keskiviikko 16. marraskuuta 2011

vähän lääkkeistä

Lääkekysymykset tuntuvat herättävän ihmisissä voimakkaita tunteita. Se mitä viimeksi kirjoitin, koskee vain minua ja on minun henkilökohtaista pohdintaani enkä sano, että kenenkään muun pitää tehdä samalla tavalla.

Miksi olen tällaisiin ajatuksiin päätynyt, on pitkän prosessin tulos. Lääkityksellä on paikkansa ja aikansa. Minuakin ovat masennuslääkkeet auttaneet. Tosin väärä lääkitys teki minusta zombin. Samankaltaista tapahtuu fyysisissä sairauksissa - kun on väärä lääke, ihminen tulee huonovointiseksi, jonka jälkeen aletaan ihmetellä syytä. Psykiatria on mielestäni jossain määrin "henkitiedettä", koska ei ole mitään faktisia mittareita, joilla voidaan selvittää, mistä on kyse. Ei ole verikokeita, ei röngteniä tai muita kuvantamismenetelmiä, joiden avulla nähtäisiin esim. että tarvitaan serotoniinia. Diagnoosit perustuvat tiettyihin yhteisesti sovittuihin standardeihin (ICD-tautiluokitus) sekä pitkälti psykiatrin ammattitaitoon. Pahimmassa tapauksessa esim. potilaan lääkekielteisyys tulkitaan sairaudesta johtuvaksi vastustukseksi eli sairauden oireeksi. Valitettavasti monet psykiatrit eivät kerro potilaalle kaikista lääkkeeseen liittyvistä sivuvaikutuksista, jolloin potilas on aika hukassa, kun hän kokee milloin mitäkin sivuoireita. Ikävimmässä tapauksessa lääkäri vähättelee potilaan kertomusta ja kehottaa vain sinnikkäästi syömään lääkettä.

Omat elämänolosuhteeni ovat muuttuneet vuosien varrella paljon - monia stressaavia asioita on poistunut, olen oppinut käsittelemään ongelmiani itsenäisesti, olen tullut enemmän tutuksi omien varjossa olevien puolieni kanssa, esim. tunteideni, olen tajunnut omia rajojani ja niiden merkitystä - siksi olen sitä mieltä, että ehken kuitenkaan tarvitse masennuslääkitystä ennaltaehkäisyksi koko loppuelämääni. Olen myös miettinyt paljon, mitä synteettiset lääkkeet tekevät fyysiselle voinnilleni vuosien kuluessa. Esim. Efexorin pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta, koska ei ole pitkittäistutkimusta asiasta. Minä olen syönyt Efexoria siitä saakka, kun se tuli markkinoille. Jos ja kun päädyn jättämään sen pois, minulla on onneksi mahdollisuus palata siihen, jos tilanne sitä vaatii.

Pidän masennuslääkitystä kainalosauvana, jonka tarkoitus on tukea vaikeiden elämänvaiheiden yli ja kun voimia ja taitoja on riittävästi, siitä voidaan luopua. Lääketeollisuus tietenkin suoltaa informaatiota, joka tukee heidän tarkoitusperiään. Lääkefirmat ovat erittäin aktiivisia lobbaamaan omia tuotteitaan lääkäreille jopa viikottaisilla henkilökohtaisilla lääke-esittelyillä, puhumattakaan muusta koulutuksesta, jota he järjestävät lääkäreille. Ehkä jotkut psykiatrit ovat sokeutuneet tässä informaatiotulvassa ja menettäneet luottamuksensa potilaan kykyyn vaikuttaa positiivisesti omaan elämäänsä.

10 kommenttia:

  1. Kirjotit eilen ja tänää asiaa. Oma tilanne eli kunto alko heikentyy kolmisen vuotta sitte. Kuulin kumminki vahingossa lenkillä, et joku oli jättänny verenpainelääkkeet pois ja voi paremmin. Päätin kokeilla samaa ja tulos, vasta viikon kokeilun jälkee, on hämmästyttävä! Jalat alkaa toimimaa ja koko ukonreuhake.

    VastaaPoista
  2. Hauska kun sulla on tuo kokemus verenpainelääkkeestä. Tai siis mitä hauskaa siinä on. Mutta. Nimittäin mielessäni oli juuri verenpainelääke. Vertaan masennuslääkkeen syömistä ennaltaehkäisyksi siihen, että emmehän syö verenpainelääkkeitä ennaltaehkäisevästi vaan tarpeeseen. Sitä paisti verenpainetta voi mitata! Toinen asia on, että nykyään kaikenlaiset raja-arvosuositukset on tehty liian mataliksi, kun verrokkeina on terveet, nuoret ihmiset. Ikä pitää myös ottaa huomioon raja-arvoja määritettäessä. Mutta ei hätää, lääkeyhtiöt huolehtivat tästä asiasta tutkijoiden puolesta. Lopputulos on kuvailemasi kaltainen.

