Kävin Porin taidemuseossa katsomassa Patrick Husen näyttelyä. Näyttelyssä on mustavalkokuvia arktisilta alueilta. Isossa salissa on muutama seinän kokoinen valokuva heijastettuna kankaalle sekä tekstejä tv-ruuduissa. Pienemmässä tilassa on lisää kuvia. Näyttely on harvinaisen poliittinen, sanomaa korostavat mustavalkokuvat. Huse ottaa kantaa ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin. Kritiikin kohteena on myös länsimaisen ihmisen suhtautuminen alkuperäiskansoihin.
Samalla reissulla olin leffassa katsomassa elokuvaa Prinsessa. Se kertoo Kellokosken sairaalan pitkäaikaisimmista potilaasta Anna Lappalaisesta. Elokuva nauratti ja kosketti. Jotkut ovat arvostelleet sitä, että leffassa näytetään koko mielisairaanhoidon kirjo. Nykytiedolla on helppo arvostella entisajan menetelmiä epäinhimillisinä. Uskon kuitenkin että silloinkin on ollut lääkäreitä, jotka ovat halunneet auttaa potilaita ja jotka ovat tuoneet ajan uudet innovaatiot potilastyöhön. Ajan kanssa ne osoittautuivat tehottomiksi ja ihmistä alentaviksi. Olen itse saanut sähköä noin 40 kertaa elämäni aikana ja se on ollut masennukseen hyvä hoito. Nykyisin toimenpide tehdään nukutuksessa. Elokuvan tarina oli hyvä, mutta en pitänyt tavasta jolla se oli kuvattu. Melkein koko ajan näytettiin lähikuvaa ja ihmisten päät olivat kuin amerikkalaisista dokumenttiohjelmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti