hah hah

elämän pikku iloja

Yksi suurimpia nautintojani on ehdottomasti saunominen. Tykkään käydä saunassa alkuillasta, jotta saan rauhassa katsella telkkaria koko illan. Tänään oli ensimmäisen kerran valoisaa, kun menin saunaan. Nämä kaksi kamalaa talvikuukautta ovat kohta ohi.  Maaliskuussa valo vain lisääntyy ja aurinko lämmittää entistä enemmän.

Olen viettänyt pari viimeistä päivää lukien Jo Nesbön dekkaria Panssarisydän. Viime yönä meni kahteen, kun en malttanut lopettaa aikaisemmin. Kun vihdoin aamupäivällä heräsin, aloin heti lukea. Iltapäivällä kahden maissa kirja oli luettu. Intensiivisen lukemisen jälkeen tuntui vaikealta palata tähän päivään ja mäjentöppäreelle omaan elämääni.

tuolilta

Jutut on vähissä. Pari kuvaa olohuonenäkymästä tuolilta jolla tavallisesti istun. Eilen paistoi aurinko.

pellolla

onnellisuudesta

Tänään oli SK:ssa kirjoitus onnellisuuden voimasta. Minua ärsyttää sinänsä termi positiivinen mieliala ja muut samankaltaiset, mutta käytännössä olen huomannut, että kun kiinnittää huomion pääasiassa elämän hyviin puoliin, se antaa voimaa elämään. Huonojen asioiden jatkuva pöyrittely mielessä vie energiaa. Muinoin huomasin tämän käytännössä mm. terapiassa. Jossain vaiheessa negatiivisten asioiden märehtiminen kääntyikin itseäni vastaan. Mennessäni terapiaan elämä tuntui mukavalta eikä ollut pahemmin ongelmia, kun tulin sieltä pois, tunsin taas itseni sairaaksi ja masentuneeksi ja elämäni kurjaksi. Aika pian tämän havainnon jälkeen lopetinkin terapian.

Ehkä olen ajan kanssa oppinut jotain, sillä elämässä eteen tulevat ikävät asiat eivät enää vaivaa minua pitkiä aikoja vaan pääsen niiden yli melko nopeasti. Niinkuin nyt tämä vesiasia. Sunnuntaina otti pattiin aika rankasti ja teki mieli itkeä. Maanantaiaamuna tartuin toimeen, aloitin soittokierroksen ja lopulta eilen asia tuli kuntoon. Putkimies tulee vielä laittamaan lämpökaapelin vesijohtoon, jotta vastaavaa ei tapahtuisi enää uudelleen ja pääsisin tulevaisuudessa joskus talvellakin lähtemään yöksi pois kotoa. Viimeiset roposet tähän hommaan taas menee, vaikka juuri sain eläkkeen.

Minun elämäni realiteetti pienellä eläkkeellä tuntuu nykyisin olevan rahattomuus. Sekin ottaa aika ajoin rankastikin päähän, joskus iskee kateuskin. Ajattelen kuitenkin, että miksi tuhlaisin voimiani sellaisten asioiden miettimiseen, joille en voi mitään. Parempi keskittyä asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. Kun niitä alkaa miettiä, löytyy paljon iloa ja onnea tuottavia asioita.

Lehtikirjoituksessa kehotettiin kirjoittamaan ylös joka päivä kolme asiaa, jotka ovat sinä päivänä olleet hyvin tai tuottaneet iloa.

- Aurinko paistaa.
- Veli kävi korjaamassa vessanpöntön.
- Menen Peräläisen kanssa Poriin.

pakkasen armoilla

Meijerielämää -blogissa keskustellaan elämisestä tässä ja nyt. Kirjoittaja ihmettelee ihmisten kevät-odotuksia. Vaikka mielestäni elänkin aika paljon tässä ja nyt -elämää, kyllä minäkin odotan jo kevättä, jos ei muuta niin hiukan lämpimämpää säätä. Nämä lähellä -30° olevat pakkaset käyvät jo hermoille ja kukkarollekin. Yhtenä päivänä keksin, että saunan terassilla on mukava istuskella maalis- ja huhtikuun aurinkoisina päivinä. Siihen paistaa suoraan aurinko, kesällä paikka on aivan liian kuuma minulle. Auringon valo ja pitenevät päivät ilahduttavat jo nyt.

Olimme Peräläisen kanssa viikonloppuna kyläilemässä pk-seudulla. Kotona odotti ikävä yllätys, jäätynyt vesiputki. Onneksi minulla on saunan vieressä kaivo, josta sain käyttövettä. Juomaveden hain muualta. Tänään aamulla soitin ensin yhdelle putkimiehelle, sitten hänen ehdottamalleen sähkömiehelle. Lopulta viiden soiton jälkeen löytyi putkimies, joka pystyy sulattamaan muoviputken. Selvisi ettei talon putket olleet jäässä, vaan kaivosta talolle tuleva putki. Hänellä oli mukanaan 30 metriä sulatusputkea, joka ei aivan riittänyt siihen, että olisi päässyt jäätyneeseen kohtaan saakka. Kaivon ja talon välillä kulkee tie ja todennäköisesti putki on jäässä juuri siltä kohtaa. Samalla tuli tarkistettua, että kaivossa on vettä riittävästi. Olen ollut välillä huolissani siitäkin asiasta. Hän palaa huomenaamulla ja toivottavasti huomenna hanasta lorisee taas vesi.

koiruus

Taitaa Peräläinen olla ihastunut koiraankin ja päinvastoin.

selittelyä

Saattaisi luulla, ettei minulla ole pahemmin tekemistä, sillä olen myös tänään lukenut mielenkiintoista blogia Rekous, jossa kerrotaan vanhan talon korjauksesta. Olen minä tehnyt muutakin, sillä minulla on käynyt vieraita, olen leiponut sämpylöitä ja kuherrellut Peräläisen kanssa. Ja joka välissä lukenut em. blogia.

Nyt kun olen perehtynyt kahden pariskunnan ajatuksiin vanhasta talosta, tulee itselle hiukan sellainen olo, että pitäisi muka selitellä omaa ratkaisua. Minun taloni on rakennettu 1928 ja tässä on tehty monenlaista remppaa. Ehkä eniten minua harmittaa, että jossain vaiheessa ikkunat on vaihdettu "uudenaikaisiin", ns. rintamamiestalomallisiin. Viimeisimmän tuhoremontin on tehnyt monitoimimies, jolta ostin talon. Rinta rottingilla hän selitti, mitä kaikkea hän on tehnyt itse. Tuota kaikkea olen sitten hissukseen korjaillut ja kiroillut, ensimmäisenä suihkutilan kanssa. Hän on myös levyttänyt seinät joka huoneessa kipsilevyillä ja laittanut päälle lasikuitutapetin. (Ilmeisesti ja onneksi ei kuitenkaan ole eristänyt seiniä.)

Minä lähdin tämän homman kanssa siitä, että lähinnä maalaan kaiken valkoisen eri sävyillä. Keittiönkin hän oli laittanut uuteen uskoon, ilmeisesti kantanut toimivan puuhellan pois, samoin kuin yläkerran pönttöuunin. Minä ostin huutonetistä uuden puuhellan ja yläkertaan kannettiin vanha Porin Matti, jota ei kuitenkaan voi käyttää koska joku valopää on laittanut hormiin tuuletusputken. (Asia ilmeni kun joulun aatonaattona laitoin tulen siihen ja savu tuli ulos aivan kummallisesta paikasta.) Keittiön kaappien ovet vaihdoin, koska niissä oli samat standardiovet kuin nykyisin näyttää olevan kaikissa normikeittiöissä ja minullakin oli rivarissa ja joita olen aina inhonnnut. Suihkua lukuunottamatta en ole tehnyt täällä mitään muuta uutta. Aika kalliisti joudun vielä korjailemaan hänen jälkiään, mutta siitä sitten kun se on ajankohtaista.

