua

ohi on

                          Nyt se on jo ohi, pimeyden taittuminen siis. Valoa ja kevättä kohden.

vielä neljä päivää

       Vuoden pimein aika tuntuu menevän sisuksiin asti. Valitettavasti.

tyhjä olo

Listoista huolimatta en saa mitään aikaiseksi. Aika vain kuluu. Olen tyytymätön itseeni ja olemiseeni. Kukaan muukaan ei voi tätä muuttaa. Jospa voisikin ruveta talviunille, nyt olisi sellainen aika.

mökkitäti

Kylläpä tää täti on mökkiytynyt. Eilen oli reissu Turkuun kouluttajahomman merkeissä. Jo viime viikolla ajatus tökki pahemman kerran. Sunnuntaina havahduin, että huomennako pitää mennä ja millä bussilla menen. Kello soitti 5.30, niin kerkesin lämmittää huushollin ja lukea Hesarini rauhassa.

Naapuripaikkakunnan bussiasemalla tapasin koulukaverini 30 vuoden takaa, ei olla nähty kuin kerran sen jälkeen. Hänen kanssaan syntyi heti hyvä kontakti ja kerkesimme 15 minuutissa puhua kipeistäkin asioista. Taidan jatkossakin suosia Turun reissuilla bussia, oli niin miellyttävää menoa molempiin suuntiin.

Kotiin päästyä lysähdin väsyneenä nojatuoliin telkkarin eteen, jossa istuin koko illan. Kävin minä välillä päästämässä koiraa ulos ja sisään ja tietysti jääkaapilla. Kun telkkarista tulee hyvää ohjelmaa, on sen tuijottaminen mainio tapa rentoutua. Tämä päivä on mennyt toipuessa. Nukuin aamulla pitkään, päiväunetkin olivat tarpeen.

Kaamos tekee minusta kotihiiren. On niin mukava olla sisällä lämpimässä ja hiljaisuudessa pehmeiden valojen keskellä. Minua ei huvita lähteä yhtään mihinkään. Kun on loskainen ja vetinen keli, en saa itseäni edes lenkille, vaikka se olisi tarpeenkin. Minkäänlaisia ajanvietto-ongelmia minulla ei ole, vaikken teekään mitään mainittavaa. Paljon aikaa menee blogeja lueskellessa ja nettiä selatessa. Eräänä päivänä käytin monta tuntia siihen, että tutkin millaista luonnonkosmetiikkaa on olemassa. Tähän hommaan minut innosti Tiina omalla kirjoituksellaan.

Blogit ovat minun kontaktini ulkomaailmaan. Suurimman osan ajasta olen yksin. Ilman blogeja tuntisin varmaan itseni yksinäiseksi. Nyt saan välähdyksiä monenlaisten ihmisten elämästä eri puolilta maatamme ja muutamien ulkosuomalaistenkin elämästä. Toisaalta jos blogeja ei olisi, lukisin enemmän kirjoja.

kauneimmat joululaulut

Olen ollut siinä käsityksessä, että Kauneimmat joululaulut on YHTEISLAULUtilaisuus, jossa tarkoitus on laulaa vihkosen joululaulut läpi. Ainakin minä menin tänään kirkkoon sillä mielellä, että saan laulaa, kun muuten ei ole tilanteita, joissa tulisi laulettua joululauluja. Suureksi harmikseni puolet lauluista jäi laulamatta. Sen sijaan kuultiin viuluesitys, kirkkokuoron laulua, kanttorin urkuesitys ja loputtomasti tilaisuuden juontaneen papin jaaritusta lauluista. Seurakunnassa kannattaisi miettiä jo pr-mielessäkin, kuka juontaa kyseisen tilaisuuden, joka on yksi seurakunnan suosituimmista. Tämänkertainen juontajapappi sekoili niin paljon, että kuorolaiset juotuivat useampaan kertaan oikomaan hänen puheitaan. Oletan että esim. kirkkovaltuustossa on myös fiksuja ihmisiä, joista varmaan joku juontaisi mielellään tilaisuuden, jos vain saisi siihen mahdollisuuden. En varmaankaan ole ainoa, joka oli tänään pettynyt. Valitettavasti paikallinen seurakunta tuntuu olevan monelle työntekijälle suojatyöpaikka. Kun kirkon kuva täällä on tällainen, pistää miettimään, miksi kuulua tähän seurakuntaan.

sisällä räntäsateessa

Euroasia jatkuu aamun lehdessä, taisi olla peräti neljä sivua. Sikäli kuin asiasta jotain ymmärsin, käsittääkseni paikallaolijatkaan eivät ymmärtäneet, mitä jatkossa tapahtuu. Lehden mukaan Jyrkikin totesi, että katsotaan nyt.

Lopetin jokin aika sitten Satakunnan Kansan tilaamisen. Se on kuulunut aamulukemisiini 13-14 -vuotiaasta saakka, Helsingin vuosia lukuunottamatta. Suurin piirtein saman ajan olen lukenut Helsingin Sanomia. Viime aikoina Hesari jäi usein lukematta. Kun noiden kahden lehden välillä piti tehdä valinta, se oli aika selkeä. Nyt en kylläkään tiedä, mitä Porin kaupoissa on tarjouksessa tai mitä mielenkiintoisia tapahtumia maakunnassa on. Toisaalta viihdyn pääasiassa omissa pienissä kuvioissani ja minulle riittää paikallisten markettien tarjonta oikein hyvin.

Täällä oli eilen talvimyrsky. Ympäristön puut pysyivät pystyssä. Välillä valot vilkkuivat siihen malliin, että katsoin aiheelliseksi laskea vettä kanisteriin sähkökatkoksen varalta. Minulla on nimittäin oma kaivo, josta vesi tulee pumpulla sisälle ja pumppu toimii sähköllä. Huuhtelin nyt aamulla vessanpöntön kanisterin vedellä.

