marraskuun harmaa, iloinen päivä

Jotain olennaista muutosta on tapahtunut. Tällaisena aamuna kuin tänään, jolloin sataa vettä lorottamalla ja päivä on niin hämärä, että tarvitsee valoja sisällä, minä olen iloinen siitä, että tuvassa on lämmintä, voin polttaa kynttilöitä ja lukea kirjaa. Aikaisemmin olisin harmitellut ikävää, kamalaa, inhottavaa, sateista ja pimeää marraskuuta ja huokaillut itsekseni. Voisin minä nytkin valittaa särystä, mutta en anna sen häiritä olemistani.

Tällä viikolla olen erityisesti nauttinut ja iloinnut siitä, että minulla on tällainen koti. On puilla lämmitettävä huusholli ja puuhella keittiössä. Ei ole naapureita. Ulos mennessä ei joudu heti katselemaan jonkun toisen pihaa, katua tai toista taloa vaan ympärilläni on tyhjää tilaa, puita, hiekkateitä ja peltoa. Osaan jo nauttia kaikesta tästä ajasta, mitä eläkeellä olo minulle suo. Voin tehdä mitä haluan tai olla tekemättä. Minun ei tarvitse elää aikataulujen  mukaan, saan mennä nukkumaan ja herätä, kun siltä tuntuu. Olen oppinut katselemaan tekemättömiä töitä lempeydellä ja voin antaa niiden olla, koska tiedän että joskus tulee hetki, jolloin jaksan/viitsin tehdä niille jotain.

Oletteko huomanneet elämässänne sellaista asiaa, että kun kiinnostuu jostain, vastaan tulee roppakaupalla siihen liittyviä juttuja? Vuosi sitten kesällä kävin mindfullness-kurssilla. Jotain siitä jäi elämään mieleeni. Lokakuulla olin koulutuksessa, jossa yhtäkkiä loksahti monenlaisia palasia paikoilleen. Olin hakenut työvälineitä itseni kehittämiseen ja siellä minulle avautui suunta, mihin nyt kulkea. Kun tulin koulutuksesta kotiin, löysin Humppilan Kirjapörssistä alennuksella kasan Tietoisen läsnäolon kirjoja sekä saman henkisiä itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja. Syksyllä ilmestyi kirja "Narsismin tiedostaminen - toipumisopas narsistille ja uhrille" (Paula Salomaa). Olin tilannut ko. kirjan kirjastosta, koska olen aihe kiinnostaa minua. Eikö mitä, tuossakin kirjassa puhutaan tietoisesta läsnäolosta!

Minun hyvinvointini on alkanut siitä, että kuuntelin vihdoin itseäni ja uskalsin ostaa tämän talon ja muuttaa elämäni sellaiseksi kuin olin pitkään haaveillut. Monenlaisia vastoinkäymisiä on ollut, eikä kaikki ole ollut helppoa ja ihanaa. Talokin repsottaa eri puolilta ja kaipaa tekemistä, mutta samalla se muistuttaa minua keskeneräisyyden sietämisestä ja siitä, että samalla tavalla kuin remontti edistyy hitaasti, myös kasvu ja kehitys on hidasta. Talon saaminen sellaiseksi kuin haaveilen vie vielä vuosia, mutta onneksi on pieniä hommia, joiden jälkeen voi huokaista ja olla tyytyväinen siitä, että jokin työ on saatettu loppuun.

Minä uskon, että muutos alkaa siitä, että ihminen ottaa itse vastuun omasta elämästään, hyvinvoinnistaan, ajatuksistaan ja tunteistaan. On lakattava odottamasta asioita itsen ulkopuolelta sekä syyttämästä olosuhteita tai muita ihmisiä.