Kaikenlaista tekemistä olisi vaikka kuinka paljon, mutta teen sitten kun huvittaa. (Tällä hetkellä odotan, että piristyn kun auringon valoa tulee lisää.)  Minusta on pääasia että täällä voi asua, minua ei haittaa keskeneräisyys, joka näkyy heti kun astuu pihaan ja jatkuu sisällä.

sisällä ja ulkona

Muutamana menneenä kesänä olen pidättäytynyt manaamasta hellettä. Täytyy tunnustaa, että viime kesänä sorruin siihen elokuun alussa, kun helle purkautui öisiin ukkosiin, mutta jatkui päivisin eli oli kuumaa ja kosteaa. Toimin helteellä hiukan samoin kuin nyt, istuskelin ja luin, silloin tosin varjossa ulkona. Nyt ei tulisi mieleenkään mennä ulos istumaan. Minusta helle on miellyttävämpää kuin tämä pakkanen. Tänään ei ole ulkolämpötila noussut -17 asteen yläpuolelle. Olen puun- ja lehdenhakureissuja lukuunottamatta istunut sisällä lukien mielenkiintoista blogia Talo.

Pehvaani alkaa vissiin vaivata iskias. Googletin asiaa ja parin sivun jälkeen päätin olla ajattelematta koko kipua. Sen havainnon olen tehnyt, mikä sivuillakin luki, että istuminen on pahasta. Mitä muutakaan tällaisella pakkasella voi sisällä tehdä? Paitsi lisätä koko päivän puita hellaan.

Eilen mietin puolitosissani kenen kaverini luokse menen pakkasta pakoon, toisaalta taloakaan ei voi jättää kokonaan lämmittämättä. Kaikkein ikävävintä on vedon tunne. Sitä poistaakseni kävin puunhakureissullani heittelemässä lisää lunta kivijalkaan, kun sinne alkutalvesta kärräämäni lumi oli aika tavalla painunut. Tällä tavalla siis velton tädin huushollissa.

sortteja

Kyllä on keramiikkaryhmässä mainiot tädit. Tänään jokainen (paitsi minä) oli tuonut herkkuja, pöydässä oli neljää sorttia itsetekoisia leivonnaisia. Oli oikein satakuntalainen meininki tarjoilujen kanssa. Täällä päin varsinkin vanhemmat ihmiset laittavat sen seitsemää sorttia kahvin kanssa. Minä otin aikoinaan mallia anopistani, joka rikkoi perinteitä ja tarjosi vain yhtä sorttia kahvileipää, vaikka olikin ruustinna. Vieläkin kolme tuntia syömisen jälkeen, on hiukan ällö olo. Yksi rouvista oli jopa tehnyt kaikille pienet ystävänpäivälahjat. Alkaa tulla paineita, että mun tarttee joku kerta viedä sinne jotain syötävää kahvin kanssa.

lauantai-iltapäivällä

Nyt on suunnilleen täydellinen hetki. Olen siivonnut. Kannoin oikein matot pihalle ja pesin lattiat. Nyt on kaikki sisällä ja huusholli tuoksuu hyvälle. Keittiön pöydällä on eilen ostetut, hennon vaaleanpunaiset tulppaanit. Kahvinjuontia. Ulkona viimeiset auringonsäteet. Keittiön ikkunasta näkyy savu, joka tulee saunan piipusta. Odottelen saunaan pääsyä.

sananen kuluneesta viikosta

Oikeastaan on ollut mukava viikko. Ihmisiä on poikennut käymään monena päivänä, mikä on aina piristävää. Olen myös jutellut Tuutikin kanssa puhelimessa useampaan kertaan tällä viikolla.

Vaikka olen viettänyt aikaani paljon sisällä ulkolämpötilasta johtuen, auringonpaiste näkyy sisällekin. Kylmä ilma tuntuu inhottavalta, nurkistakin vetää. Sormet kontassa tätä kirjoittelen. Tällä säällä iloitsen suihkun lämpiämästä lattiasta. Minulla ei ole koskaan ennen ollut suihkussa lattialämmitystä, miten se onkaan ihanan tuntuinen jalan alla. Suihku on muuten hienoin tila tässä huushollissa, koska se ainoa täysin uusittu tila.