Leivoin sitten ne piparit. Kattelin uunin mittaria huolimattomasti eikä se ollutkaan lämmennyt tarpeeksi, joten osasta tuli liian vaaleita. Paistoin ne siis hellan uunissa enkä kuluttanut sähköä.

Lopun päivää rasitin silmiäni oikein urakalla, kun luin Sarah Watersin kirjan Vieras kartanossa. Olin minä aloittanut sen jo torstaina, en ihan 592 sivua päivässä lue. Kylläpä oli mukava upota kirjan maailmaan. Kirja on niin helppo ja halpa keino siirtyä pois omasta todellisuudesta. Harmi kun täällä ei ole mitään kirjallisuuspiiriä, jossa saisi vaihtaa ajatuksia kirjoista ja olla sosiaalinen. Porissahan vedin yhtä piiriä seitsemän vuotta ja se toimii siellä edelleen. En tässä vaiheessa jaksa aloittaa täällä sellaista, vaikka asia onkin välillä ollut mielessä.

jotkut menee sekaisin...

Tuuli viuhuu nurkissa ja puissa. Onneksi lahot puut on kaadettu ja voin käyttää niitä polttopuina. Sisällä on lämmin, on tulet hellassa ja uunissa. Äsken kävin hakemassa korillisen puita juuri ennen sadetta. Jääkaapissa on piparitaikina odottamassa leipomista. Toissapäivänä olin ahkera ja kuvittelin jaksavani leipoa vielä seuraavanakin päivänä. Ei oikein nyt nappaa, mutta kai ne piparit on väännettävä ennen kuin taikina happanee.

Tällaisen tavallisen eläkeläisen pää on kyllä aika sekaisin, kun yrittää ymmärtää näitä eurokuvioita. Aamun lehdessä oli monta sivua juttua asiasta. Ei tunnu mukavalta, jos suomalaisten asioista päätetään jatkossa yhä enemmän Brysselissä ja meikäläiset joutuvat jatkossa aina vaan enemmän muiden maiden velkojen maksumiehiksi, onhan täällä ihan kotikutoisiakin ongelmia.

En minä ymmärrä sitäkään, että työmatkojen verotusvähennyksiä esitetään luovuttavaksi. On ihan oikein patistaa ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä siellä, missä siihen on mahdollisuus. Täällä maaseudulla ei valitettavasti joukkoliikenne toimi ja monien on pakko ajaa pitkääkin työmatkaa, kun työpaikka ei ole pyöräily- tai kävelymatkan etäisyydellä. Taannoin minäkin ajoin päivittäin sadan kilometrin työmatkaa. Aikaa meni suuntaansa sama kuin opiskeluaikoina kympin ratikkalinjalla päästä päähän. Ei maaseudun ihmisiä tarvitse rangaista siitä, että ei ole toimivaa joukkoliikennettä tai että työmatkat ovat pitkiä.

Välillä on ihan riittävästi pää pyörällä omissa asioissa eikä aina ymmärrä itseäkään.

tyälista

Piti oikei vilkasta säätiarotusta, ko nilkkoi ja polvii alko yhtäkkii kolottaa niin kamalasti ja on sellanen kuumeine olo, vaikkei mittää kuumetta ookkaa. Saretta luvattiin jo tänäpän. Hyvä ko löytyy selitykset kolotuksil.

Alkuviikost mää ihmettelin kovast, mikä mun oiken o, ko päivät meni haaveilles. En mää tykkää semmosest elämäst, et en oo ittessäni läsnä vaan elän jossain iha muual. Muutama päivä siin meni ennen ko tartuin kynnää ja aloin pohtimaa asiaa. Ei mun siinä kauaa tarttenu kirjottaa, ko kekkasin mist haaveilu johtu. Mää olin tyytymätön itteeni, siihen etten saa mittää aikaseks ja paikat on sekasi. Mää päätin, et teen itelleni määräyksen joka päivä tehrä joku piäni tyä, minkä mää jaksan. Eilen imuroittin, ko en ollu ainakaan viikkoo tehny sitä. Tälle päivälle oli kirjotuspöyrän siivoominen, joka oli sangen nopea toimitus, mutta tulipahan nyt tehtyä.

Olin muuten aamulla lenkillä koiran kanssa pitkäst aikaa. Ko oli hyvä ilma, jäinkin ulos. Kannoin kompostiin kesäkukkaset (ne kukki viäl marraskuun alus) ja haravoittin pihan viäl kertaallee, tost hiakan päält vaan. Tuli siin sit tehtyy ens viikonki hommii, ko sain ne kukanröntit viätyy pois.

mistä harakka tietää?

Laitoin oravia varten maapähkinöitä kuppiin lintulaudan alle. Ei kiinnostanut oravia, mutta harakkaa kylläkin. Arvelin että kuppi pelotti oravia, joten laitoin pähkinöitä maahan. Harakka perhana tuli paikalle ja vei kaikki pähkinät. Tänään kokeilin vielä kerran. Orava söi maasta sinne tippuneita auringonkukansiemeniä, mutta ei maapähkinöitä. Ja taas oli harakka paikalla. Kysymys kuuluukin, mistä perhanasta harakka tietää tulla heti, kun on maapähkinöitä tarjolla? Muuten sitä ei näy.

pikkujoulu

Käytiin Peräläisen kanssa paikallisen nuorisoseuran (!?) pikkujouluissa syömässä ja laulamassa joululauluja. Soitti siellä pari tyyppiä huuliharppujakin ja jotkut typerykset puhuivat kovaan ääneen esityksen aikana. Onneksi tuli mutkia matkaan eikä minua valittu seuran puheenjohtajaksi ja erään henkilön vehkeilyistä johtuen en jatka enää sihteerinäkään. Pääsen koko porukasta eroon. Ah ja autuus.  Pääsimme pakenemaan laulujen jälkeen tekojouluhöpsötystä, koska meidän piti hakea nuorempi tyttäreni bussilta.