    VastaaPoista
  3. Serotoniinin määrää voidaan itse asiassa kuvantaa. Mutta se ei ole ihan tavan labratutkimus jokaiselle, enkä tiedä, tehdäänkö sellaisia varsinaisesti missään muussa yhteydessä kuin tutkimuskäytössä. Joskus melkein kymmenen vuotta sitten mulla todettiin olevan serotoniinia 20 % vähemmän kuin keskimäärin ikäisilläni naisilla on.

    VastaaPoista
  4. Muutaman vuoden kokemuksella hoitajana psyykkisellä puolella kokemukseni on että samoihin oireisiin ja diagnoosiinkin perustuva lääkitys vaikuttaa ihmisiin eri tavoin.
    Usein joudutaan kokeilemaan montaakin yhdistelmää ennenkuin toivottu vaste saadaan.

    Niin monta mieltä kuin ihmistäkin - eiköhän se päde tähänkin.

    Sairauden tunto puuttuu monelta, tai selkeä käsitys omasta tilasta.
    Lääkekielteisyys on silloin yleistä, ja siksi valitettavasti se usein myös tulkitaan väärin.

    Suunta tuntuu onneksi olevan nykyisin se että lääkitystä myös puretaan ja kevennetään, tai vaihdetaan uusiin, miedompiin lääkkeisiin, ei vain automattisesti jatketa samoilla määrillä vuodesta toiseen.

    Papalle pieni varoituksen sana, muistathan nyt mitata paineet säännöllisesti!

    Niinalle tsemppiä!
    Ainahan voi palata entiseen jollei kokeilu onnistukaan.

    VastaaPoista
  5. Miekin olen miettinyt lääkitystäni ja välillä vähensinkin masennuslääkettäni. En kuitenkaan ole uskaltanut jättää lääkettä kokonaan pois. Itkuherkkyys on melkoinen, voi johtua myös ystävän aviopuolison kuolemasta. Muuten elämä on ihanaa, kun on ihminen rinnalla.

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Minä luotan lääkäriini ja omiin tuntemuksiini. Ihan oikeasti en tällä hetkellä uskaltaisi lopettaa lääkkeitä, määrää laakäri on antanut luvan muutella olon mukaan. Elämä on niin pajjon helpompaa lääkkeitten kanssa. Olen käyttänyt niitä 3 vuotta.

    Vihoviimeinen syy lopettaa lääkkeet olisi jäämien kulkeutuminen pissini mukana luontoon. Olen itse itselleni se tärkein luonnonvara, ja yritän muuten elää kiltisti ja luontoa säästäen. Ja monelle muullekin oloni ja jaksamiseni on tärkeää.

    t Jossu

    VastaaPoista
  7. Mk. Nimenomaan, aina voi palata. Enhän mä ole vielä tehnytkään mitään, vasta pohdiskelen.

    Johanna. Jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee, en ole ketään kehottamassa mihinkään. Nämä ovat mun henkilökohtaisia pohdintoja, miksi minä harkitsen lääkityksestä luopumista. Olen syönyt masennuslääkettä vuodesta -95 saakka + muita psyykelääkkeitä. Ne ovat olleet tarpeellisia minulle, mutta nyt mietin olisinko jo riittävän toipunut lopettaakseni lääkityksen.

    VastaaPoista
  8. Hei!

    En sitä niin ymmärtänytkään, että olisit kehoittanut muita. Kerroinpahan vain oman kokemukseni. Vähän pahalta tuntuu sanoa, että onni löytyi pilleripurkista, mutta niin kohdallani kävi :/ Hieman minua huolestutti se, että jos nyt aika pitkällä lääkehistorialla alat omatoimisesti ajamaan niitä lääkkeitä alas, niin rajuakin takapakkia voi tulla. Eli jos teet sen, tee yhteistyössä lääkärin kanssa. Minullekin lääkäri sanoi heti alussa, että lääkkeet lopetetaan sitte _yhdessä_. Tuon sairaudesta toipumisen toisaalta saa selville vasta lopettamalla lääkkeet.

    t Jossu

    VastaaPoista
  9. Ex-miehelläni kävi verenpainelääkkeen kanssa samoin kuin partapapalla. Lääkkeen vaihto auttoi jalkaoireisiin, kun jotain verenpainelääkettä oli huimien arvojen vuoksi pakko käyttää!
    Olen muuten laittanut sinulle Niina sähköpostiakin.......

    VastaaPoista
  10. Aivan, eihän kainalosauvaakaan käytetä kuin akuuttiaika. Sitten se heitetään pois.
    Eikä kun palautetaan tk:n fysiopuolelle. =)

    VastaaPoista