tiistai 15. kesäkuuta 2010

neuvoja emännille 1

Eilisestä postauksesta vielä. Ihan hyvin saa itsensä pestyä vajaalla 20 litralla vettä.

Nyt on kirjahylly paikallaan ja täynnä kirjoja. Huone pieneni aika tavalla. Olen tyytyväinen työhäni, siis hyllyjen maalaukseen. Kuvaa en voi vielä laittaa, koska huhtikuun alussa ostamaani kameraan on tullut vika. Olin tänään Porissa tarkoituksenani viedä kamera korjattavaksi. Kuinka ollakaan takuukuitti oli unohtunut kotiin. Tuutikki vie kameran liikkeeseen, kunhan postitan kuitin hänelle. Toivottavasti saan sen sieltä ennen lomien alkamista.

Samalla reissulla kävin katselemassa keittiöön rullaverhoa tms. Löysin kauniin kaihtimen, hinta oli vaivaiset 305 €. Keittiössäni on kaksi ikkunaa. Minulla on tunnetusti kallis maku... No, ihan tällaista hintaa en ajatellut maksaa keittiön verhoista, vaikka olivatkin kauniit ja erikoiset.

Löysin kirjalaatikoista hauskan kirjan, joka on "Senssuurin hyväksymä, Huhtikuun 17 p. 1905".


Kirjassa annetaan neuvoja perheenemännille. Irtonaisia ikenistä sanotaan seuraavasti: Tätä kiusallista vikaa vastaan käytettäköön muutama tippa väkevöityä spriitä hampaita pestäessä.

1 kommentti:

  1. Niina =) kiitos viime kommentistasi,ihania asioita elämässäsi on tapahtunut.Olen jo muutaman kerran poikennut täällä...olen huono kommentoimaan...mutta hengessä olen seurannut sinulle tapahtuneita isoja muutoksia.Noi vanhat oppaat ovat aivan loistavia niissä on elämän ohjetta koko kansakunnalle ;)Aurinkoisia päiviä =)

    VastaaPoista