Tuntui tosi kummalliselta laulaa joululauluja. Minulla taitaa vuosi vuodelta olla aina vaan vähemmän joulumieli. Kynttilöitä on kiva polttaa, glögi maistuu vuoden tauon jälkeen hyvältä, pimeyskään ei haittaa, en kaipaa lunta enkä pakkasta enkä oikeastaan joulumieltäkään.

Myöhemmin illalla tein pipparitaikinaa, kun tytär haluaa leipoa joulupippareita. Se hänelle suotakoon. Hän lupasi tulla luokseni joulunviettoon. Onneksi hän on jo aikuinen eikä toivottavasti kaipaa mitään ihmeellisiä jouluhössötyksiä. Pitääkin keskustella asiasta.

marraskuun harmaa, iloinen päivä

Jotain olennaista muutosta on tapahtunut. Tällaisena aamuna kuin tänään, jolloin sataa vettä lorottamalla ja päivä on niin hämärä, että tarvitsee valoja sisällä, minä olen iloinen siitä, että tuvassa on lämmintä, voin polttaa kynttilöitä ja lukea kirjaa. Aikaisemmin olisin harmitellut ikävää, kamalaa, inhottavaa, sateista ja pimeää marraskuuta ja huokaillut itsekseni. Voisin minä nytkin valittaa särystä, mutta en anna sen häiritä olemistani.

Tällä viikolla olen erityisesti nauttinut ja iloinnut siitä, että minulla on tällainen koti. On puilla lämmitettävä huusholli ja puuhella keittiössä. Ei ole naapureita. Ulos mennessä ei joudu heti katselemaan jonkun toisen pihaa, katua tai toista taloa vaan ympärilläni on tyhjää tilaa, puita, hiekkateitä ja peltoa. Osaan jo nauttia kaikesta tästä ajasta, mitä eläkeellä olo minulle suo. Voin tehdä mitä haluan tai olla tekemättä. Minun ei tarvitse elää aikataulujen  mukaan, saan mennä nukkumaan ja herätä, kun siltä tuntuu. Olen oppinut katselemaan tekemättömiä töitä lempeydellä ja voin antaa niiden olla, koska tiedän että joskus tulee hetki, jolloin jaksan/viitsin tehdä niille jotain.

Oletteko huomanneet elämässänne sellaista asiaa, että kun kiinnostuu jostain, vastaan tulee roppakaupalla siihen liittyviä juttuja? Vuosi sitten kesällä kävin mindfullness-kurssilla. Jotain siitä jäi elämään mieleeni. Lokakuulla olin koulutuksessa, jossa yhtäkkiä loksahti monenlaisia palasia paikoilleen. Olin hakenut työvälineitä itseni kehittämiseen ja siellä minulle avautui suunta, mihin nyt kulkea. Kun tulin koulutuksesta kotiin, löysin Humppilan Kirjapörssistä alennuksella kasan Tietoisen läsnäolon kirjoja sekä saman henkisiä itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja. Syksyllä ilmestyi kirja "Narsismin tiedostaminen - toipumisopas narsistille ja uhrille" (Paula Salomaa). Olin tilannut ko. kirjan kirjastosta, koska olen aihe kiinnostaa minua. Eikö mitä, tuossakin kirjassa puhutaan tietoisesta läsnäolosta!

Minun hyvinvointini on alkanut siitä, että kuuntelin vihdoin itseäni ja uskalsin ostaa tämän talon ja muuttaa elämäni sellaiseksi kuin olin pitkään haaveillut. Monenlaisia vastoinkäymisiä on ollut, eikä kaikki ole ollut helppoa ja ihanaa. Talokin repsottaa eri puolilta ja kaipaa tekemistä, mutta samalla se muistuttaa minua keskeneräisyyden sietämisestä ja siitä, että samalla tavalla kuin remontti edistyy hitaasti, myös kasvu ja kehitys on hidasta. Talon saaminen sellaiseksi kuin haaveilen vie vielä vuosia, mutta onneksi on pieniä hommia, joiden jälkeen voi huokaista ja olla tyytyväinen siitä, että jokin työ on saatettu loppuun.

Minä uskon, että muutos alkaa siitä, että ihminen ottaa itse vastuun omasta elämästään, hyvinvoinnistaan, ajatuksistaan ja tunteistaan. On lakattava odottamasta asioita itsen ulkopuolelta sekä syyttämästä olosuhteita tai muita ihmisiä.

vähän lääkkeistä

Lääkekysymykset tuntuvat herättävän ihmisissä voimakkaita tunteita. Se mitä viimeksi kirjoitin, koskee vain minua ja on minun henkilökohtaista pohdintaani enkä sano, että kenenkään muun pitää tehdä samalla tavalla.

Miksi olen tällaisiin ajatuksiin päätynyt, on pitkän prosessin tulos. Lääkityksellä on paikkansa ja aikansa. Minuakin ovat masennuslääkkeet auttaneet. Tosin väärä lääkitys teki minusta zombin. Samankaltaista tapahtuu fyysisissä sairauksissa - kun on väärä lääke, ihminen tulee huonovointiseksi, jonka jälkeen aletaan ihmetellä syytä. Psykiatria on mielestäni jossain määrin "henkitiedettä", koska ei ole mitään faktisia mittareita, joilla voidaan selvittää, mistä on kyse. Ei ole verikokeita, ei röngteniä tai muita kuvantamismenetelmiä, joiden avulla nähtäisiin esim. että tarvitaan serotoniinia. Diagnoosit perustuvat tiettyihin yhteisesti sovittuihin standardeihin (ICD-tautiluokitus) sekä pitkälti psykiatrin ammattitaitoon. Pahimmassa tapauksessa esim. potilaan lääkekielteisyys tulkitaan sairaudesta johtuvaksi vastustukseksi eli sairauden oireeksi. Valitettavasti monet psykiatrit eivät kerro potilaalle kaikista lääkkeeseen liittyvistä sivuvaikutuksista, jolloin potilas on aika hukassa, kun hän kokee milloin mitäkin sivuoireita. Ikävimmässä tapauksessa lääkäri vähättelee potilaan kertomusta ja kehottaa vain sinnikkäästi syömään lääkettä.

