keskiviikko 4. tammikuuta 2012

perhana tätä puhetta ja selitystä

Mitäs pahaa siinä on, että makaa yöpaidassa ja kalsareissa sohvalla läppäri auki mahan päällä? No, kun oli suunnitelmana mennä katsomaan äitiä, joka onneksi ei tiennyt suunnitelmastani. Ja kun olin suunnitellut leipovani juustosarvia, kun edelliset loppuivat joulun aikaan ja viikonlopun ruuasta jäi ylimääräistä juustoraastetta. Ja kun fiksumpaa olisi lukea kirjaa, vaikka sitä Liksomin uusinta, jonka halusin ja sain joululahjaksi. Olin minä vielä suunnitellut imurointiakin, koiran karvoja kun ajelehtii lattioilla. Siinäpä ne olennaisimmat tälle päivälle. Kaiken tuon sijasta olen siis maannut sohvalla yöpaidassa ja lukenut blogeja. Pääni sisällä olen käynyt keskustelua siitä, mitä pitäisi, mutta kun en jaksa ja jalkoja särkee. Perhana, eikö tämä juttu lopu koskaan, siis syyttäminen ja selittäminen. Taidanpa avata telkkarin ja katsella tallentamiani tv-ohjelmia vai lukisinko sittenkin. On muuten helpompi avata se telkkari, kun on tässä antanut itselleen luvan siihen. Argh!

7 kommenttia:

  1. Voi miten tuttu tilanne: Illalla aina suunnittelen mitä seuraavana päivänä teen. Ei kannattaisi, ei kumminkaan jaksa. Sitten istun tietokoneella ja välillä näen ympärilläni vuoren asioita hoitamatta ja siivoamiset yms.

    Pakko kai opetella pikkuhiljaa relaamaan vaan, eihän se itsensä syyttäminen sitä tarmoa mitenkään lisää.

    Jaksamista!

    VastaaPoista
  2. Onpa NIIIN tuttua tuommoinen vääntö.Vaikka kuinka tietää, että useampikin lääke ja sairaus itsellä aiheuttaa voimakasta uupumusta, kipua ja aloitekyvyttömyyttä, silti pään sisäinen ääni soimaa, että olet vaan laiska ja huono ihminen.

    Olisiko pakko vaan luovuttaa, nauttia siitä, mistä jaksaa ja tehdä asioita hissukseen? Toisaalta minä en ehkä tekisi piiskaamaatta yhtään mitään, ...enkä ole keksinyt keinoa, jolla sen sisäisen marmattajan saisi vaiennettua..

    VastaaPoista
  3. Aika hissukseen minä teen asioita eikä niitä ole päivässä montaa. Ottaa vaan pattiin tuo höpinä päässä. Paljon on kuitenkin tapahtunut, kun ajattelee vaikka 10 vuotta taaksepäin. Kai tässä jotain muutosta, itsensä hyväksymistä, on edessäpäinkin tapahtumassa.

    Itse asiassa vietin oikein mukavan yöpaitapäivän. Katsotaan olenko huomenna energisempi, ainakin minun on poistuttava kotoa, koska lupasin mennä ystävälleni kylään.

    VastaaPoista
  4. Äh, tee mitä huvittaa! Äläkä selittele ja pode huonoo omatuntoo...

    VastaaPoista
  5. Lohdutukseksi voisi myös muistaa, että ihmisellä on erinomainen tapa myös suunnitella liikaa. :) Kesälomalla teen sitten tuon, ja tuon ja tuon - ja käyn tuolla ja siellä ja sen jälkeen tuolla... Sama viikonlopuissa; kun katselee viikonmittaan mietittyä listaa "mitä sitten viikonloppuna teen", voisi pyörtyä pelkästä listan pituudesta. :) Aina realiteetit ja hyvät aikomukset eivät kohtaa. Etenkin kun aivan liian harvoin suunnittelee vain olevansa yöpaidassa ja tekevänsä mitä huvittaa. Niitäkin päiviä ihminen tarvitsee. Kun itsesyyttely alkaa, voisi kokeilla vaikka pientä rentoutumisharjoitusta ja itselleen sanomista että "nyt on hvyä näin" sillä kyllä sen imurin sieltä sitten saa käteen ja juustosarvetkin valmistuvat kun on aika. :)

    VastaaPoista
  6. Vastaan tänne siitä masennusmittarista:

    Hyvä havainto. Nimittäin minulla on myös tuo Aamulehti toiminut masennusmittarina. Huonoimpina päivinä selaan vain otsikot, enkä niistäkään sitten paljoa muista.
    Nyt luen jo joitain juttujakin. Melkein päivittäin.

    Millä hiivatilla me naiset (varsinkin) päästäs noista syyttävistä pään sisällöistä??

    VastaaPoista
  7. Kun keksisikin miten sen keskustelun aina päättäisi alkuunsa.
    Pääasiahan pitäisi olla että tekee sitä mistä nauttii, ja huilaa kun siltä tuntuu - jos vain suinkin ehtii.
    Toivottavasti särky on jo hellittänyt!

    VastaaPoista