Sain kirjastosta 663 sivuisen Jo Nesbön dekkarin Panssarisydän. Mukava viikonloppukin tiedossa.

Tiedättekö mikä tämä on?

Tästä jo arvaakin.

Sitä voi käyttää myös syömisen apuvälineenä.

Kun lähtee insinöörin kanssa metsäretkelle suunnitelmissa paistaa laavulla makkaraa, tarvitaan TELESKOOPPIMAKKARATIKKU.

vielä lääkkeistä

Eilisen kirjoitukseni edit-osan nettilinkeistä löytyi mielenkiintoinen Image-lehden artikkeli masennuslääkkeitä koskevasta tutkimuksesta ja tuotekehittelystä. Artikkeli käsittelee masennuslääkkeiden tehoa verrattuna placebovaikutukseen. Artikkelissa myös kerrotaan lääketehtaiden pimittävän tutkimustuloksia, joissa ilmenee lääkkeitä koskevia haitallisia tai epäedullisia tutkimustuloksia.

Samankaltaisesta lääketutkimuksesta koskien kolesterolilääkkeitä kerrottiin  MOT-ohjelmassa lokakuussa 2010. Nykyinen keskustelu sikainfluessaroketteen haittavaikutuksista (narkolepsian lisääntyminen) liittyy samaan aihepiiriin. Sikainfluessaroketteen kohdalla käsittääkseni on kyse siitä, että roketetta ei tutkittu riittävästi ennen sen markkinoille tuloa. Epäilyksiä aiheuttaa myös se, että yksi rokotteen ostamisesta Suomeen päättävä henkilö oli työsuhteessa rokotettava valmistavaan yritykseen.

Itseäni on mietityttänyt paljonkin se, mitä masennuslääkkeen pitkäaikainen syöminen aiheuttaa esim. 20 vuoden ajalla. Olen syönyt vuosikausia Efexoria. Kun aloitin sen syömisen, se oli tullut juuri markkinoille ja oli ensimmäisiä ns. uuden polven masennuslääkkeitä. Koska kyseessä oli uusi lääke, ei ollut olemassa tutkimustuloksia sen pitkäaikaisvaikutuksista, tuskin on vieläkään. Masennuksen tiedetään aiheuttavan muutoksia aivoissa, mutta minkälaisia muutoksia aiheutuu, kun syö aivoihin vaikuttavaa lääkettä vuosikausia?

Olen huomannut lääkäreiden vähättelevän tai olevan tietämättömiä lääkkeiden sivuvaikutuksia. Esim. Image-lehdessä mainittu Seroquel, ja sen Ketipinorina tunnettu halpaversio, on aiheuttanut monella ihmisellä painon lisääntymistä. Toinen lääke jota söin viitisen vuotta, oli Deprakine, joka myös aiheutti painon lisääntymistä. Kun aloin epäillä ko. lääkkeiden hyötyä minulle ja vähensin Ketipinorin minimiannokseen ja lopetin Deprakinen käytön, painoni tippui itsestään yli 20 kiloa. Kaksi psykiatria, jotka tapasin, ihmettelivät kovin painon lisääntymistä ja sitten putoamista, lääkkeiden kun ei pitäisi vaikuttaa painoon mitenkään. Seroguelin kohdalla on sittemmin tullut ilmi, että lääketehdas on nimenomaan pimittänyt sen painoon liittyviä sivuvaikutuksia.

Mitä tässä voi maallikko tehdä? Syön edelleen mielialaan vaikuttavia lääkkeitä, koska monen vähentämis- ja lopettamiskokeilun jälkeen olen havainnut, että oloni huononee ilman niitä.

Jatkona tämän päivän pilleripostaukseen. Kolumnisti, jonka kirjoituksesta kirjoitin vastineen yleisönosastolle, on löytänyt blogini ja hän kommentoi asiaa kommettilootassa minä tein sen. Olen yllättynyt. Mielestäni tätä keskustelua voisi käydä laajemmin jossain muualla kuin minun blogini kommettilootassa, mutta en tiedä sopivaa foorumia. Käy se täälläkin.