Omat elämänolosuhteeni ovat muuttuneet vuosien varrella paljon - monia stressaavia asioita on poistunut, olen oppinut käsittelemään ongelmiani itsenäisesti, olen tullut enemmän tutuksi omien varjossa olevien puolieni kanssa, esim. tunteideni, olen tajunnut omia rajojani ja niiden merkitystä - siksi olen sitä mieltä, että ehken kuitenkaan tarvitse masennuslääkitystä ennaltaehkäisyksi koko loppuelämääni. Olen myös miettinyt paljon, mitä synteettiset lääkkeet tekevät fyysiselle voinnilleni vuosien kuluessa. Esim. Efexorin pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta, koska ei ole pitkittäistutkimusta asiasta. Minä olen syönyt Efexoria siitä saakka, kun se tuli markkinoille. Jos ja kun päädyn jättämään sen pois, minulla on onneksi mahdollisuus palata siihen, jos tilanne sitä vaatii.

Pidän masennuslääkitystä kainalosauvana, jonka tarkoitus on tukea vaikeiden elämänvaiheiden yli ja kun voimia ja taitoja on riittävästi, siitä voidaan luopua. Lääketeollisuus tietenkin suoltaa informaatiota, joka tukee heidän tarkoitusperiään. Lääkefirmat ovat erittäin aktiivisia lobbaamaan omia tuotteitaan lääkäreille jopa viikottaisilla henkilökohtaisilla lääke-esittelyillä, puhumattakaan muusta koulutuksesta, jota he järjestävät lääkäreille. Ehkä jotkut psykiatrit ovat sokeutuneet tässä informaatiotulvassa ja menettäneet luottamuksensa potilaan kykyyn vaikuttaa positiivisesti omaan elämäänsä.

vastuukysymyksiä

Tämä kirjoitus pysähdytti tänä aamuna. Olen jo jonkun aikaa miettinyt, mitä vuosia jatkunut synteettisten masennuslääkkeiden syöminen tekee terveydelleni. Vielä vuosi sitten ajattelin, että joudun syömään niitä lopun elämääni, ettei masennus enää uusiutuisi. Nyt mietin kuinka suuri osuus pelolla on tuossa ajatuksessa. Minä pelkään masennusta ja kun lääkäri vakuuttaa, että minulla on suuri riski sairastua siihen uudelleen, totta kai napsin kiltisti lääkkeeni. Kun joka päivä annan tuolle pelolle ruokaa lääkkeen muodossa, se hallitsee elämääni.

Oma elämänlaatuni on noussut huomattavasti sitä mukaa, mitä enemmän olen itse ottanut vastuuta omista ajatuksistani, tunteistani ja koko elämästäni. Kaikki alkoi siitä, kun aloin epäillä 2-suuntainen diagnoosiani vääräksi ja lopetin lääkityksen. Vuosia jatkunut sumussa eläminen loppui ja sain valtavasti energiaa ja lopulta koko elämä on muuttunut toisenlaiseksi. Keskusteluissa parin psykiatrin ja 2-suuntaista mielialahäiriötä sairastavien kanssa olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että minulla oli todellakin väärä diagnoosi ja väärät lääkkeet. Muutos alkoi siitä, että aloin kuunnella itseäni ja uskoa itseeni. Jotta tämä oli mahdollista, oli päässäni tapahtunut paljon asioita.

Tällä sairaushistorialla minulla on edelleen riski sairastua masennukseen, mutta voin tehdä itse paljon asian eteen, ajatuksilla ja toiminnalla. Ja onko riski lopulta enää sen suurempi kuin kellään muullakaan. Olen päätynyt siihen ajatukseen, että lopetan masennuslääkkeen syömisen keväällä. Sen sijaan haluan kokeilla homeopatiaa erilaisiin vaivoihini. Lääkäri on jo varattuna. Olen kulkenut pitkän tien, jotta voin mennä homeopaatille.

Aamun teksti vahvisti ajatuksiani omasta valinnastani. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että lääkkeet kulkevat luonnossa vielä vuosikausia.

sarjassa ensimmäistä kertaa 2

Näin sinilevää. Tosin kuvia ottaessani en tiennyt sen olevan sinilevää, oletin sen vain olevan jotain inhottavaa maatalouden jätettä, jota oli päässyt järveen. Sitä se kai lopulta onkin. Ensi kesänä pitää mennä kyseiselle järvelle katsomaan, miltä levä näyttää suurina lauttoina.

aikaa on

Kyllä on ihanaa, kun aikaa!
Tänään olen väkertänyt savesta purkkien kansia ja kukkia. Eilen kuljin sumussa ja kuvasin.

juhannusruusu

auringonlasku

viikonloppuna

- Tein pitkän sauvakävelylenkin, löysin lähistöltä uusia vanhoja taloja, kummitustalonkin.
- Yllätin itseni pesemällä ja vahaamalla auton.
- Kummallista kyllä, tämä marraskuinen harmaus ja sumuisuus tuntuu hyvältä. Voi polttaa kynttilöitä koko päivän. Ulkona lyhdyt tuovat valoa.
- Tapasin monta sukulaista.
- Periaatteisiini kuuluu, etten imuroi sunnuntaisin, varsinkaan aamuisin. Nyt imuroin, kun en viikolla millään jaksanut. Ei siihen edes mennyt paljoa aikaa, kun on niin pieni huusholli. Mottoni "älä koskaan sano ei koskaan", pitää edelleen paikkansa.
- Muuten olen vain löhönnyt.

virran pyörteissä välillä ilmaa haukkoen

Elämä yllättää jatkuvasti. Pienen hetken sain olla suvantopaikassa, sitten tuli asioita, jotka veivät minut virtaan ja veden alle. 

Suru on kietoutunut minuun. Suren sitä, miten yli 10 vuotta jatkunut masennus on vaikuttanut perhe-elämääni, siihen millainen äiti olen ollut sekä siihen miten minun sairauteni on vaikuttanut tyttöjen kasvuun ja kehitykseen. En koe syyllisyyttä, vaan raskasta surua. Olen tehnyt kaiken, mihin olen pystynyt ja mihin minulla on ollut voimaa ja ymmärrystä. Vanha sanonta pitää todella paikkansa: ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu. Suren sitä, miten huonot eväät elämään minulla itselläni on ollut ja mitä kaikkea se on minun elämässäni merkinnyt. Suren sitä, että masennus on vienyt minun voimani lasten ollessa kotona. Elämäni on ollut pitkään selviytymiskamppailua päivästä toiseen - välillä jopa hengissä pysymistä.

Surun kanssa menee aikaa. Onneksi minulla on sitä. Ensimmäistä kertaa minun elämässäni on ihminen, jonka kanssa saan olla täysin oma itseni ja joka rakastaa minua tällaisena. Saan itkeä itkuni turvassa toisen sylissä. Onneksi elämä yllättää myös positiivisella tavalla. 

WAU

Olen vuosia ollut virran vietävänä, yrittänyt löytää suuntaa elämälleni.

Nyt on löytynyt suvanto, paikka jossa haluan olla - uiskennella, polskutella, kelluskella ja sukellella. Rauhassa ajan kanssa. Tänne asiat elämässäni ovat minua vieneet.

Olo ei ollenkaan ole seesteinen vaan että WAU! Kyllä se tästä rauhoittuu - ajan kanssa.

Halusin vain jakaa ensi fiilikset teidän kanssa.

aamuhämärissä

- Yläkertaan menevissä rappusissa on viimein valo, enhän ole asunut täällä vasta kuin puolitoista vuotta. Tämä on todellista hidasta elämää, mikä tuli mieleen tästä.
- On ihanaa, kun tulee ulkoa kylmästä sisälle ja on lämmintä. Tähän perusasiaan en ole ennen kiinnittänyt huomiota. Ilmeisesti se että lämmitän taloa puilla, tekee lämmöstäkin huomionarvoisen asian. Uusi uuni on tehokas.
- Ikkunoista ei enää vedä, koska olen teipannut niitä liimapaperilla.
- Olen onnellinen Peräläisestä ja minusta. Tuntuu aina vaan paremmalta.
- Menen muutamaksi päiväksi tänne.

hyötykäyttöä

Muutamasta keväällä kaadetusta puusta sahautin lautoja. Niistä jäi kuorilautoja, jotka ovat oivaa materiaalia lehtikompostin seiniksi. Isäni kanssa värkättiin niistä tänään 3 x 2,20 m:n kokoinen aitaus. Sinne mahtuu hyvin tekemään kaksi lehtikasaa ja on tilaa käännellä ja siirrellä niitä tarpeen mukaan. Kottikärryillä pääsee helposti viemään jätettä ja kärräämään tulevaa multaa pois.

pari uutta pöytäliinaa

Ostin kankaat kesällä Ikeasta, tänään sain ne ommeltua. Hitsi kun tuon alimmaisen kanssa en huomannut leikatessa katsoa, miten kankaan kuviot menevät. Onneksi ei maksanut kuin 7 €:a.

päivän positiiviset

Ei ainoankaan hiiren rapistusta. Olin muutaman yön pois kotoa, viime yön nukuin ilman korvatulppia enkä kuullut ylimääräisiä ääniä. Tänään laitoin alapohjan tuuletusaukkoihin lisää rotanmyrkkyä, kaikki edelliset olikin jo syöty. Ainakin hetkeksi hiiriongelma on ratkaistu.

Paska-auto kävi aamulla tyhjentämässä likakaivot, joten voin rauhallisin mielin suorittaa suolen ja virtsarakon tyhjennystä seuraavan vuoden ajan. Jos lukijoiden joukossa sattuu olemaan pilkunviilaaja, lisään että homman tekemiseen tarvittiin auton kuljettajaa. Minä tyydyin pitämään nenästäni kiinni ja katselemaan.

Leikkasin nurmikon viimeisen kerran tänä vuonna - vihdoin. Kitkin myös yhden kukkapenkin ja haravoin lehtiä. Ulkona meni mukavasti pari tuntia. Mieluummin teen pihahommia kuin menen kävelylle, vaikka sekin olisi tarpeellista. Löysin lehtien alta muutaman kanttarellin, elämäni ensimmäiset.

Illalla olin Mieli maasta -ryhmässä, jonne tuli taas uusi ihminen. Olen erittäin tyytyväinen, että aloitin ryhmän. Olen tutustunut mukaviin ihmisiin ja uskon että ryhmässä kaikki virkistyvät.

askareita

Neljä päivää on mennyt pääasiassa puhuessa, mitä kenenkin kanssa, kasvotusten tai puhelimessa. Tänään en jaksa enää puhua yhtään mitään, onneksi saankin olla kotona omissa oloissa yksikseni. (Ehkä nyt sentään puhun rakkaan Peräläisen kanssa puhelimessa.) Taidan laittaa aivot narikkaan ja katsella loppuillan tallennettuja tv-ohjelmia, mm. Downton Abbey on vielä katsomatta.