Edit. Löysinpä mielenkiintoisen linkin eli maisematutkijan kolumnin ja siihen liittyvän nettikeskustelun.

Yöllä klo 1.30 annoin periksi ja otin unilääkkeen, nukuin 7.30 saakka. Pyöriessäni yöllä sängyssä muistin, että viime kerralla, pari vuotta sitten, valvoin koko yön eikä päivälläkään nukuttanut, seuraavana yönäkään ei nukuttanut. Tiesin että unettomuus voi jatkua päiväkausia ja se on vaarallista. Hain silloin lopulta pillerin kaapista. Nyt taidan yhden yön kokeilun jälkeen uskoa asian. Minä en saa unta ilman lääkkeitä. Hyvä kun nyt muistin tuonkin asian. Mieluummin nukun pillerin kanssa kuin valvon yökausia ja olen kroonisen väsynyt.

Tämä asia yhdistyy mielessäni jotenkin "kunnollisena ihmisenä" elämiseen. Kunnollinen ihminen mm. tekee töitä ja nukkuu yönsä sikeästi ilman lääkkeitä. Minäkin haluaisin olla sellainen ihminen, mutta peeveli soikoon en ole! Kuinkahan paljon lopulta on ihmisiä, jotka nukkuvat yönsä lääkkeiden avulla, haluaisin vaan tietää. Mikä ihme vika minun mielessäni on, että tuo asia tekee minusta omissa silmissäni huonon ihmisen? Niinpä niin, tuttu täydellisyyden tavoittelija taas puhuu. Argh! Psykiatrini* sanoi joskus minulle, että sinun masennukseesi liittyy univaikeudet ja että se on joillekin ihmisille tyypillistä. Enkö jo vihdoin voisi hyväksyä asian?

* Tulee aina mieleen Woody Allenin elokuvat, kun puhun minun psykiatristani. Olen vuosia sitten löytänyt hyvän psykiatrin ja käynyt hänellä yli 10 vuotta.

Tajusin eilen, mikä tässä elämisessä tällä hetkellä tökkii. Minun on ikävä Poriin. Sunnuntaina ajeltiin Peräläisen kanssa Porissa ja minä tunsin olevani kotona. Minun on ikävä vanhoja kuvioita ja vanhoja kulmia. Tähän saakka kaikki on mennyt uuden ihastelussa, myös uudessa ihmissuhteessa. Nyt alkaa puskea pintaan ikävä, joka mielestäni kuuluu asiaan, kun aloittaa uuden ja luopuu vanhasta. Pelkästään jo asian tajuaminen auttoi.

Mietin elämääni Porissa. Ei se sen kummempaa ollut kuin täälläkään. Ulkoilin, tein kotihommia, ruokaa tytöille, tapasin ihmisiä ja kävin harrastuksissa. Vuosi sitten kun mietin muuttoa, ajattelin juuri samalla tavalla, ei elämä uudella paikkakunnalla ole sen kummempaa kuin Porissakaan. Nyt ei ole enää elämän suurinta sisältöä, joka oli ennen, tyttöjä. Jo muutamia vuosia sitten huomasin, että ei minua enää tarvita kuin huoltojoukoissa ja joskus juttuseuraksi. Ehkä tein suurimman surutyön lasten kasvamisesta jo silloin. Ei minulla nytkään pahemmin ole tyttöjä ikävä. Vaikka en olisi muuttanutkaan tänne, elämä olisi muuttunut lasten lähdettyä lopullisesti ja joka tapauksessa olisin vaihtanut asuntoa.

En tunne kuuluvani tälle paikkakunnalle, jatkuvasti hämmästelen että olen täällä. On ikävä vanhoja, tuttuja maisemia, katuja ja rakennuksia. Kaipaan tuttuja kasvoja kaupoissa, kaupungilla, kirjastossa, kahviloissa. Täällä en tunne kuin muutaman ihmisen enkä koskaan törmää heihin sattumalta.

Onneksi aurinko paistaa ja kevät tulee vääjäämättömästi. Mäjentöppäre on aivan ihastuttava paikka keväällä, kesällä ja syksyllä.

 Kevään ensimmäiset.