En ole koskaan ennen tehnyt laastia. En olisi välittänyt tehdä sellaista tätä ekaa kertaakaan, mutta oli pakko. Ja vielä tällätä sitä yhteen reikään. Reikä on nyt ummessa ja voin huomenna laittaa tulen yläkerran pieneen Porin Mattiin. Ei tarvittu miehiä tuon olemattoman homman tekemiseen. Laastia tuli tietenkin liikaa, joten levittelin loput ulkorappusille pariin kohtaan, joihin kertyy sateella vettä ja talvella jäätä. Jälki ei todellakaan ole kovin tyylikäs, mutta mitä väliä.

Laitoin minä vuorivillaakin yhteen ikkunan koloon, kun sieltä tuuli niin hemmetisti. Tuuli ja veti koko viime talvenkin, mutta silloin en kiinnittänyt asiaan erityisemmin huomiota, kun keskityin noin yleisesti ihmettelemään kaikkea vetoa, mikä tässä huushollissa tuntuu. Tänään piti myös liimata papereita ikkunoihin, mutta en jaksanut. Puhumisessa ja laastiasioissa oli riittävästi aktiviteettia tälle päivälle.

elämän ihmeitä

Muutama päivä sitten kirjoitin tehtävästä, johon minua oli ehdotettu. Kyse oli erään yhdistyksen puheenjohtajuudesta. Viikonlopun mietittyäni ja muutaman puhelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että suostun ottamaan tehtävän vastaan, jos minut siihen vuosikokouksessa valitaan. Kävi kuitenkin niin, että henkilö joka minua ehdotti, muuttikin mielensä ja halusi lopulta itse tehtävään olettaen, että se sopii minulle. Kokouksessa häntä ja minua ehdotettiin puheenjohtajaksi. Minä kieltäydyin, koska olisin puheenjohtajana joka tapauksessa joutunut toimimaan hänen kanssaan samassa hallituksessa, eikä se tämän episodin jälkeen ollut minulle mahdollista. Kesäkuun alusta maanantai-iltaan asti ko. henkilö oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei hän jatka puheenjohtajana, myös perjantaina käydyissä epävirallisissa "hallitusneuvotteluissa", joissa hän itse ehdotti minua puheenjohtajaksi. 

Ihmeellistä on elämä. 

häiriöääniä

Taas on rapina, hiissaaminen, vipinä, nakerrus ja kolina alkanut. Ottaa pattiin, kun pitää nukkua korvatulpat päässä, vaikka Peräläinen ei edes ole vieressä kuorsaamasaa. Helkutti mokomia elukoita! Mistään en pääse laittamaan loukkua tilohin, joissa otukset metelöivät. On vain odotettava, että ne eksyvät syötin äärelle ajan kanssa. Yksi pirulainen on niin röyhkeä, ettei edes tiskikoneen ääni pelota sitä, vaan nakerrus jatkuu viemärin vierestä. Äänikarkottimeen se on jo tottunut. Kuollut hiiri on paras hiiri, olen vakaasti sitä mieltä. Voivathan ne olla myyriäkin.

väriä elämään

Usein yön yli nukkuminen avartaa ajatusmaailmaa, niin nytkin. Kaikki uusi sisältää monenlaisia elementtejä - innostavia, iloisia, pelottavia, ahdistavia. Uudessa tehtävässä astuisin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, se houkuttaa ja pelottaa. Mitään muutosta ei tapahdu, jos aina junnaa samoissa, tutuissa kuvioissa. Tässä tarjoutuu tilaisuus oppia itsestä ja ihmisyydestä uusia asioita. Jospa en nyt kuitenkaan ajattelisi itselleni tyypilliseen tapaan asioita, jotka voivat mennä pieleen, vaan näkisinkin tämän mahdollisuutena toimia, oppia uutta sekä tutustua uusiin ihmisiin.  Kyse on kuitenkin vain hommasta, johon sitoutuisin yhdeksi kalenterivuodeksi.

vaikea päätös

Ahdistaa. Minua on ehdotettu tehtävään, joka herättää ristiriitaisia tunteita. Asia pitäisi päättää parin päivän sisällä. Välillä olen sitä mieltä, että suostun, välillä taas päinvastaista mieltä. Pitää kai valita se vaihtoehto, joka ahdistaa vähemmän. Mutta kun en ole varma siitäkään. Koko tilanne ahdistaa.

keräilystä

Millan heitti taannoin haasteen keräilystä. En kerää varsinaisesti mitään muuta kuin marjoja. Varsinkin mustikoita on pakko saada ja paljon. Tänä vuonna oli niin lämmin ilma mustikka-aikaan, että keräsin vain sen, mitä itse tarvitsen eli n.30 litraa. Puolukoitakin tuli kerättyä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sillä pakastin niitä äitiäni varten. En ole aiemmin erityisesti välittänyt puolukoista, mutta nyt keksin lisätä survokseen riittävästi sokeria ja se olikin oikein hyvän makuista.

Mielestäni en keräile kirjoja, niitä vain tarttuu mukaan, niinkuin eilen. Tulessani laivalta poikkesin Helsingissä Akateemiseen kirjakauppaan, jossa sattui olemaan Hullut päivät. Kummasti kassiin tuli läjä kirjoja.

Taannoin pohdin turhista tavaroista luopumista. Esineet ja tavarat ovat minulle tärkeitä, ne tuovat kotiini oman tunnelmansa. Kirjat yksinkertaisesti kuuluvat elämääni enkä kykene luopumaan niistä kokonaan. Muutaman metrin kirjoja olen antanut muualle, kun en ole niitä tarvinnut. Kyse oli lähinnä ammattikirjallisuudesta.

Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa, ostaisin kirjoja. Kirjoitin eilen Akateemisessa pikku vihkooni ylös mielenkiintoisten kirjojen nimiä. Aion etsiä niitä kirjastosta, koska ne olivat niin kalliita, ettei minulla ole niihin varaa.

taas mennään

Hitto että ihmisen pitää herätä neljän tunnin unien jälkeen, vaikka saisi vielä nukkua. Oonkohan tulossa vanhaksi? Matkakuumetta? Ikää tulee lisää päivä päivältä, matkakuumetta en tunnusta. Parin tunnin päästä pitää olla linja-autoasemalla suuntana Helsinki ja Tukholma. Töitä tiedossa MTKL:n koulutuksen arvioinnin parissa, ei siis mikään hupimatka.

minkäs teet?

Eläminen sekoittaa ajatuksia. Välillä ahdistaa, toisinaan tuntuu onnelta ja kaikkea noiden väliltä. Onneksi mikään ei ole kiveen hakattua, riittävästi kuitenkin. Luulin elämäni asettuvan rauhallisiin uomiin. En jaksaisi tätä itsensä kanssa hukassa olemista, sitä ollut jo tarpeeksi. Minkäs teet?

ei tällaista elämää

Aurinko paistaa vihdoin. Heräsin pirteänä, mutta aamupalan jälkeen väsymys kietoi minut pauloihinsa. Eilen nukuin kahden tunnin päikkärit, toissapäivänä tunnin. Juuri ja juuri jaksan tehdä päivän toimet, en mitään ylimääräistä. Tänään ei särje kuin vähän sormen niveliä, muina päivinä särky on ollut jaloissa ja käsissä. Aika kuluu haahuillessa. Kaksi tuntia olen taistellut väsymystä vastaan ja yrittänyt saada aikaiseksi lähteä kauppaan, jotta voisin nukkua sen jälkeen. Ei tämä ole elämää! En halua tällaista! Jos tätä jatkuu vielä pitkään, alkaa mielialakin laskea.

Myöhemmin
Muistin viimein tänään kysyä terkkarista maanantaina otetun kilpirauhaskokeen tuloksia. Arvot ovat ihan viitearvojen alarajoilla. Löytyi yksi selkeä syy väsymykseen ja ajatuksen takkuisuuteen. Kuinkahan kauan olon korjaantuminen kestää? Aion omatoimisesti nostaa lääkitystä hieman enkä odotella lääkärin soittoa parin viikon päästä. Oon sen verran tämänkin taudin lääkityksen kanssa tullut tutuksi.

hellajuttuja 3

Eilen yritimme Peräläisen kanssa saada hellaa vetämään. Nyt oli apuna kaasupuhallin, kosaniksi jotkut sitä kuuluvat sanovan. Peräläinen tuikki liekillä kaikista mahdollisista lävistä - hormista, nuohousluukusta ja vielä hellan pesästä. Ei pitänyt olla enää mistään kylmää eikä minkäänlaisia ilmalukkoja. Eipä vaan hella vetänyt, taas kerran huusholli savustui. Kun mietimme asiaa, päädyimme siihen, että hormin täytyy olla jollain tavoin tukossa noin puolentoista metrin matkalta, koska samassa hormissa ylempänä oleva uuni vetää oikein hyvin ja koska savu tunkee sisälle hellan pellin raosta, mitä se ei viime talvena tehnyt. Tänään Peräläinen tuo töistään erilaisia rasseja, joilla hän yrittää saada hormin auki. Jos homma ei onnistu alakautta, pitää hakea veljeltä rautakuula ja pudottaa se piipusta alas. Argh! Kesän aikana hormista kuului merkillistä rapinaa, ikään kuin lintu tai hiiri olisi mennyt siellä. Saapi nyt nähdä mitä tulee alas. Toivottavasti tulee jotain.

Myöhemmin.
Rassi juuttui hormiin. Jouduin leikkimään nokisutaria ja menemään katolle rautakuulan kanssa. Sitä kun aikani pudottelin hormiin, tukkeuma lähti. Ilmeisesti silloin kun purin vanhan uunin, hormin sisään meni tiilenkappale, siihen päälle laastisotkua ja ongelma oli valmis. Hella lähti kerrasta vetämään. Hienoa! Peräläinen ihmetteli hiukan, miten olen näin pienestä niin iloinen. Huomenaamulla voin taas keittää puuroa ja teevettä puuhellalla.

sekaisin kotona

Ajettiin 3300 kilometriä. Paljon kauniita maisemia - vuoria, tuntureita, jäämeri. Sielu on vielä matkalla, vaikka olen kotona.

Koti ei tunnu kodilta. Kummallista.

Koko viikon olen saanut käydä Peräläisen viereen nukkumaan, nyt tuntuu kurjalta olla yksin. Niin äkkiä sitä tottuu toisen läheisyyteen.

Kiitos rakas, että otit minut mukaan matkalle.

viime tipassa

Tämä on ollut noin kymmenen vuotta vaiheessa. Tänään sain vihdoin valmiiksi. On ihanan lämmin ja vielä valmiinakin haisee lampalle. Niinkuin ystäväni totesi, on hyvä kun on viime tippoja, tulee valmista. Huomenna lähdemme Peräläisen kanssa Lappiin. Hän on käynyt siellä joka vuosi, välillä kaksikin kertaa vuodessa. Minun viime kerrasta on 30 vuotta.

asennekysymyksiä

Puhuin tänään pitkään puhelimessa ystäväni kanssa siitä, miten erilaiset ajattelutavat vaikuttavat toimintaan ja tunteisiin. Itse olen taipuvainen negatiiviseen ajatteluun sekä murehtimiseen. Kuluneen vuoden aikana olen tietoisesti kouluttanut itseni ajattelemaan, että minulla on vain tämä hetki. Mennyt on jo takana enkä tiedä vielä tulevasta. Murehtimisella pilaan juuri tämän hetken ja teen oloni kovin ikäväksi. Toki ihmisen pitää suunnitella huomista, seuraavaa viikkoa, tulevaisuutta, mutta on turha ajatella, mikä tulevassa voi mennä pieleen. Uskon että ajattelemalla asioista etukäteen negatiivisesti tai positiivisesti, käyttäytyy sen mukaisesti ja lopputulemakin on sen mukainen. Kun olen keskittynyt vain kuhunkin käsillä olevaan hetkeen, näen useimmiten paljon hyviä asioita elämässäni.

Huominen päivä vaikuttaa tänään tarkasteltuna aina erilaiselta kuin se elettynä lopulta on.  Emme mitenkään osaa etukäteen ajatella, mitä kaikkea päivä tuo tullessaan, mitä liittyy kalenterin merkintöihin, ihmisiin joita tapaamme, kauppareissuihin, aivan tavallisiin arkisiin asioihin. Voimme suunnitella vain raamit, mutta eläessä raameihin tulee sisältöä, joka ei useinkaan vastaa sitä, mitä etukäteen kuvittelemme.

Tässä asiassa riittää oppimista loppuelämäksi. Alkusysäys tälle ajattelulle on syntynyt vuosi sitten käymälläni mindfullness-kurssilla.

viikon varrelta

- Taisin niistää tänään aivojakin ulos. Niistäminen tuntui oikean puolen etuhampaiden takana. Päässä on kummallinen olo, mutta minulla ei ole flunssaa. Jostain syystä nenäni on jatkuvasti tukossa. Vanhassa talossa asujalle tulee kaikenlaista pelottavaakin mieleen.

- Olen lopultakin saanut pinottua kaikki klapit. Nyt on polttopuuta kolmeksi talveksi. Kummasti tuollainen pitäisi ja on pakko -juttu vie energiaa. Nyt on vapautunut olo, saan tehdä mitä haluan.

- Parhaasta ystävästäni tuli mummu. Seuraan kaikkea suurella mielenkiinnolla. Vauvan äiti on myös läheinen minulle - olen tuntenut hänet vauvasta saakka.

- Minulle on tullut ikäkriisi.

- Mitä on rakkaus?

hella

Käsittelin eilen lieden grafiittipastalla. Tuli ostettua sitä viime vuonna uunin suuluukkujen mustaamiseen. Kuinka ollakaan homma jäi tekemättä ja nyt vanhat luukut ovat ulkorakennuksessa. Aamulla oli aika vilakkaa, joten menin innoissani keittiöön, jossa kuivat puut odottivat. Hellassa oli nokisutarin jäljiltä valmiina lehti, päälle vaan pari kalikkaa ja tulta kehiin. Hetken päästä hellan päältä alkoi tunkea savua, sitä tuli ja tuli. Tarkistin pariin kertaan, että pelli on varmasti auki. Avasin ikkunat ja oven, palovaroitinkin huusi ja oli pakko ottaa siitä patteri irti. Lopulta otin kytevät kalikat pois hellasta ja vein ne ulos. Poltin hormissa paperia ja pellin välistä alkoi tunkea savua sisään. Vielä oli pakko koittaa, josko hella jo vetäisi ja laitoin sinne hiukan paperia palamaan. Eipä vetänyt. Savu sai erävoiton tällä kertaa.

Poltin uunissa pesällisen, ei mitään savuttamisaongelmia. Kokeilin hellan kanssa uudelleen, kun piippu oli lämmin. Ei perkule. Taas lykkäsi hella kaikki savut sisälle. Soitin uunin asentajalle varmistaakseni, että hormissa ei ole mitään ylimääräistä. Ei ole. Taitaa olla vika matalapaineessa, joten jään odottamaan korkeapainetta ja tuulista säätä.

harmittaa

Aamulla tuntui siltä, että voisin laittaa puuhellaan tulen. Mutta. Liesi pitää käsitellä liesimustalla, on pitänyt koko kesän, vaan on edelleen tekemättä. Olkoon se tämän päivän työ. Huomenaamulla voisin laittaa valkean, jos tuntuu viileältä.

Taitaa taas alkaa elämässäni se vaihe, jolloin päivässä jaksaa tehdä yhden homman. Harmittaa, kun ei ole voimia enempään. Elämä kutistuu neljän seinän sisälle, sohvalle ja sänkyyn. Perhanan fibromyalgia! En halua elää tällaista elämää!

Viikonlopun aktiviteetit taisivat olla hieman liikaa. Nyt väsyttää ja paikkoja särkee. Vaikka minun ei periaatteessa tarvitse tehdä eikä jaksaa juuri mitään, niin siitä huolimatta selittelen ja puolustelen asiaa itselleni. Kun piha ja talo vaativat vielä monenlaista työtä, on vaikea antaa itsensä vain olla. On asioita, jotka olin ajatellut tekeväni tänä kesänä/syksynä, kuitenkaan mikään niistä ei ole pakollista. Miten onkaan niin hankalaa olla ajattelematta tekemättömiä töitä? Ei tämä huusholli eikä piha tule koskaan valmiiksi, se on kuitenkin fakta.

rannalta

Taas piti päästä meren rannalle. Tällä kertaa Rauman eteläpuolelle. Parempaa säätä ei voi toivoa.

tuliaisia

kutoja

aamusella

ongelma

Äiskä meni uimaan.

Voi hitto, ei kai se mene kovin kauas.

Pitäsikö munkin?

Märkää.

Ei saakeli.

Jospa rantaa pitkin.

Tilda, tuu takaisin.
Tullaan.

Älyshän se tulla pois sieltä.

Kuvat Peräläiseltä.